Ero sivun ”Peruskoulu Suomessa” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 85.76.68.16 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 188.238.90.121 tekemään versioon.
Merkkaus: Pikapalautus Palauta-työkalulla
kh
Rivi 32:
Oppilaan yksilöllistyminen nousi ensimmäisen kerran esille peruskoulun opetussuunnitelmissa yksilön hyvän noustessa yhteisön hyvän edelle. Uusien opetussuunnitelmien myötä myös opettajien ammatti muuttui ryhmäkeskeisestä yksilökeskeiseksi. Tämä vaikutti ammatti-identiteettien selkiytymiseen, sillä yksilöllistymisen myötä opettajan rooli koulun uudistajana siirtyi virkamiehille ja tutkijoille. Opettajankoulutuksen tieteenalaistumisella tarkoitetaan muutoksia ammatillisissa tietojärjestelmissä. 1967 vuodesta eteenpäin kasvatustieteet nousivat opettajien tietoperustan pohjaksi. 1990-luvulta lähtien taas opettajankoulutuksien päärooliin nousivat [[didaktiikka]] ja filosofia. Didaktiikka ja filosofia hallitsevat asiantuntijapuheita edelleen.
 
Opetussuunnitelman tavoiterationalisoitumisella tarkoitetaan tavoitejärjestelmien muuttumista opetussuunnitelmien perustaksi. Peruskoulua edeltävissä opetussuunnitelmissa tavoitteet olivat koulutyölle suuntaa- antavia arvopäämääriä. Peruskoulun opetussuunnitelmissa taas tavoitteet kohdistuivat oppimiseen ja ne olivat aikaisempaa täsmällisempiä. Koulun dekontekstualisoitumisella tarkoitetaan koulukontekstin katoamista asiantuntijakeskusteluista. 1970-luvulta lähtien koulu muuttui puheessa [[Abstrakti|abstrakteiksi]] [[Visio|visioiksi]], toiveiksi ja [[Utopia|utopioiksi]]. Koulu -sana alkoi vähitellen korvautua oppimisen käsitteellä. Tämä näkyi muun muassa opetussuunnitelmissa siten, ettei oppivelvollisilta enää vaadittu konkreettisesti koulun käyntiä.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Simola, Hannu|Nimeke=Koulutusihmeen paradoksit. Esseitä suomalaisesta koulutuspolitiikasta|Vuosi=2015|Sivu=|Julkaisupaikka=Tampere|Julkaisija=Vastapaino|Isbn=978-951-768-521-4}}</ref>
 
===Toteutus===