Ero sivun ”Unkarin kansannousu” versioiden välillä

'''Unkarin kansannousu''' ({{k-hu|1956-os forradalom'' tai ''1956-os felkelés}}) oli [[neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] diktaattori [[Josif Stalin]]in kuolemaa vuonna 1953 seuranneen [[suojasää]]n ja sisäisten uudistusten hitauden aiheuttaman tyytymättömyyden innoittama kansannousu [[Unkarin kansantasavalta|Unkarin kommunistihallintoa]] vastaan vuonna 1956. Ensimmäiset väkivaltaiset yhteenotot käytiin maan pääkaupunki [[Budapest]]issa 23. lokakuuta. Tilanne riistäytyi nopeasti kommunistisen [[Unkarin työväenpuolue]]en hallinnasta ja apuun pyydettiin maassa olleita neuvostojoukkoja. Neuvostojoukot joutuivat vetäytymään katutaistelujen jälkeen 30. lokakuuta ja [[Imre Nagy]]in johtama hallitus otti käyttöön monipuoluejärjestelmän. Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät kuitenkin takaisin kaupunkiin 4. marraskuuta ja taistelut olivat tällä kertaa ohi nopeasti. Virallisesti taistelut olivat ohi 11. marraskuuta mennessä, mutta pienempiä vastarintapesäkkeitä oli Unkarin maaseudulla vielä kuun loppuun saakka.

[[Puna-armeija]] oli miehittänyt [[Toinen maailmansota|toisessa maailmansodassa]] [[Natsi-Saksa|Saksan]] rinnalla taistelleen [[Unkarin kuningaskunta|Unkarin]] vuosien 1944 ja 1945 aikana.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 234-235</ref> Taistelujen päätyttyä Unkarissa järjestettiin vapaat vaalit syksyllä vuonna 1945, jonka voittaja oli 57&nbsp;% äänistä saanut [[Unkarin pientalonpoikien puolue]]. [[Unkarin kommunistinen puolue|Unkarin kommunistisen puolue]]en kannatus oli vain 17&nbsp;%. Myöhemmin presidentiksi valitun [[Zoltán Tildy]]n uusi hallitus ei kuitenkaan voinut toimia vapaasti. Vasemmisto sai merkittäviä tehtäviä hallituksesta. Kommunistien [[Mátyás Rákosi]] ja sosiaalidemokraattien [[Árpád Szakasits]] saivat valtioministerin salkun. Kommunistien [[Imre Nagy]] nousi vaikutusvaltaiseen sisäministerin asemaan [[Unkarin valvontakomissio|valvontakomission]] painostuksesta. Uusi hallitus lakkautti Unkarin kuningaskunnan 1. helmikuuta 1946 ja Unkarista tuli tasavalta.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 244</ref> Maaliskuussa vasemmistopuolueet loivat vasemmistoblokin, joka alkoi vaatia virkakoneiston puhdistuksia taantumuksellisista aineksista. Unkarin pientalonpoikien puolue joutui erottamaan porvarillisia kansanedustajiaan ja niin sanottujen B-listojen kautta erotettiin viroistaan 60&nbsp;000 henkilöä. Unkarin pientalonpoikien puolue menetti puhdistuksissa vähäisetkin yhteytensä armeijaan ja poliisiin.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 245-246</ref> Vasemmiston hyökkäys pientalonpoikien puoluetta vastaan jatkui joulukuussa 1946, jolloin kommunistien hallitsema turvallisuuspoliisi ilmoitti paljastaneensa tasavallan vastaisen "salaliiton", johon liitettiin tutkinnoissa henkilöitä Unkarin pientalonpojista ja Talonpoikaisliitosta. Pidätetyksi päätyi esimerkiksi Talonpoikaisliiton [[Béla Kovács]]. Presidentti Zoltán Tildy ja pääministeri [[Ferenc Nagy]] olivat lähes aina valmiita sopimuksiin vasemmiston kanssa ja hallitusyhteistönhallitusyhteistyön jatkuminen alkoi jakaa puolueen kannattajakuntaa.<ref>Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 251-253</ref>

Rákosi ja Unkarin työväenpuolueen vanha kaarti ei saanut selkeitä ohjeita Kremliltä, ja miltei mikä tahansa teko saatettiin näin selittää Moskovan linjan mukaiseksi. Joitakin uudistuksia kuitenkin jatkettiin. Karkeimpiin vääryyksiin syyllistyneitä turvallisuuspalvelun hahmoja siirrettiin syrjään. Entinen turvallisuusministeri [[Mihály Farkas]] pidätettiin. Entinen presidentti Árpád Szajasits vapautettiin ja rehabilitoitiin maaliskuussa 1956 ja toukokuussa purettiin Itävallan rajan miinakenttää ja sähköaitaa. Puolueen politbyroo päätti lakkauttaa henkilöpalvonnan syyskuussa, jolloin mitään katua tai laitosta ei enää saanut nimetä kenenkään elävän henkilön mukaan. Toisaalta kun [[Poznańin kansannousu|Puolan Poznańissa syttyi mellakoita]] 28. kesäkuuta, päätettiin unkarilainen huomiota herättäneitä keskustelutilaisuuksia järjestänyt niin sanottu Petőfin piirin toiminta kieltää puoluevastaisten esiintymisien takia.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276" />

Lokakuussa 1956 uudistuksiin tyytymättömiä opiskelijoita oli eronnut kommunistisesta opiskelijajärjestöstä, jonka tilalle perustettiin riippumaton opiskelijajärjestö. Nopeasti radikalisoitunut opiskelijajärjestö sai alaa etenkin [[Budapestin teknillinen yliopisto|Budapestin teknillisestä yliopistosta]] ja se vaati Mihály Farkasin avointa oikeudenkäyntiä, pakollisten venäjän kielen luentojen lakkautusta ja stalinististen opettajien ja tutkijoiden panemista syytteeseen. Liikkeen vaatimuksiin liittyi älymystön edustajia, jotka vaativat myös sensuurin lakkauttamista ja vapaata lehdistöä. Opiskelijat ilmoittivat aikovansa järjestää katumielenosoituksen Puolan työläisten tueksi. Sisäministeriö oli ensin kieltänyt kokoontumisen, mutta kiellosta luovuttiin koska sen valvominen ei ollut mahdollista. Turvallisuuspalvelulla oli mellakoiden torjumiseen soveltuvan kaluston sijaan vain panssariautoja ja konekiväärejä, ja Budapestin poliisipäällikkö oli ilmoittanut, ettei hän antaisi käskyä tulen avaamiselle. Mielenosoitukseen 23. lokakuuta liittyivät myös Budapestin tehtaiden ja virastojen työläiset. Mielenosoittajien kokoontuessa pääministeri [[András Hegedüs]] erosi ja hänen tilalleen nousi Hegedüsin Rákosin tuella aiemmin syrjäyttämä Imre Nagy.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 273-276" />

Budapestin mielenosoittajat olivat alkaneet poistaa [[Unkarin lippu|Unkarin lipuista]] kansantasavallan vaakunoita ja puolue huolestui pian tapahtumien kulusta. Mielenosoituspäivän 23. lokakuuta iltana puolueen ensimmäinen pääsihteeri [[Ernő Gerő]] piti puheen, jossa hän tuomitsi mielenosoittajat fasisteina ja huligaaneina vaatien näitä palaamaan koteihinsa. Mielenosoitus kuitenkin jatkui ja samana iltana mielenosoittajat kaatoivat Ammattiliittojen talon edustan suuren Stalin-patsaan. Vain hieman myöhemmin osa mielenosoittajista yritti tunkeutua Unkarin radiotaloon Bródy Sándor -kadulla, mikä johti ensimmäiseen väkivaltaiseen yhteenottoon mielenosoittajien ja turvallisuusjoukkojen välillä. Turvallisuusjoukot avasivat tulen ja aseistautuneet mielenosoittajat vastasivat tuleen. Alkoi yön kestänyt taistelu, jossa kuoli monia osanottajia molemmilta puolilta. Radiotalo ja viereinen [[Unkarin kansallismuseo]] vaurioituivat pahoin. Taistelujen alettua puolue kääntyi neuvostojoukkojen puoleen järjestyksen palauttamiseksi. Neuvostoliiton armeijan Budapestin lähistön varuskunnista lähetettiin kaupungin kaduille panssarivaunuja. Kaduilla panssarivaunut joutuivat katoilta ja parvekkeilta heitettyjen [[polttopullo]]jen kohteeksi. Neuvostojoukot joutuivat vetäytymään leveämmille kaduille ja hyökkäyksiin vastattiin tykkitulella. Asuinrakennusten tulituksessa sai surmansa useita siviilejä.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279</ref>

Imre Nagy oli ottanut 25. lokakuuta muodostettuun hallitukseensa mukaan ei-kommunistisia poliitikkoja. Hallitus oli kuitenkin päättämätön ja selkeää ohjelmaa ei ollut. Nagy vietti suuren osan aikaansa parlamenttitalossa ottaen vastaan ulkovaltojen, kansalaisjärjestöjen, puolueiden ja viranomaisten edustajia. 25. lokakuuta oli määrätty ulkonaliikkumiskielto, joka kuitenkin peruttiin vain hieman myöhemmin. Budapestin poliisi jakoi mielenosoittajille aseita ja valta alkoi luisua eri asukaskomiteoille, työmaaneuvostoille ja keskenään riitaisille aseryhmille. Neuvostoliiton suurlähettiläs oli nyt vakuuttunut Unkarin puoluejohdon kyvyttömyydestä palauttaa tilanne hallintaansa. Hän viestitti mielipiteestään [[Moskovan Kreml|Kremliin]], josta lähetettiin paikalle [[Mihail Suslov]]in ja [[Anastas Mikojan]]in johtama puoluevaltuuskunta. Unkarin työväenpuolueen pääsihteeri Ernő Gerő oli päätetty erottaa ja korvata [[János Kádár]]illa. Uskoen vielä voivansa tehdä vaikutuksen Gerő päätti turvautua koviin otteisiin. [[Unkarin parlamenttitalo|Budapestin parlamenttitalon]] edustalle oli kokoontunut 25. lokakuuta mielenosoittajia, joihin oli liittynyt myös paikalle komennettuja armeijan sotilaita. Erityisen huolestuttavaa oli, että mielenosoittajien joukossa oli myös neuvostoarmeijan panssarimiehiä, jotka olivat liittyneet mielenosoittajien puolelle. Parlamenttitaloa vastapäätä maatalousministeriön ja teollisuusministeriön katoilta asemat ottaneet ÁVH:n ja rajavartiolaitoksen miehet avasivat tulen mielenosoittajia vastaan. Tulituskäskyn lienee antanut itse Gerő. Muutama sata mielenosoittajaa sai surmansa ja satoja muita haavoittui.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279" />

Unkarin armeija oli ensin määrätty tukahduttamaan mielenosoituksia, mutta pian armeijan yksiköitä alkoi siirtyä kansannousun puolelle ÁVH:ta ja neuvostojoukkoja vastaan. Eversti [[Pál Maléter]]in johtamasta Kiliánin varuskunnasta tuli vastarinnan keskus. Varuskunnan tuntumassa käytiin raskaita taisteluja, joihin osallistui myös raskasta kalustoa. 28. lokakuuta puolustusministeri [[Károly Janza]] määräsi tulitaontulitauon ja samana iltana Imre Nagy piti radiopuheen, jossa hän asettui nyt kansannousun puolelle. Nagy ilmoitti myös ÁVH:n lakkauttamisesta ja käyvänsä neuvotteluja neuvostojoukkojen vetämiseksi pois koko Unkarista. Taistelujen väsyttämät neuvostojoukot antoivatkin 30. lokakuuta Nagylle lupauksen poistua Budapestista. Vetäytymisessä oli tosin todellisuudessa kyse taktisesta uudelleenryhmittymisestä, johon Nagy viittasi sittemmin petoksena. Vielä samana päivänä aseelliset ryhmät päättivät vallata Budapestin Unkarin työväenpuolueen puoluetalon. Ankaran tulitaistelun jälkeen rakennuksen puolustajat antautuivat. Antautuneet teloitettiin miltei välittömästi heidän poistuttuaan rakennuksesta. [[Life (lehti)|Life-lehti]] julkaisi teloituksista kuuluisaksi tulleen kuvasarjan. ÁVH:n miehiä tai heiksi epäiltyjä lynkattiin myös muualla Budapestissa.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279" />

Unkarin työväenpuolue lakkautettiin puoluetalon piirityksen jälkeen 31. lokakuuta. Sen tilalle perustettiin [[Unkarin sosialistinen työväenpuolue]], jota johtivat Imre Nagy ja János Kádár. Samana päivänä päätettiin yksipuoluejärjestelmän lakkauttamisesta ja koalitiohallituksen perustamisesta. Hallituksen puolueministeriksi nostettiin eversti Pál Maléter ja valtioministereiksi [[Zoltán Tildy]], [[Géza Losonczy]], sekä muodollisesti myös János Kádár, joka oli kuitenkin matkustanut Moskovaan neuvottelemaan Unkarin tilanteesta. Muita ministerinsalkkuja ei täytetty. Hallituksen kokoonpanoa muutettiin vielä 2. marraskuuta, jolloin pääministeri Nagysta tuli myös ulkoministeri ja valtioministeriksi nostettiin isohko joukko edustajia eri puolueista. Nagy oli ilmoittanut myös Unkarin eroavan [[Varsovan liitto|Varsovan liitosta]], kun Hruštšov oli antanut neuvostojoukoille käskyn ylittää Unkarin raja. Tilanne ei ollut kuitenkaan koskaan kokonaan Nagyin hallituksen käsissä. Kansannousun oikeistosiiven johtajaksi nousi 30. lokakuuta vankeudesta vapautettu kardinaali [[Jósef Mindszenty]], joka ei tunnustanut Nagyin hallitusta ja vaati sotaa edeltäneen järjestelmän, sekä kirkon etuoikeuksien palauttamista. Äärioikeistoa edusti puolestaan [[Unkarin vallankumouksellisten puolue]], minkä lisäksi ilmeni joitakin yrityksiä perustaa uudestaan maailmansodan aikainen [[Nuoliristi-puolue]].<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 276-279" /> Budapestista pois lähtenyt János Kádár antoi puolestaan 4. marraskuuta niin sanotun Szolnokin julistuksen, jossa hän ilmoitti perustaneensa vastahallituksen ja katkaiseensakatkaisseensa välinsä Imre Nagyin hallituksen kanssa. Hallitusohjelmassaan hän pyysi apua neuvostoarmeijalta ”taantumuksen mustien voimien murskaamiseksi” ja rauhan ja järjestyksen palauttamiseksi. Tukenaan Kádárilla oli hänen perustamansa ja Neuvostoliiton aseistama työläismiliisi, jonka jäsenet saivat armeijan talvivaatetuksen mukaan nimen toppatakkimiehet.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281">Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281</ref>

Budapestista vetäytyneet ja sen ympärille uudelleen ryhmittäytyneet neuvostojoukot antoivat Nagyin hallitukselle neuvottelutarjouksen, johon puolustusministeri Pál Maléter oli vastannut matkaten Budapestin ulkopuolelle. Neuvottelujen sijaan Maléter pidätettiin. Neuvostoarmeijan panssarivaunut etenivät takaisin Budapestiin varhain aamulla 4. marraskuuta. Länsivaltojen huomion keskittyminen tällä välin puhjenneeseen [[Suezin kriisi]]in teki mahdolliseksi vapaat kädet kansannousun kukistamisessa. Muodollinen oikeutus hyökkäykselle saatiin Kádárin hallitukselta. Taistelut Budapestissa päättyivät melko nopeasti panssarivaunujen saapumisen jälkeen. Pisimpään vastarintaa tehtiin [[Csepel]]in saarella, joka vallattiin vasta 11. marraskuuta.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281" /> 11. marraskuuta neuvostojoukot ilmoittivat myös virallisesti voittaneensa.<ref name="bbc" /> Pieniä vastarintapesäkkeitä oli Budapestin ulkopuolella [[Miskolc]]in ja [[Salgótarján]]in ympäristössä kuitenkin vielä kuun loppuun saakka. Kádárin hallitus saapui Budapestiin 7. marraskuuta.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 279-281" />

Kádárille kansannousun jälkeisen kurinpalautuksen toteuttaminen oli välttämätöntä. Neuvostoliitto olisi voinut helposti korvata hänet esimerkiksi [[Ferenc Münster]]illa tai jopa Ernő Gerőlla tai Mátyás Rákosilla. Ideologisesti vastavallankumousta perusteltiin sillä, että Imre Nagyin hallitus ei ollut estänyt aseellisten ryhmien toimintaa ja se oli näin myös vastuussa Budapestin puoluetalon piirityksestä. Kansannousun aikana käyttöön otettu monipuoluejärjestelmä lakkautettiin. Toisaalta Kádárin hallitus alkoi myöhemmin tehdä asteittaisia uudistuksia. 23. lokakuuta Kádárin hallitus ilmoitti ottavansa omakseen kansannousun ”jalot tavoitteet”. ÁVH lakkautettiin ja kansannousun aikana perustettujen työläisneuvostojen asemaa parannettiin. 22. maaliskuuta 1963 annettiin asetus yleisestayleisestä armahduksesta, joka käsitti paitsi kansannoususta tuomitut, myös esimerkiksi entiset ÁVH:n upseerit.<ref name="Huotari ja Vehviläinen 2004, s. 281-283" />