HänHayakawa oli valmistautunut uraan merivoimissa, mutta hänen tärykalvonsa repeytyi uintionnettomuudessa, eikä hän läpäissyt armeijan kuntotestiä. Hän palasi teatteriin ja perusti keisarillisen teatteriryhmän, joka kierteli Yhdysvalloissa vuonna 1913. Siellä hänen lahjakkuutensa huomasi tuottaja Thomas H. Ince, joka tarjosi hänelle elokuvasopimusta. Sen jälkeen Hayakawa esiintyi useissa mykkäfilmeissä, kuten elokuvassa ''[[Typhoon]]'' (1914) ja [[Cecil B. DeMille]]n ''[[Norsunluukuningas]]''-elokuvassa (1915). Nämä elovatelokuvat tekivät Hayakawasta [[Hollywood]]in ensimmäisen aasialais-amerikkalaisen tähden.
Suosiostaan huolimatta Hayakawalle tarjottiin usein samantyyppisia rooleja joko eksoottisena roistona tai rakastajana, joten hän päätti perustaa onoman tuotantoyhtiönsä. Hän lainasi miljoona dollaria entiseltä opiskelijaystävältään ja perusti Hayworth Films -yhtiön vuonna 1918. Seuraavan kolmen vuoden aikana hän tuotti ja joskus näytteli vaimonsa Tsuru Aokin kanssa 23:ssa eri elokuvassa. Yhtiö menestyi hyvin. Se tuotti vuosittain kaksi miljoonaa dollaria, joten Hayakawa alkoi elää leveästi ja rakennutti jopa linnan kodikseen. Kun työt Yhdysvalloissa harvenivat, hän muutti [[Eurooppa]]an, missä hän työskenteli näyttelijänä, näytelmäkirjailijana ja kirjailijana. Hän asui Euroopassa toisen maailmansodan ajan ja siirtyi äänielokuviin projektien kuten ''[[Tokio Joe]]n'' (1949) kautta, jossa hän näytteli [[Humphrey Bogart]]in rinnalla. Toisen maailmansodan tapahtumiin perustuva ''[[Kwai-joen silta]]'' (1957) oli Hayakawan suurin menestys. Elokuvassa hän näytteli eversti Saitoa, isänmaallista japanilaista vankileirin upseeria [[Alec Guinness]]in vastanäyttelijänä. Hayakawa sai [[Oscar]]-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta, ja piti roolia ja suoritustaan pitkän uransa huippuna.
Hayakawa jäi eläkkeelle pian ''Kwai-joen sillan'' jälkeen vuonna 1966 ja eli zen-buddhalaisena pappina kuolemaansa asti. Hän kuoli vuonna 1973 aivoveritulppaan.
