Ero sivun ”VHF-monisuuntamajakka” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisovelluksesta iOS |
|||
Rivi 13:
VOR-majakoiden teknologia perustuu aiempien, pitkäaaltotaajuusalueella toimineiden LFR-majakoiden teknologiaan (ns. Adcock-majakka). Näissä oli vain neljä radiaalia 90 asteen kulmissa toisiinsa nähden, mikä rajoitti huomattavasti sekä niihin perustuvien reittirakenteiden että lähestymismenetelmien suunnittelua. Myöskään näyttölaitteita ei aluksi ollut, vaan suunnistaminen edellytti Morse-koodin tulkintaa. LFR-majakkaan verrattuna VOR tuottaa 360 radiaalia ja on huomattavasti häiriöttömämpi sekä on tukenut alusta asti näyttölaitteita. Ensimmäiset VOR-kokeilut tehtiin Yhdysvalloissa 1930-luvun lopulla, ja 1940-luvun loppuun mennessä verkosto oli kasvanut jo huomattavan kokoiseksi. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO oli vaikuttunut, ja standardisoi VORin pääasialliseksi mittarireittisuunnistuslaitteeksi 1952. VORin käyttöönotto mahdollisti suihkuliikenteen alkuaikoina liikennemäärien nopean kasvun, ja johti mm. ensimmäisten vakiolähtö- ja tuloreittien (SID/STAR) käyttöönottoon 1960-luvun alkuvuosina.
Suomeen ensimmäiset VOR-laitteet saatiin verrattain myöhään, vasta 1960-luvulla, ensimmäisenä Turun lentoasemalle loppuvuodesta 1963. Tätä ennen käytössä oli lähinnä suuntaamattomia NDB-majakoita (ensimmäiset näistä asennettiin 1946) sekä valaistuja suunnistusloistoja, jotka kuitenkin poistuivat jo hyvin pian sotien jälkeen. Päälentoasema Helsingin VOR tuli käyttöön 10.3.1964, alun perin taajuudella 114.8 Mhz (nykyinen Doppler-VOR/DME toimii taajuudella 114.2 Mhz). Aluksi varustettiin VOR-asemilla länteen suuntautuvat lentoväylät, mitä vauhditti sekin, että Ruotsiin VOR oli saatu jo jonkin verran aiemmin. Verkosto laajeni aina 1990-luvun lopulle asti -- viimeinen uusi majakka perustettiin Orimattilaan 1997.
VORin voidaan katsoa toimineen ensilinjan suunnistuslaitteena 1950-luvulta 2000-luvun alkuun, mistä lähtien GPS-satelliittisuunnistus on vähentänyt sen merkitystä, ja majakkaverkostoa on supistettu -- esimerkiksi Suomi luopui VOR-lentoväylistä 2000-luvun alussa, jättäen sen lopulta vain lähestymisalueen suunnistuslaitteeksi. Euroopassa VORista saatetaan luopua kokonaan 2020-luvun aikana, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA on ilmoittanut ylläpitävänsä omaa verkostoaan supistetussa muodossa ainakin 2040-luvulle saakka. VORin rooli on siis jatkossa NDB:n tapaan lähinnä toimia varalaitteena, mutta on täysin mahdollista, että molempia majakkatyyppejä käytetään jossain määrin vielä useita vuosikymmeniä. Uusiakin VOR-asemia on perustettu harvakseltaan, esimerkiksi Viroon [[Ämarin lentotukikohta|Ämärin sotilaslentopaikan]] yhteyteen.
| |||