Ero sivun ”Rippikoulu” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeinen tekstimuutos ja palautettiin versio 17601861, jonka on tehnyt Arkke: Ei vastaavanlaisia lyhenteitä Wikipediaan; tämä on tietosanakirja.
→‎Rippikoulu nykyään: Lisäsin tärkeän sanan
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 30:
Myös seurakunnan hankkeet ja tempaukset, joiden suunnitteluun ja toteutukseen rippikoululaiset osallistuvat, soveltuvat rippikoulutyön kokonaisuuteen. Tarkoituksena on, että nuoret tutustuisivat seurakunnan toimintaan mahdollisimman monipuolisesti. Samalla halutaan huomioida nuorten elämänkysymykset ja odotukset, kuten myös yhteydet heidän vanhempiinsa ja paikalliset olosuhteet.
 
Eri rippikoulujen opetukset eivät ole kuitenkaan täysin yhteneviä, vaan eri rippikouluissa annettu opetus rakennetaan osin rippikoululaisten ajankohtaisten elämänkysymysten, seurakunnan tavoitteiden ja osittain työntekijöiden osaamisen perustalle. Esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten avoliitosta, avioliitosta [[itsetyydytys|itsetyydytyksestä]], [[homoseksuaalisuus|homoseksuaalisuudesta]] ja esiaviollisesta seksistä, saatetaan opettaa eri tavalla opettajasta riippuen.{{Lähde}} Toisaalta opettajat korostavat hyvin yhteisesti erittäin vastuullisuutta, toisen ihmisen kunnioittamista, kuuntelua ja lähimmäisenrakkautta. Rippikoululaiselle tarjotaan rippikoulussa tilaisuuksia omien mielipiteiden ja käsitysten pohdintaan ja jäsentämiseen. Sisällöllisesti rippikoulu jakaantuu oppimiskokonaisuuksiin, joissa asioita käsitellään teemoittain. Kirkon uskon sisältö sekä rukous- ja jumalanpalveluselämän monet muodot ovat kaikki tasavertaisesti läsnä. Rippikoulun ydinsisältö voidaan kiteyttää kolmeen sanaan: elämä, usko, rukous.<ref>[http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/rippikoulu/suunnittelu.htm Evl.fi]</ref>
Rippikoulun järjestää [[seurakunta]]. Myös lukuisat kristilliset järjestöt pitävät rippikouluja, kun tuomiokapituli on myöntänyt järjestölle sitä varten luvan. Herätysliikkeiden järjestämiin rippikouluihin osallistui Suomessa vuonna 2007 rippikoululaisia ainakin seuraavat määrät: [[vanhoillislestadiolaisuus|vanhoillislestadiolaisten]] [[Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys|Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen]] rippikouluihin osallistui 1&nbsp;786, [[viidesläisyys|viidesläisen]] [[Kansan Raamattuseura]]n 268, [[evankelinen herätysliike|evankelisen]] [[Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys|Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen]] 186, viidesläisen [[Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys|Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen]] 144, [[herännäisyys|herännäisyyden]] [[Herättäjä-Yhdistys|Herättäjä-Yhdistyksen]] 117, viidesläisen [[Suomen Raamattuopisto|Suomen Raamattuopiston]] 81 sekä [[rauhansanalaisuus|rauhansanalaisten]] järjestön Lähetysyhdistys Rauhan Sanan rippikouluun osallistui 46.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Salomäki, Hanna| Nimeke = Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen | Vuosi =2010 | Sivu = 117| Selite = | Julkaisupaikka = Porvoo| Julkaisija = Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja| Tunniste = ISBN 978-951-693-306-4}}</ref>