Ero sivun ”Carl Gustaf Armfelt (vanhempi)” versioiden välillä

ei muokkausyhteenvetoa
[katsottu versio][katsottu versio]
p (mallinepäivitys)
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Armfelt aloitti uransa kenraali [[Otto Wellingk]]in [[paaši]]na. Hän liittyi vuonna 1683 Uudenmaan ratsuväkeen ja sai korpraalin arvon. Koska Armfelt halusi sotakokemusta, hän liittyi Ranskan armeijaan, jossa hän osallistui muun muassa Italiassa [[Nizza]]n, Villa Francan ja Suzan piirityksiin sekä Brabantissa [[Valenciennes]]in ja [[Athi]]n piirityksiin. Ranskan armeijassa Armfelt yleni kapteeniksi. Hän palasi takaisin Ruotsiin vuonna 1697 ja suuren Pohjan sodan sytyttyä hänet nimitettiin Suomen armeijan ratsuväen kenraaliadjutantiksi 9. tammikuuta 1701. Hän haavoittui heinäkuussa 1703 Rajajoella käydyssä taistelussa, ilmeisesti lievästi ja ehkä olkapäähän. Armfelt johti 26. tammikuuta [[Retusaari|Retusaareen]] tehtyä 1000 miehen vahvuista onnistunutta hävityshyökkäystä. Kevättalvella 1706 Armfelt johti [[Kaprio]]n seudulle tehtyä 100 miehen vahvuista onnistunutta ryöstöretkeä. Armfelt osallistui 1708 [[Lybeckerin Inkerinmaan sotaretki|Lybeckerin Inkerinmaan sotaretkelle]] ja oli mukana Karhilan ja [[Kaprion taistelu]]issa, jossa hän johti Ruotsin armeijan oikeaa siipeä.
 
Armfelt nimettiin [[Viipurinläänin kaksikasratsuväkirykmentin|Viipurinläänin kaksikasratsuväen]] everstiksi 26. maaliskuuta 1707 ja uudelleen perustetun Karjalan ratsurykmentin everstiksi joulukuussa 1709. Elokuussa 1710 hänet lähetettiin 1000 miehen kanssa Savoon ja hän saapui [[Savonlinna]]an 15. elokuuta. Elokuussa 1710 venäläiset löivät Armfeltin johtaman alle sadan miehen joukon pienessä kahakassa. Armfelt oli mukana talven 1711 sotaretkellä Savon rintamalla ja operoi vuonna 1711 Savonlinnassa ja Karjalassa. Hänet ylennettiin ratsuväen kenraalimajuriksi[[kenraalimajuri]]ksi 21. huhtikuuta 1711 ja nimitettiin Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiksi[[eversti]]ksi 31. toukokuuta 1711. Armfelt oli mukana loppukesästä 1712 käydyssä Hirvijoen "taistelussa". Armfelt johti 9.–10. toukokuuta 1713 käydyssä [[Helsingin taistelu (1713)|Helsingin taistelussa]] ruotsalaisia joukkoja. Armfelt ylennettiin jalkaväen kenraalimajuriksi 16. toukokuuta 1713. Armfelt oli sodan alkupuolella Suomen puolustamisesta vastanneiden [[Georg Johan Maijdel]]in ja [[Georg Lybecker]]in lähimpiä miehiä.
 
Lybecker vältti taistelua kesällä 1713 Etelä-Suomeen edenneiden venäläisten kanssa ja veti joukkonsa [[Hämeenlinna]]n seudulle. Hän epäonnistui Suomen puolustamisessa ja hallitus kutsui hänet elokuun 1713 alussa Tukholmaan[[Tukholma]]an, jossa hänet tuomittiin pitkän oikeudenkäynnin jälkeen kuolemaan vuonna 1717. Kuningas [[Kaarle XII]] kuitenkin armahti Lybeckerin. Vuonna 1713 vaikutti siltä, että koko Suomi menetettäisiin venäläisille. Tässä tilanteessa Armfeltista tuli Suomen armeijan ylipäällikkö, kun Lybecker kutsuttiin Tukholmaan. Armfelt suosi Lybeckeriä hyökkäävämpää strategiaa, sillä hän ei halunnut luopua Suomesta ilman taistelua. Olosuhteet olivat kuitenkin toivottomat: armeijalla ei ollut rahaa eikä ruokaa ja koko armeija oli hajoamistilassa. Armfelt vetäytyi armeijan kanssa Hämeenlinnasta [[Hattula]]an ja siitä edelleen [[Pälkäne]]elle, koska venäläisillä oli ylivoima ja hän pelkäsi saarrostusta. Hän komensi armeijaa lokakuussa Pälkäneellä käydyssä [[Kostianvirran taistelu|Kostianvirran]] ja helmikuussa 1714 Pohjanmaalla [[Napuen taistelu|Napuen]] taisteluissa. Armfelt hävisi taistelut, ja syksyllä 1714 armeijan pääosat perääntyivät [[Länsipohja]]an. Armeija pysyi Länsipohjassa kevääseen 1716, jolloin se siirtyi Tukholman ja myöhemmin [[Gävle]]n seudulle. Tässä vaiheessa Armfeltin armeijassa oli kolme ratsurykmenttiäratsu[[rykmentti]]ä, kaksi rakuunaeskadroonaa, kuusi ruotujakoista jalkaväkirykmenttiä[[jalkaväkirykmentti]]ä ja [[Pohjanmaan rykmentti]].
 
Armfelt ylennettiin [[kenraaliluutnantti|kenraaliluutnantiksi]] 16. tammikuuta 1717 ja samalla hänet nimitettiin "jämtlantilaisen armeijan" ylipäälliköksi. Armeijan tehtävänä oli hyökätä Norjaan ja valloittaa [[Trondheim]] seuraavana vuonna ([[Trondheimin sotaretki]]). Armeija eteni Norjaan elokuussa 1718, mutta Trondheimin[[Trondheim]]in valtaus epäonnistui. Kaarle XII kaatui [[Fredriksten]]in linnoituksen piirityksessä marraskuun 1718 lopulla, mutta Armfelt sai varman tiedon Kaarlen kuolemasta vasta joulukuun lopulla. Armfelt oli vetäytynyt Trondheimin seudulta jo kuultuaan huhuja [[Kaarlen XII]]:n kuolemasta. Lumimyrsky yllätti uudenvuodenaattona paluumatkalla olleen armeijan tuntureilla, ja suuri osa armeijan vajaasta 6000 miehestä kuoli.
 
Armfelt nimitettiin vielä 10. syyskuuta 1719 [[Viipurin lääninlääni]]n maaherraksi, mutta hän ei ottanut tehtävää koskaan vastaan. Elämänsä loppuvuodet Armfelt vietti Pernajassa. Armfelt korotettiin [[vapaaherra]]ksi 3. heinäkuuta 1731 ja 6. maaliskuuta 1735 hänet ylennettiin jalkaväen kenraaliksi[[jalkaväenkenraali]]ksi ja Suomessa olevan armeijan ylipäälliköksi.
 
Suuren pohjan sodan vuoksi Armfelt menetti Inkerinmaalla[[Inkerinmaa]]lla olleen syntymäkotinsa. Tullessaan Karjalan kaksikasratsurykmentin päälliköksi Armfelt sai virkatalokseen [[Kavantjärven kartanonkartano]]n [[Antrea]]ssa. Hänen perheensä asui sodan aikana myös Liljendalin[[Liljendal]]in virkatalossa, mutta venäläisten etenemisen vuoksi perhe joutui jättämään talon vuonna 1713. Menetettyään syntymäkotinsa Armfelt osti Pernajasta[[Pernaja]]sta Isnäsin[[Isnäs]]in. Lisäksi hän omisti sodan jälkeen vuodesta 1723 Fassabytä ja Sarsalöta ja Sjögårdia vuodesta 1724. Armfelt oli naimisissa vuodesta 1700 Lovisa Aminoffin kanssa. Lovisa oli ratsumestari Johan Fredrik Aminoffin ja Elisabeth von Gyntersberchin tytär.
 
==Katso myös==
Rekisteröitymätön käyttäjä