Ero sivun ”Absoluuttinen sävelkorva” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 12:
Absoluuttisen sävelkorvan on ajateltu joko olevan periytyvä eli geneettisesti määräytynyt tai opittu varhaisessa lapsuudessa. Jälkimmäisen teorian mukaan absoluuttisen sävelkorvan kehittymiselle on olemassa tietty herkkyyskausi, jolloin taidon oppiminen on mahdollista. Useimpien tutkijoiden mielestä tämä herkkyyskausi on 6-9 vuotta. Olennaista kuitenkin on, että lapsi alkaa tuona aikana yhdistää symboleja äänenkorkeuksiin. Pelkkä musiikin kuuleminen ei siis riitä. Tämänhetkisen tutkimuksen valossa näyttää siltä, että varhainen musiikinopetus ja geneettinen alttius ovat molemmat välttämättömiä ehtoja absoluuttisen sävelkorvan kehittymiselle.
 
Herkkyyskausiteoriaa puoltavat useat havainnot. Ensinnäkin varhainen musiikinopetus ja absoluuttinen sävelkorva näyttävät esiintyvän tiukasti yhdessä: henkilöt, joilla on absoluuttinen sävelkorva, ovat pääsääntöisesti aloittaneet musiikinopiskelun yhdeksän vuoden ikään mennessä. Lisäksi on havaittu, että pienet lapset kiinnittävät enemmän huomiota sävelten absoluuttisiin korkeuksiin kuin niiden välisiin suhteisiin, päinvastoin kuin vanhemmat ihmiset.Ympäristötekijöiden merkitykseen viittaa myös se, että syntymästään saakka sokeilla absoluuttisen sävelkorvan esiintyvyys on tavanomaista suurempaa (yli 90 %).
 
Absoluuttinen sävelkorva on yleinen niillä joilla on [[Williamsin oireyhtymä]]<ref name="lenhoff">{{cite journal |author=Lenhoff, H. M. & Perales, O. & Hickok, G. |title=Absolute pitch in Williams syndrome |journal=Music Perception |year= 2001 |volume=18 |pages=491–503 |doi=10.1525/mp.2001.18.4.491 |issue=4|last2=Perales |last3=Hickok }}</ref> tai [[autismikirjon häiriö]], (jopa 30 %) muusikoilla se on harvinaisempaa.<ref name="heaton">{{cite journal |author=Heaton, P. & Hermelin, B. & Pring, L. |title=Autism and pitch processing: A precursor for savant musical ability |journal=Music Perception |year=1998 |volume=15 |issue=3 |pages=291–305 |doi=10.2307/40285769|jstor=40285769 |last2=Hermelin |last3=Pring }}</ref><ref>Frith, U. How Cognitive Theories Can Help Us Explain Autism. Speech. UC Davis Mind Institute. Video available, 4/5 down the list: http://www.ucdmc.ucdavis.edu/mindinstitute/videos/video_autism.html</ref> Pianokokeessa puhumattomat autistit onnistuivat 97 % ja muut joilla oli absoluuttinen sävelkorva 53 %.<ref>{{cite journal |author=Kupferstein, H. & Walsh, B.|title=Non-Verbal Paradigm for Assessing Individuals for Absolute Pitch |journal=World Futures |year=2014 |doi= 10.1080/02604027.2014.989780}}</ref>
 
Absoluuttinen sävelkorva näyttää olevan yleisempi aasialaisten kuin länsimaisten muusikkojen keskuudessa, minkä on osin tulkittu tukevan herkkyyskausiteoriaa. Tämän on ajateltu johtuvan joko erilaisesta musiikinopetustyylistä tai kielen vaikutuksesta. On nimittäin olemassa viitteitä siitä, että länsimainen musiikinopetus saattaa jopa estää absoluuttisen korvan kehittymistä. Länsimaisessa varhaisessa musiikinopetuksessa on käytössä ns. ''movable do'' -metodi, jossa säveliä ei nimetä johdonmukaisesti. Monissa [[Aasia]]n maissa puolestaan on keskeistä sävelten nimeäminen absoluuttisen korkeuden mukaan (''fixed do'' -metodi).