Ero sivun ”Kitka” versioiden välillä

Kitka johtuu pohjimmiltaan kappaleiden välisten todellisten kontaktien takana muodostuvan uuden pinnan luomiseen tarvittavasta työstä, sillä jokaiseen pintaan liittyy termodynaaminen pintaenergia<ref>{{Lehtiviite|Otsikko = A thermodynamic model of sliding friction|Julkaisu = AIP Advances|Ajankohta = maaliskuu, 2012|Julkaisija = American Institute of Physics|Tekijä = Makkonen, Lasse|Vuosikerta = 2|Numero = 1|www = http://dx.doi.org/10.1063/1.3699027}}</ref><ref>{{Lehtiviite|Otsikko = Kitka sai vihdoin selityksen|Julkaisu = Tiede|Ajankohta = lokakuu 2012|Julkaisija = Tieteen tiedotus ry|Tekijä = Makkonen, Lasse|Sivut = 34-35}}</ref>. Vastaavasti kitkalämmitys johtuu kontaktien edessä katoavan pinnan vapauttamasta pintaenergiasta. Kokonaisuudessaan kitka on ilmiönä vaikeasti kuvattavissa, koska siihen vaikuttavat hyvin monet syyt, kuten koskettavien materiaalien kemiallinen koostumus, pintojen rakenne, väliaineet (esimerkiksi öljy ja vesi), [[staattinen sähkö]] ja ympäristön olosuhteet (esimerkiksi paine, lämpötila ja ilmankosteus). Kitkan tutkimus on oma tieteenalansa, jota kutsutaan [[tribologia]]ksi.

 

 

Lepokitka estää kappaletta lähtemästä liikkeelle. Pintoja toistensa suhteen levossa pitävä lepokitkavoima on olosuhteisiin mukautuva voima (kuten tuki ja jännitysvoimat), jonka suunta ja suuruus riippuvat muista kappaleeseen vaikuttavista voimista siten, että kappale pysyy paikoillaan, niin kauan kuin muiden vaikuttavien voimien summa on enintään yhtä suuri kuin tietty suurin arvo, jonka lepokitka voi saada. Tätä suurinta lepokitkan arvoa sanotaan ''lähtökitkaksi''<ref name="Inssi"/>. Tämän seurauksena kappaleen lähdettyä liikkeelle sen liikkeessä pitämiseen tarvitaan vähemmän voimaa kuin liikkeelle saamiseen käytettiin.