Ero sivun ”Lallintalo” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Lisätty sijainti
Harria (keskustelu | muokkaukset)
lisätty uudelleen avaaminen
Rivi 13:
Lallintalon suosio oli huipussaan 1980-luvulla, jolloin siellä järjestettiin syys-huhtikuun välisenä aikana yleensä kaksi tilaisuutta viikoittain. Perjantai-iltana oli aikuisemmalle yleisölle tarkoitetut tanssit. Lauantaina puolestaan nuorisolle suunnattuja tilaisuuksia, joissa esiintyi aikansa nimekkäimpiä rock- ja pop-artisteja. Lallintalon lauantai-illat olivat Lounais-Suomen nuorison keskuudessa erittäin suosittuja, linja-autokuljetuksia järjestettiin paikalle aina Pohjanmaata myöten.<ref>Saarikoski, Sonja: [http://www.hs.fi/matka/a1406257829633 HS kiersi Suomen oudoimmat nähtävyydet: Lähtisitkö Kusikivelle tai ufojärvelle?] Helsingin Sanomat 27.7.2014. Viitattu 22.10.2014.</ref>
 
Lallintalon yleisömäärät alkoivat vähentyä 1990-luvun puolivälissä. 2000-luvulla siellä on järjestetty vuosittain vain muutamia huvitilaisuuksia. Viimeiset tilaisuudet pidettiin vuonna 2012. Paikkaa on kuitenkin pidetty kunnossa ja sinnemarraskuussa 2018 se avattiin uudelleen käyttöön. Lallintalolla on suunniteltuesiintynyt sarjaakotimaisten nimekkäidenhuippuartistien esiintyjienlisäksi konserttejamuun syksyksimuassa 2018[[Baccara]] ja [[Pet Shop Boys]].<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a9602195-fb2e-49fc-9fa6-152e9ecca3cc_vd.shtml|nimeke="Omppupomppu” loppui kesken, kun legendaarinen Lallis avattiin uudelleen - Äitinsä kanssa juhlinut Viivi, 21: ”En tiennyt, että toi on ollut noin hurja”|viitattu=2018-11-04|ietf-kielikoodi=fi-FI}}</ref>
 
== Lallintalolla äänitettyjä levyjä ==