Petrus Magni Nicander kirjoitti vuonna 1670, että tämän viljavan laitumen alareunassa Vätternin ranta-alueella sijaitsee kumpuja, joiden sisään kansa kertoo kätkeytyvän enemmän kultaa, hopeaa ja penninkejä, kuin mitä missään kaupungissa tai linnassa voisivoi olla. Hän huomauttaa vielä, että seudun kumpuja on kaivettu vuosisatojen aikana. Ensimmäiset maininnat Sagaholmin hautakummusta on kirjoitti kirkkoherra Samuel RogberginRogberg (1698–1760) kirjoittamia. Hänen, ja muutaman muun ennen 1800-lukua eläneen kirjoittajan, muistiinpanot kuvailevat kummuista kaivettujen esineiden olemusta. Rogberg kertoo, että vuonna 1758 hautakumpua tonkineet kaivajat olivat kuvailleet hautakummun kivirakennetta, jonka päällä seisoi keraaminen [[uurna]] täynnä tuhkaa ja palaneen luunpalaneita kappaleitaluunkappaleita.<ref name=goldhahn_99_9/>
Vuonna 1883 mainitsee kaupungin revisori[[tilintarkastaja|reviisori]] Axel Ramm, että Smedsbon talon lähellä sijaitsee hautakumpu, jonka korkeus on neljä metriä ja ympärysmitta on 75 metriä. Kummusta on useasta kohtaakohdasta ajettu hiekkaa, ja kummun eteläpuolella sijaitsee lisäksi vielä muutama matalampi kumpu. Hän kertoo vielä, että Sagaholmin suuresta hautakummusta pohjoiseen on sijainnut vielä toinentoinenkin yhtä suuri hautakumpu, mutta se oli jo ehditty kaivaa tasaiseksitasoittaa aikaisemmissa hiekanotoissa<ref name=raa_sagaholm/>. Vuonna 1927 kirjoitti Algot Friberg, että 43 metriä Sagaholmin talosta sijaitseeon jäänteet kummusta, joka on 2,3 metriä korkea ja halkaisijaltaan 24 metriä. 1880-luvulla oli kummun länsipuoli jo hävinnyt soranajossa, mutta sen itäpuoli teki Fribergiin vielä suuren vaikutuksen. Hänelle kerrottiin kummun sisältä paljastuneista isoista kivistä ja keihäänkärjestä, joka oli ollut pronssia. Keihäänkärki oli paroni Knut von Essenin hallussa.<ref name=goldhahn_99_9/>
