Ero sivun ”Korean sota” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ompa sekava artikkeli
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 87:
Korean sodan syttyessä Pohjois-korean armeijan vahvuus oli noin 150&nbsp;000 miestä Armeija oli koulutettu ja varusteltu hyvin. Neuvostoliitolta oli saatu esimerkiksi panssarivaunuja ja lentokoneita. Etelän armeijalla oli kokoa 100&nbsp;000 ja siltä puuttui raksas aseistus. Sitä paitsi armeijaa etelässä oli heikentänyt vuonna 1948 toteutetut kommunisteja vastaan tähdätyt puhdistukset. Maiden rajalla oli käyty aseellisia yhteenottoja vuonna 1949 jo ennen varsinaisen sodan syttymistä. Pohjois-Korea on etenkin länsimaissa esitetty tavallisesti sodan aloittajana, kun taas Pohjois-Koreassa sota on usein selitetty vastahyökkäyksenä ja vastauksena aseellisiin provokaatioihin sodan laajentuessa vasta taistelukentällä saatujen voittojen myötä.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 178-180" />
 
== Tiivistelmä sodastaSota ==
== =Sodan kulku alkuvaiheet===
[[Tiedosto:HA-SC-98-06983-Crew of M24 along Naktong River front-Korean war-17 Aug 1950.JPEG|thumb|vasen|[[M24 Sherman]]-panssarivaunu ja sen miehistö elokuussa 1950.]]
Joukot Pohjois-Koreasta ylittivät Etelä-Korean vastaisen rajan 25. kesäkuuta 1950 ja saavuttivat nopeasti voittoja Etelä-Korean armeijasta. Pohjois-Korean joukkojen voittokulku jatkui aina elokuuhun saakka, jolloin Etelä-Korean armeija oli työnnetty alueelle [[Busan]]in rannikkokaupungin ympärillä niemimaan kaakkoisosassa. Menestys ei kuitenkaan ollut täydellinen. Syngman Rheen hallitus ei kaatunut tai hajonnut tappioista huolimatta. Yhdysvallat sekaantui sotaan jo sen alusta lähtien. Kyse ei ollut pelkästään Korean auttamisesta, vaan maa halusi osoittaa kykynsä pysäyttää kommunismin ja Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvaminen liittolaisilleen Euroopassa ja [[Japani]]ssa. Yhdysvaltain presidentti [[Harry S. Truman]] oli antanut meri- ilmavoimille käskyn tukea Etelä-Korean joukkoja 26. kesäkuuta ja sama käsky annettiin maavoimille muutamaa päivää myöhemmin. Maa otti Korean asian esille myös Yhdistyneissä kansakunnissa, joka tuomitsi Pohjois-Korean sodan hyökkäävänä osapuolena. Sotaan osallistui Yhdysvaltojen lisäksi puolitoista kymmentä YK:n jäsenmaata, tosin huomattavasti pienemmin joukoin. Neuvostoliitto oli boikotoinut YK:n turvallisuusneuvoston kokouksia, vaikka se olisi veto-oikeudellaan voinut estää Koreaa koskevat esitykset.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184">Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184</ref>
 
===YK:n eteneminen===
=== Korean demokraattisen kansantasavallan hyökkäys demarkaatiolinjan yli ===
Ensimmäiset Japanista saapuneet amerikkalaiset joukot Korean niemimaalla eivät pystyneet estämään Pohjois-Korean etenemistä, vaan ne olivat vetäytyneet Etelä-Korean joukkojen mukana kohti Busania. Elokuussa Etelä-korean ja amerikkalaisten hallussa ollut alue eli [[Busanin sillanpään taistelu|Busanin sillanpää]] oli kooltaan vain 145 kilometriä pitkä ja 90 kilometriä leveä. Tänne pohjoiskorealaisten eteneminen onnistuttiin viimein pysäyttämään. Pääosin yhdysvaltalaisista koostuneita YK:n joukkoja johti Yhdysvaltojen Japanin miehityshallinnon päällikkö [[Douglas MacArthur]]. Kun pohjoiskorealaisten hyökkäys oli pysäytetty, saatettiin suunnitella vastaiskua. 15. syyskuuta MacArthurin joukot tekivät [[Inchonin maihinnousu|maihinnousun Inhonissa]] lähellä pääkaupunki Soulia pohjoiskorealaisten joukkojen selustassa. Maihinnousua seurasi myös ulosmurtautuminen Busanista ja pian oli vallattu takaisin suurin osa 38. leveysasteen eteläpuolesta.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
 
===Kiina puuttuu sotaan===
25. kesäkuuta 1950 Pohjois-Korean johtaja Kim Il Sung lähetti joukkonsa yli 38.&nbsp;leveyspiirin. 27. kesäkuuta [[Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto|YK:n turvallisuusneuvosto]] äänesti Etelä-Korean tukemisen puolesta. Koska YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenmaana oleva Neuvostoliitto, joka olisi pystynyt [[veto-oikeus|veto-oikeudellaan]] estämään YK:n intervention, boikotoi ulkopoliittisen linjansa vuoksi turvallisuusneuvoston kokouksia, syntyi päätös YK:n osallistumisesta Korean sodaksi muodostuvaan tapahtumasarjaan.
[[Tiedosto:Korean_war_1950-1953.gif|thumb|vasen|Rintamalinjan liikkuminen Korean niemimaalla Korean sodan aikana.]]
Koska sota näytti kääntyneen pohjoista vastaan, päätettiin hyökkäystä jatkaa myös pohjois-korean puolelle. Hyökkäys hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Pohjois-Korean pääkaupunki [[Pjongjang]] vallattiin 19. lokakuuta ja hyökkäyksen jatkuessa edelleen kohti pohjoista 26. lokakuuta ensimmäiset joukkoyksiköt saavuttivat Korean ja kiinan rajan muodostavan [[Jalu]]-joen. Pohjois-Korean luhistuminen koettiin vakavana uhkana Kiinassa. Maan pääministeri [[Zhou Enlai]] oli ilmoittanut, että Kiina ei voisi olla puuttumatta sotaan mikäli sen naapuri tuhoutuisi. Yhdysvalloissa tällaisen uhkauksen toteuttamiseen ei kuitenkaan uskottu. Sodan uskottiin olevan loppusuoralla. Illalla 25. marraskuuta seurasi kuitenkin kiinalaisjoukkojen hyökkäys koko rintaman pituudelta.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
 
YK:n joukot joutuivat perääntymään joulukuun puolella jatkuneen kiinalaishyökkäyksen alta. 24. tammikuuta 1951 hyökkäys oli viimein pysäytetty rintamalinjalle noin 80 kilometriä Soulista etelään. YK:n joukkojen komentaja MacArthur esitti sodan laajentamista Kiinan puolelle ilmaiskuilla tukikohtiin Mantšuriassa ja myöhemmin myös laajempimittaisina pommituksina. MacArthur oli ehdottanut myös [[Kiinan sisällissota|Kiinan sisällissodan]] hävinneiden [[Guomindang]]in joukkojen tuomista Korean niemimaalle. Yhdysvalloissa poliitikot pelkäsivät kuitenkin tilanteen muuttumista uudeksi maailmansodaksi ja Korean sota haluttiin pitää Korean rajojen sisäpuolella. Presidentti Truman kielsi MacArthuria esittämästä mielipiteitään julkisuudessa ja kun tämä rikkoi kieltoaan hänet vapautettiin tehtävistään huhtikuussa 1951. Hänen seuraajansa oli kenraali [[Matthew B. Ridgway]], joka oli jo aiemmin toiminut kenttäkomentajana.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
=== Yhdistyneiden kansakuntien tuki hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle ===
 
===Rintaman jähmettyminen ja aseleponeuvottelut===
Neuvostoliitto ei hyväksynyt tuolloin, että 1. lokakuuta 1949 [[Mao Zedong]]in [[Taivaallisen rauhan aukio]]lla julistama [[Kiinan kansantasavalta]] oli jäänyt Yhdistyneissä kansakunnissa tunnustuksetta ja että Kiinaa edusti Yhdistyneiden kansakuntien perustajajäsenenä ja samalla Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenvaltiona Kiinan sisällissodan hävinnyt [[Kiinan tasavalta]], joka vaikutti enää vain [[Taiwan]]illa. Neuvostoliitto oli tammikuusta 1950 lähtien vaatinut [[Kiinan kansantasavalta]]a [[Kiina]]n edustajaksi Yhdistyneissä kansakunnissa Kiinan sisällissodan hävinneen [[Tšiang Kai-šek]]in johtaman ja Taiwanille evakuoituneen [[Kiinan tasavalta|Kiinan kansallisen tasavallan]] sijasta.
[[Tiedosto:DeadchinesesoldierEdit.jpg|thumb|Kuollut kiinalainen sotilas toukokuussa 1951.]]
YK:n joukot siirtyivät uuteen hyökkäysvaiheeseen kiinalaisia vastaan keväällä 1951. Soul vallattiin takaisin maaliskuussa ja kiinalaisten ja pohjoiskorealaisten vastahyökkäys saavutti vain rajallista menestystä. Kesäkuuhun mennessä rintamalinja oli jähmettynyt taistelujen vielä jatkuessa. Ankaria taisteluja käytiin vielä syksyn puolella, mutta maastonmuodot ja ankara tykkituli teki etenemisen vaikeaksi. Sodan molemmat osapuolet alkoivat olla taipuvaisia neuvotteluihin, vaikkakin sodan tavoitteista oli osapuolten sisäisiä erimielisyyksiä. Ensimmäiset neuvottelut oli pidetty heinäkuussa [[Gaeseong]]issa ja ne jatkuivat keskeytyksen jälkeen [[Panmunjom]]issa lokakuussa. Jo Panmunjomissa oli päästy yhteisymmärrykseen monista seikoista, kuten uudesta rajalinjasta ja ulkomaalaisten joukkojen vetämisestä niemimaalta. Neuvottelut katkesivat kuitenkin jälleen syksyllä 1952 kysymykseen sotavankien kohtalosta. YK oli kieltäytynyt luovuttamasta takaisin niitä vankeja, jotka olivat ilmoittaneet haluavansa jäädä länteen.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
 
== Aselepo ==
=== Yhdysvaltain johtamat Yhdistyneiden kansakuntien joukot ===
Vuoden 1953 alussa yhdysvaltojen presidentiksi nousi [[Dwight D. Eisenhower]] ja saman vuoden maaliskuussa Neuvostoliiton Josif Stalin kuoli. Maiden uusi johto jatkoi katkenneita neuvotteluja huhtikuussa. Huhti- ja toukokuun aikana päästiin yhteisymmärrykseen aselevon ehdoista ja esimerkiksi sotavankikysymyksestä, joka ratkesi YK:n kannan mukaan.
 
Aseleposopimus allekirjoitettiin [[P'anmunjŏm]]issaPanmunjomissa 27. heinäkuuta 1953. Sota ei päättynyt rauhaan, vaan [[aselepo]]on. Aselevon solmijaosapuolina olivat Kiina, Pohjois-Korea ja Yhdysvallat. Etelä-Korea ei hyväksynyt niemimaan jakoa eikä tunnustanut sopimusta. Pohjois-Korea sanoi sanoutuvansa irti sopimuksesta 2009.<ref>[http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/asia-pacific/2774931.stm BBC World]</ref><ref>[http://www.stratfor.com/analysis/20090527_north_korea_breaking_armistice_agreement Stratfor.com]</ref><ref>[http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/northkorea/5391720/North-Korea-abandons-truce-and-threatens-to-attack-the-South.html Telegraph News]</ref>
YK:n lipun alla Korean tasavallan tukena taisteli 16 maata. Pääosan joukoista lähettivät Yhdysvallat ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]], jotka lähettivät joukkoja ja aseita Etelä-Koreaan sekä valtasivat nopeasti myös miltei koko Korean pohjoisosat.
 
YK:n päätöslauselmassa 3. joulukuuta 1953 tuomittiin äänin 42–5 pohjoiskorealaisten julmuudet YK:n sotavankeja ja Etelä-Korean siviilejä kohtaan. Vuoden lopussa käytiin poliittista kokousta valmistelevia neuvotteluja, jotka päättyivät 12. joulukuuta tuloksettomina.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Harjulehto, Seppo | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1955 | Vuosi = 1954 | Sivu = 20–21 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref> [[Geneve]]ssä huhtikuussa 1954 käydyt kaikkiaan seitsemän viikkoa kestäneet rauhanneuvottelut päättyivät umpikujaan. Rauhansopimusta ei saatu aikaiseksi, ja virallisesti maat ovat sodassa edelleen. Esimerkkinä sodan jatkumisesta aselevon jälkeenkin mainittakoon Pohjois-Korean 31 kommandomiehen epäonnistunut isku Etelä-Korean presidentti [[Park Chung Hee]]n virka-asuntoon vuonna 1968. Vain yksi hyökkääjistä jäi henkiin.<ref>Stéphane Courtois et al: [[Kommunismin musta kirja]], 2002, s. 615.</ref>
=== Jalu-joki ja kansan vapautusarmeijan vapaaehtoisten osallistuminen ===
 
Koreoiden johtajat ilmoittivat huippukokouksessaan 27. huhtikuuta 2018 allekirjoitetussa julkilausumassa tavoittelevansa rauhansopimusta ja sotatilan päättämistä maiden välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10180974 | Nimeke = Koreat tavoittelevat rauhansopimusta ja sotatilan lopettamista – Trump: Tapahtuu hyviä asioita | Tekijä = | Ajankohta = 27.4.2018 | Julkaisu = Yle uutiset | Viitattu = 27.4.2018 }}</ref>
Yhdysvaltain joukkojen komentaja, kenraali [[Douglas MacArthur]], halusi hyökätä saman tien myös Jalujoen yli Kiinaan. Jotkut lähteet väittävät USA:n joukkojen ylittäneen rajan, toiset eivät, mutta suunnitelma asiasta oli joka tapauksessa. Kiina reagoi tähän ja keskeytti jälleenrakentamisensa liittyäkseen sotaan ”puolustamaan pohjoista pikkuveljeä”.
 
Sadattuhannet Kiinan kansallisen vapaaehtoisarmeijan sotilaat ylittivät rajan ja ryhtyivät taisteluun USA:n joukkoja vastaan. Mao Zedong julisti että sodassa oleellinen ei ollut ase, vaan mies sen aseen takana. Hänen oma poikansa kuoli sodassa.
 
Molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, erityisesti puutteellisesti aseistetut kiinalaiset, ja USA:n joukot suorittivat historiansa pisimmän perääntymisen. Myös Neuvostoliitosta lähetettiin aseita Pohjois-Koreaan, tosin pääosin maksua vastaan. Kiinan budjetista 38&nbsp;% meni Korean sotaan.
 
=== Tulitauko ja aselepo 1953 ===
 
27. heinäkuuta 1953 Pohjois-Korea (edustaen myös Kiinaa) ja Yhdysvallat allekirjoittivat aseleposopimuksen, joka päätti taistelun. Etelä-Korea kieltäytyi sopimuksen allekirjoittamisesta, koska Korean jakamista ei pidetty hyväksyttävänä ratkaisuna. Varsinaista rauhansopimusta Koreoiden välillä ei vieläkään ole. Sodassa kuoli yli kolme miljoonaa ihmistä.
 
Pohjois-Korean tulkinnan mukaan Etelä-Korea hyökkäsi USA:n tukemana ja että Korean kansanarmeija löi USA:n ja Etelä-Korean joukot säilyttäen itsenäisyytensä.
 
== Sodan kulku ==
 
[[Tiedosto:Warkorea American Soldiers.jpg|pienoiskuva|left|Yhdysvaltalaisia sotilaita Koreassa]]
 
[[Tiedosto:Korea-overview.gif|pienoiskuva|Korean sodan pääasiallinen kulku]]
 
Pohjois-Koreaan oli Neuvostoliiton avulla järjestetty ja koulutettu suuri ''kansanarmeija''. Neuvostoliitto toimitti Pohjois-Koreaan runsaasti aseita, panssarivaunuja, tykkejä ja lentokoneita. Asevoimien vahvuus oli vuonna 1950 noin 150&nbsp;000 miestä. Etelä-Korean asevoimien vahvuus oli tuolloin vain noin 100&nbsp;000 sotilasta ja armeijan raskas aseistus oli puutteellinen.
 
USA ei ollut halunnut antaa raskasta sotakalustoa, koska amerikkalaiset pelkäsivät Syngman Rheen lähtevän seikkailupolitiikan tielle.<ref>Lappi 2003, s. 138–139</ref><ref>Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 168–178.</ref> Voimasuhteet olivat Pohjois-Korean hyväksi seuraavat: joukkojen määrä 2:1, konekiväärit 7:1, konepistoolit 13:1, tykistö 2:1, panssarivaunut 6,5:1 ja lentokoneet 6:1. Pohjois-Korean ilmavoimilla oli noin 150 sotakonetta, kaikki verrattain vanhoja tyyppejä (Jak-3, Jak7, Jak-ll, Il-2, Il-10). Etelä-Korealla ei käytännöllisesti katsoen ollut ilmavoimia, vain muutama tähystys- ja koulukone.
 
USA:n presidentti [[Harry S. Truman]] teki 26. kesäkuuta päätöksen sotilasavun antamisesta Etelä-Korealle. 27.6. myös [[Yhdistyneet kansakunnat|YK]] hyväksyi päätöslauselman, jossa Pohjois-Korea todettiin hyökkääjäksi ja Etelä-Koreaa päätettiin auttaa kansainvälisin voimin. Tämä onnistui, koska Neuvostoliitto boikotoi [[Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto|turvallisuusneuvoston]] kokouksia eikä osallistunut äänestykseen. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä se olisi voinut yksin torjua esityksen äänestämällä sitä vastaan, koska sillä oli veto-oikeus.
 
Pohjois-Korean hyökkäyksen alkaessa Etelä-Koreassa oli vain 485 amerikkalaista sotilasta ja lähimmät reservit olivat Japanissa (vajaa 100&nbsp;000 sotilasta). YK-joukkojen ylipäälliköksi nimitettiin kenraali [[Douglas MacArthur]], joka saapui Etelä-Koreaan 28.6. USA:n ilmavoimien koneet aloittivat ensimmäiset pommitukset 27.6. Heijon lentokenttää pommitettiin 29.6., jolloin 25 konetta tuhoutui.<ref>Lappi 2003, s. 140.</ref><ref>Torkunov 2000, s. 79.</ref>
 
YK:n joukkojen saapuminen Etelä-Koreaan heinäkuussa ei kääntänyt sodan kulkua. Joukot joutuivat vetäytymään Korean niemimaan kaakkoisnurkkaan, Pusanin sillanpäähän, joka oli 145&nbsp;km pitkä ja 90&nbsp;km leveä. Sinne pohjoiskorealaisten eteneminen pysähtyi elokuun alussa.
 
[[Tiedosto:Battle of Inchon.png|pienoiskuva|left|Amerikkalaisia joukkoja Inchonissa maihinnousun jälkeen]]
 
USA:n X armeijakunta nousi maihin 15.9. [[Soul (kaupunki)|Soul]]ista lounaaseen sijaitsevaan Inchoniin samalla kun Pusanin sillanpäästä aloitettiin ulos murtautuminen. Vahvojen ilmavoimien tukema hyökkäysoperaatio johtikin täydelliseen menestykseen ja YK:n joukot motittivat Pohjois-Korean joukot Soulin eteläpuolelle kahden armeijan väliin. Tässä vaiheessa Kiinan kansantasavalta sekaantui sotaan uhaten asettuvansa tukemaan Pohjois-Koreaa jos 38.&nbsp;leveyspiiri ylitettäisiin. Amerikkalaisten menestyksen myötä presidentti Truman antoi 27.9. luvan jatkaa hyökkäystä 38.&nbsp;leveyspiirin yli aina Kiinan rajalle saakka huolimatta Kiinan uhkauksesta. YK siunasi tämän päätöksen, jonka päämääränä oli Koreoiden yhdistäminen. YK-joukkojen hyökkäys jatkui menestyksellisesti. Pohjois-Korean pääkaupunki [[Pjongjang]] vallattiin 19.10. Ensimmäiset joukot saapuivat Kiinan rajalle Jalu-joelle 26.10.1950. Pohjoiskorealaiset joukot vetäytyivät rajan taakse.
 
Vastoin USA:n johdon oletuksia Kiina tuli mukaan sotaan 19.10.1950, jolloin sen 400&nbsp;000 miehen ”vapaaehtoisjoukot” aloittivat siirtymisen Jalu-joen yli Pohjois-Korean alueelle. Kiinalaisten vapaaehtoisten joukkoa johti Kiinan sisällissodan veteraani [[Bin Liao]].
 
[[Tiedosto:B-29 307th BG bombing target in Korea c1951.jpg|pienoiskuva|[[Boeing B-29 Superfortress]] pommituslennolla]]
 
Kiina oli valmistautunut tähän tilanteeseen hyvissä ajoin, sillä jo 7.7. oli päätetty muodostaa Koillinen puolustusarmeija, jonka tehtäväksi kaavailtiin alusta alkaen osallistumista Korean sotaan. Siihen kuului 13.&nbsp;armeijaryhmä, jossa oli neljä armeijaa, 12 divisioonaa, kolme tykistödivisioonaa ja neljä ilmatorjuntarykmenttiä, yhteensä 260&nbsp;000 miestä. Elokuun lopussa annettiin käsky vahventaa joukkoja niin, että vahvuus olisi 12 armeijaa ja niissä 36 divisioonaa, yhteensä 700&nbsp;000 sotilasta. Suurhyökkäyksen alkaessa 25.11.1950 kiinalaisjoukkoihin kuului kaksi armeijaryhmää, 9 armeijaa ja 31 divisioonaa; YK-joukkojen tiedustelu oli havainnut vain 12 divisioonaa.
 
Kiinalaisjoukkojen hyökkäys oli menestyksekäs, joten YK:n joukot joutuivat vetäytymään. Hyökkäys jatkui koko joulukuun ajan ja pysähtyi vasta tammikuussa 1951, jolloin rintamalinja oli noin 80&nbsp;km Soulin eteläpuolella.<ref name="lappi142">Lappi 2003, s. 142.</ref><ref>Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 182–183.</ref>
 
YK:n joukkojen komentaja aikoi käyttää [[ydinase]]tta, ellei hyökkäystä saada muuten torjuttua. USA:n presidentin mukaan hänellä oli siihen oikeus.<ref name="lappi142" /><ref name="Maailman.Historia">{{Verkkoviite | Osoite = https://maailmanhistoria.net/sota/sota-loi-kaksi-koreaa | Nimeke = Sota loi kaksi Koreaa | Tekijä = Olsson, Jojje | Ajankohta = 6.12.2017 | Julkaisu = Maailman Historia -lehden verkkosivut | Viitattu = 27.07.2018}}</ref>
 
=== YK:n toinen vastahyökkäys ===
 
YK-joukot aloittivat helmikuussa 1951 vastahyökkäyksen, valtasivat Soulin 14. maaliskuuta ja saavuttivat pian 38.&nbsp;leveyspiirin.
 
Kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset joukot suorittivat huhtikuussa uuden hyökkäyksen ja onnistuivat työntämään YK-joukkoja taemmaksi, mutta joutuivat toukokuussa vetäytymään vastahyökkäyksen seurauksena 38.&nbsp;leveyspiirin pohjoispuolelle. Oli päädytty lähes pattitilanteeseen ja molemmat osapuolet taipuivat aseleponeuvotteluihin. Ne kestivät pari vuotta, jona aikana ei tapahtunut suurempia operaatioita, mutta etulinjan tuntumassa käytiin kiivaitakin taisteluja. Ilmasota oli käynnissä kaiken aikaa.
 
== YK:n joukot ja kalusto ==
Rivi 202 ⟶ 165:
 
Itäblokin lähteissä YK:n kokonaistappioksi ilmoitetaan noin 4&nbsp;000 konetta, joista USAF:n osuus oli 2&nbsp;000, meri-ilmavoimien 1&nbsp;182 ja maavoimien 700–800 konetta.<ref name="lappi154" /><ref name="groehler" />
 
== Aselepo ==
 
Aseleposopimus allekirjoitettiin [[P'anmunjŏm]]issa 27. heinäkuuta 1953. Sota ei päättynyt rauhaan, vaan [[aselepo]]on. Aselevon solmijaosapuolina olivat Kiina, Pohjois-Korea ja Yhdysvallat. Etelä-Korea ei hyväksynyt niemimaan jakoa eikä tunnustanut sopimusta. Pohjois-Korea sanoi sanoutuvansa irti sopimuksesta 2009.<ref>[http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/asia-pacific/2774931.stm BBC World]</ref><ref>[http://www.stratfor.com/analysis/20090527_north_korea_breaking_armistice_agreement Stratfor.com]</ref><ref>[http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/northkorea/5391720/North-Korea-abandons-truce-and-threatens-to-attack-the-South.html Telegraph News]</ref>
 
YK:n päätöslauselmassa 3. joulukuuta 1953 tuomittiin äänin 42–5 pohjoiskorealaisten julmuudet YK:n sotavankeja ja Etelä-Korean siviilejä kohtaan. Vuoden lopussa käytiin poliittista kokousta valmistelevia neuvotteluja, jotka päättyivät 12. joulukuuta tuloksettomina.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Harjulehto, Seppo | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1955 | Vuosi = 1954 | Sivu = 20–21 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref> [[Geneve]]ssä huhtikuussa 1954 käydyt kaikkiaan seitsemän viikkoa kestäneet rauhanneuvottelut päättyivät umpikujaan. Rauhansopimusta ei saatu aikaiseksi, ja virallisesti maat ovat sodassa edelleen. Esimerkkinä sodan jatkumisesta aselevon jälkeenkin mainittakoon Pohjois-Korean 31 kommandomiehen epäonnistunut isku Etelä-Korean presidentti [[Park Chung Hee]]n virka-asuntoon vuonna 1968. Vain yksi hyökkääjistä jäi henkiin.<ref>Stéphane Courtois et al: [[Kommunismin musta kirja]], 2002, s. 615.</ref>
 
Koreoiden johtajat ilmoittivat huippukokouksessaan 27. huhtikuuta 2018 allekirjoitetussa julkilausumassa tavoittelevansa rauhansopimusta ja sotatilan päättämistä maiden välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10180974 | Nimeke = Koreat tavoittelevat rauhansopimusta ja sotatilan lopettamista – Trump: Tapahtuu hyviä asioita | Tekijä = | Ajankohta = 27.4.2018 | Julkaisu = Yle uutiset | Viitattu = 27.4.2018 }}</ref>
 
== Lähteet ==
Rivi 228 ⟶ 183:
{{viitteet|sarakkeet}}
 
== Aiheesta muualla ==
{{Commons|Korean War}}
* [http://www.korean-war.com/ Korean War]
* [https://www.youtube.com/watch?v=n-yRq8ewm_k Korean War – 3 Minute History – Jabzy. Suomeksi tekstitetty 4 min. 24 s. YouTube-animaatio Korean sodasta.]
 
{{Kylmä sota}}