Ero sivun ”Dachaun sotarikosoikeudenkäynnit” versioiden välillä

'''Dachaun sotarikosoikeudenkäynnit''' olivat sarja [[Yhdysvaltain asevoimat|Yhdysvaltain asevoimien]] pitämiä oikeudenkäyntejä [[natsi-Saksa|Saksa]]sta ja [[Itävalta|Itävallasta]] löytämiälöytämiään sotarikollisia vastaan [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan jälkeen]] [[1946]]–[[1948]].

Entinen keskitysleiri oli valittu paikaksi, koska suurena ja tyhjänä kiinteistönä se tarjosi riittävät tilat sekä miehittäjille että vangeille. Tietoisuus siitä, että paikalla oli murhattu lukemattomia ihmisiä [[kansallissosialismi|natsi]]aatteen nimissä, antoi oman lisänsä oikeudenkäynneille. Oikeuden jäsenten ei tarvinnut kuin kävellä muutamia kymmeniä metrejä [[kaasukammio]]iden ja polttouunien viereen ymmärtämäänymmärtääkseen sen, mihin saksalaiset pystyivät.<ref name = "Dachau1">[http://www.scrapbookpages.com/DachauScrapbook/DachauTrials/MalmedyMassacre01.html Malmedy Trial s. 1]</ref>

Oikeudenkäynnin asetelmat ovat herättäneet arvostelua varsinkin jälkeenpäin. Suurin osa kuulustelijoista ja syyttäjistä oli [[juutalaiset|juutalaisia]], jotka ymmärrettävistä syistä tunsivat vihaa natseja kohtaan. Pääkuulustelijana toimi luutnantti [[William R. Perl]], joka oli Yhdysvaltoihin paennut [[Itävalta|Itävallan]] juutalainen. Ennen pakoaan hän oli ollut [[Sionismi|sionistiaktiivi]], joka oli toimittanut Euroopan juutalaisia [[Palestiina]]an. Hänen vaimonsa oli selviytynyt hengissä naisille tarkoitetusta [[Ravensbrückin keskitysleiri]]ltästä.<ref name = "Dachau1"/>

Oli muitakin epäkohtia. Ryhmä amerikkalaisia upseereja toimi sekä tuomareina että lautamiehinä. Kuulopuheet otettiin huomioon todistajanlausunnoissa kuten myös oikeuden ulkopuolella annetut lausunnot, joiden antajia ei voinut ristikuulustella. Joillekin todistajille myönnettiin rahapalkkio ja osalle syytetyistä ei myönnetty lupaa todistaa omasta puolestaan.<ref name = "Dachau1"/>Silminnäkijöitä kuten paikallista maanviljelijää Henri LeJolya sekä 15-vuotiasta poikaa ei kutsuttu todistajiksi.<ref name = "Dachau2">[http://www.scrapbookpages.com/DachauScrapbook/DachauTrials/MalmedyMassacre02.html Malmedy Trial s. 2]</ref>

Kaksi kuukautta kestäneiden istuntojen loppusuoralla Peiper tarjoutui ottamaan syyn ja vastuun niskoilleen, mikäli hänen alaisensa vapautettaisiin syytteestä, mutta ehdotus hylättiin. Todistusten ajoittaisesta ristiriitaisuudesta huolimatta oikeus totesi sotarikoksen tapahtuneen. 16. heinäkuuta 1946 luettujen tuomioiden mukaan kaikki syytetyt olivat syyllisiä.<ref name = "Dachau3">[http://www.scrapbookpages.com/DachauScrapbook/DachauTrials/MalmedyMassacre03.html Malmedy Trial s. 3]</ref>

Uudelleenkäsittelylautakunta oli yhdysvaltalaisen miehitysarmeijan sisäinen elin, joka seurasi automaattisesti oikeudenkäyntiä. Tuomioihin tyytymätön Willis Everett lähetti lautakunnan jäsenille 228-sivuisen analyysinsa oikeudenkäynnistä. Käyttäen lähteinään tuomittujen kirjoittamia valituksia Everett esitti useita syytöksiä kuulustelijoiden toimia ja sotatuomioistuimen menettelyä vastaan. Uudelleenkäsittelylautakunta suositteli 31 kuolemanrangaistuksen muuttamista vankeusrangaistuksiksi sekä joidenkin tuomittujen vapauttamista. Yhdysvaltojen miehitysalueen komentaja [[Lucius D. Clay]] hyväksyi lautakunnan muutosehdotukset.<ref name = "Dachau4">[http://www.scrapbookpages.com/DachauScrapbook/DachauTrials/MalmedyMassacre04.html Malmedy Massacre Trial s. 4]</ref>

Epäily siitä, että yhdysvaltalainen oikeusistuin olisi toiminut epäeettisesti herätti myös amerikkalaiset. Armeijan ministeri<ref>''Secretary of the Army''</ref> Kenneth Royall perusti komission, jota johti tuomari Gordon A. Simpson. sekäSe lykkäsi kuolemantuomioita, joista ensimmäiset oli tarkoitettuaiottu panna toimintaantäytäntöön muutaman päivän sisälläkuluessa. Kuusi viikkoa kestäneen tutkintansa jälkeen komissio julkaisi raporttinsa 14. syyskuuta 1948. Komission mukaan vankeja ei oltuollut kidutettu, mutta tutkinnan aikana oli tehty muita virheitä, kuten valeoikeudenkäyntien käyttö. Se suositteli viimeisten 14 kuolemantuomion muuttamista vankeusrangaistuksiksi.<ref name = "Dachau4"/>

Edward L. Van Roden, joka oli yksi komission tuomareista, ei hyväksynyt sen ratkaisua siltänäänsellaisenaan. Van Roden uskoi tuomittuja pahoinpidellyn tutkinnan aikana ja toi epäilyksensä ilmi useissa julkisissa tilaisuuksissa. Amerikkalainen rauhanliikkeen aktivisti James Finucane kirjoitti artikkelin Van Rodenin nimissä rauhanasiaa ajavaan ja ihmisoikeuksia puolustavaan lehteen ''The Progressive''. Artikkeli sai aikaan suurta kohua Yhdysvalloissa. Kenraali Lucius D. Clay muutti välittömästi kuusi kuolemantuomiota vankeusrangaistuksiksi, kieltäytyen vaikuttamasta loppujen tuomioihin muuten kuin lykkäämällä niitä. Joachim Peiper pysyi kuolemaantuomittuna. Tiedot artikkeliinsa Finucane oli saanut Rudolf Aschenauerilta ja välitti ne edelleen senaattori [[Joseph McCarthy]]lle.<ref name = "Dachau4"/>

Myös [[Yhdysvaltain edustajainhuone|Yhdysvaltain senaatti]] huolestui aiheen saamasta julkisuudesta. Sen asevoimien komitea nimitti kolmimiehisen alakomitean johtajanaan [[Connecticut]]in senaattori Raymond E. Baldwin. Se perustettiin 29. maaliskuuta 1949, jolloin kylmä sota ja Berliinin saarto olivat jo käynnissä. Alakomitea tutki oikeudenkäyntiä useiden kuukausien ajan ja haastatteli yhteensä 108 todistajaa, mukaan lukien syytettyjä, muita vangittuina olleita saksalaisia, heidän asianajajiaan, kuulusteluryhmän jäseniä, sotaoikeuden jäseniä, sotaoikeutta valvoneita henkilöitä, dokumentteja tutkineen valvontaryhmän jäseniä, vankilan pappeja ja muita mukana olleita tahoja. Alakomitea kävi läpi sotaoikeuden ja uudelleenkäsittelylautakunnan asiakirjat, ja tuomittujen lähettämät todistuskirjeet sekä tutustui tapahtumapaikkoihin.<ref name = "Sub">Report of Subcommittee</ref>