Ero sivun ”Nationalismi” versioiden välillä

1 merkki poistettu ,  1 vuosi sitten
p
(Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 2001:14BB:72:1FDF:1454:6D0F:9850:6B10) ja palautettiin versio 17460398, jonka on tehnyt Savir: sotkemista)
 
=== Globalisaation aikana ===
[[Globalisaatio]]n nousu 2000-luvun taitteesssataitteessa on haastanut nationalismin monin tavoin. Globalisaation myötä kansallisvaltioden mahdollisuus toimia itsenäisinä taloudellisina yksikköinä on heikentynyt. Kulttuurinen globalisaatio heikentää kansallisvaltion kulttuurista omaleimaisuutta, kun kiihtynyt maailmanlaajuinen muuttoliike on lisännyt kaikkien modernien yhteiskuntien etnistä monimuotoisuutta ja vähentänyt niiden kulttuurista koheesiota. Monet kokevat itsensä nykyisin ”[[Maailmankansalaisuus|maailmankansalaisiksi]]” eivätkä kansallisvaltion kansalaiseksi. Samalla kuitenkin nationalismi on voimistunut esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä taloudellisen nousun taustavoimaksi. Myös muita nationalismin uuden nousun merkkejä on näkyvissä. Nationalismi on aina kukoistanut pelon, epävarmuuden ja yhteiskunnallisen dislokaation ilmapiirissä, jollaista globalisaatio sekä maailman taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset muutokset voivat aiheuttaa. Nykyajan Euroopassa onkin syntynyt useita oikeistolaisia kansallismielisiä puolueita, jotka usein hyödyntävät maahanmuuttoon liittyviä huolia.<ref>Heywood 2012, s. 194–197.</ref> Ne ovat 2000-luvulla lisänneet kannatustaan voimakkaasti ja nousseet muutamassa maassa hallitukseen. Pääministeripuolueiksi asti ovat nousseet Unkarin [[Fidesz]] ja Puolan [[Laki ja oikeus]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/EU_katsaus_3.6.2016.aspx | Nimeke = Euroopan uudet poliittiset liikkeet | Tekijä = | Ajankohta = 3.6.2016 | Julkaisu = Brysselin asiantuntijan katsaukset | Julkaisija = Eduskunta | Viitattu = 30.11.2017 }}</ref> Suomen eduskuntapuolueista kansallismieliseksi itsensä määrittelee [[perussuomalaiset]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/ | Nimeke = Arvomaailmamme | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = Perussuomalaiset | Viitattu = 8.6.2018 }}</ref> [[Euroopan parlamentti|Euroopan parlamentissa]] kansallismieliset puolueet ovat jakaantuneet neljään [[Luettelo Euroopan parlamentin ryhmistä|ryhmään]]: [[Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä]]än, [[Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa]]an, [[Kansakuntien ja vapauden Eurooppa]]an ja [[Euroopan kansanpuolueen ryhmä]]än.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/254819-uusi-puolueryhma-euhun-halla-aho-hslle-tiedan-melko-tarkkaan-mita-tapahtuu | Nimeke = Uusi puolueryhmä EU:hun? Halla-aho HS:lle: ”Tiedän melko tarkkaan mitä tapahtuu” | Tekijä = | Ajankohta = 27.7.2018 | Julkaisu = Uusi Suomi | Viitattu = 27.7.2018 }}</ref>
 
=== Analyysiä ===
18 862

muokkausta