Ero sivun ”Korean sota” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ompa sekava artikkeli |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 87:
Korean sodan syttyessä Pohjois-korean armeijan vahvuus oli noin 150 000 miestä Armeija oli koulutettu ja varusteltu hyvin. Neuvostoliitolta oli saatu esimerkiksi panssarivaunuja ja lentokoneita. Etelän armeijalla oli kokoa 100 000 ja siltä puuttui raksas aseistus. Sitä paitsi armeijaa etelässä oli heikentänyt vuonna 1948 toteutetut kommunisteja vastaan tähdätyt puhdistukset. Maiden rajalla oli käyty aseellisia yhteenottoja vuonna 1949 jo ennen varsinaisen sodan syttymistä. Pohjois-Korea on etenkin länsimaissa esitetty tavallisesti sodan aloittajana, kun taas Pohjois-Koreassa sota on usein selitetty vastahyökkäyksenä ja vastauksena aseellisiin provokaatioihin sodan laajentuessa vasta taistelukentällä saatujen voittojen myötä.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 178-180" />
==
[[Tiedosto:HA-SC-98-06983-Crew of M24 along Naktong River front-Korean war-17 Aug 1950.JPEG|thumb|vasen|[[M24 Sherman]]-panssarivaunu ja sen miehistö elokuussa 1950.]]
Joukot Pohjois-Koreasta ylittivät Etelä-Korean vastaisen rajan 25. kesäkuuta 1950 ja saavuttivat nopeasti voittoja Etelä-Korean armeijasta. Pohjois-Korean joukkojen voittokulku jatkui aina elokuuhun saakka, jolloin Etelä-Korean armeija oli työnnetty alueelle [[Busan]]in rannikkokaupungin ympärillä niemimaan kaakkoisosassa. Menestys ei kuitenkaan ollut täydellinen. Syngman Rheen hallitus ei kaatunut tai hajonnut tappioista huolimatta. Yhdysvallat sekaantui sotaan jo sen alusta lähtien. Kyse ei ollut pelkästään Korean auttamisesta, vaan maa halusi osoittaa kykynsä pysäyttää kommunismin ja Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvaminen liittolaisilleen Euroopassa ja [[Japani]]ssa. Yhdysvaltain presidentti [[Harry S. Truman]] oli antanut meri- ilmavoimille käskyn tukea Etelä-Korean joukkoja 26. kesäkuuta ja sama käsky annettiin maavoimille muutamaa päivää myöhemmin. Maa otti Korean asian esille myös Yhdistyneissä kansakunnissa, joka tuomitsi Pohjois-Korean sodan hyökkäävänä osapuolena. Sotaan osallistui Yhdysvaltojen lisäksi puolitoista kymmentä YK:n jäsenmaata, tosin huomattavasti pienemmin joukoin. Neuvostoliitto oli boikotoinut YK:n turvallisuusneuvoston kokouksia, vaikka se olisi veto-oikeudellaan voinut estää Koreaa koskevat esitykset.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184">Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184</ref>
===YK:n eteneminen===
Ensimmäiset Japanista saapuneet amerikkalaiset joukot Korean niemimaalla eivät pystyneet estämään Pohjois-Korean etenemistä, vaan ne olivat vetäytyneet Etelä-Korean joukkojen mukana kohti Busania. Elokuussa Etelä-korean ja amerikkalaisten hallussa ollut alue eli [[Busanin sillanpään taistelu|Busanin sillanpää]] oli kooltaan vain 145 kilometriä pitkä ja 90 kilometriä leveä. Tänne pohjoiskorealaisten eteneminen onnistuttiin viimein pysäyttämään. Pääosin yhdysvaltalaisista koostuneita YK:n joukkoja johti Yhdysvaltojen Japanin miehityshallinnon päällikkö [[Douglas MacArthur]]. Kun pohjoiskorealaisten hyökkäys oli pysäytetty, saatettiin suunnitella vastaiskua. 15. syyskuuta MacArthurin joukot tekivät [[Inchonin maihinnousu|maihinnousun Inhonissa]] lähellä pääkaupunki Soulia pohjoiskorealaisten joukkojen selustassa. Maihinnousua seurasi myös ulosmurtautuminen Busanista ja pian oli vallattu takaisin suurin osa 38. leveysasteen eteläpuolesta.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
===Kiina puuttuu sotaan===
[[Tiedosto:Korean_war_1950-1953.gif|thumb|vasen|Rintamalinjan liikkuminen Korean niemimaalla Korean sodan aikana.]]
Koska sota näytti kääntyneen pohjoista vastaan, päätettiin hyökkäystä jatkaa myös pohjois-korean puolelle. Hyökkäys hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Pohjois-Korean pääkaupunki [[Pjongjang]] vallattiin 19. lokakuuta ja hyökkäyksen jatkuessa edelleen kohti pohjoista 26. lokakuuta ensimmäiset joukkoyksiköt saavuttivat Korean ja kiinan rajan muodostavan [[Jalu]]-joen. Pohjois-Korean luhistuminen koettiin vakavana uhkana Kiinassa. Maan pääministeri [[Zhou Enlai]] oli ilmoittanut, että Kiina ei voisi olla puuttumatta sotaan mikäli sen naapuri tuhoutuisi. Yhdysvalloissa tällaisen uhkauksen toteuttamiseen ei kuitenkaan uskottu. Sodan uskottiin olevan loppusuoralla. Illalla 25. marraskuuta seurasi kuitenkin kiinalaisjoukkojen hyökkäys koko rintaman pituudelta.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
YK:n joukot joutuivat perääntymään joulukuun puolella jatkuneen kiinalaishyökkäyksen alta. 24. tammikuuta 1951 hyökkäys oli viimein pysäytetty rintamalinjalle noin 80 kilometriä Soulista etelään. YK:n joukkojen komentaja MacArthur esitti sodan laajentamista Kiinan puolelle ilmaiskuilla tukikohtiin Mantšuriassa ja myöhemmin myös laajempimittaisina pommituksina. MacArthur oli ehdottanut myös [[Kiinan sisällissota|Kiinan sisällissodan]] hävinneiden [[Guomindang]]in joukkojen tuomista Korean niemimaalle. Yhdysvalloissa poliitikot pelkäsivät kuitenkin tilanteen muuttumista uudeksi maailmansodaksi ja Korean sota haluttiin pitää Korean rajojen sisäpuolella. Presidentti Truman kielsi MacArthuria esittämästä mielipiteitään julkisuudessa ja kun tämä rikkoi kieltoaan hänet vapautettiin tehtävistään huhtikuussa 1951. Hänen seuraajansa oli kenraali [[Matthew B. Ridgway]], joka oli jo aiemmin toiminut kenttäkomentajana.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
===Rintaman jähmettyminen ja aseleponeuvottelut===
[[Tiedosto:DeadchinesesoldierEdit.jpg|thumb|Kuollut kiinalainen sotilas toukokuussa 1951.]]
YK:n joukot siirtyivät uuteen hyökkäysvaiheeseen kiinalaisia vastaan keväällä 1951. Soul vallattiin takaisin maaliskuussa ja kiinalaisten ja pohjoiskorealaisten vastahyökkäys saavutti vain rajallista menestystä. Kesäkuuhun mennessä rintamalinja oli jähmettynyt taistelujen vielä jatkuessa. Ankaria taisteluja käytiin vielä syksyn puolella, mutta maastonmuodot ja ankara tykkituli teki etenemisen vaikeaksi. Sodan molemmat osapuolet alkoivat olla taipuvaisia neuvotteluihin, vaikkakin sodan tavoitteista oli osapuolten sisäisiä erimielisyyksiä. Ensimmäiset neuvottelut oli pidetty heinäkuussa [[Gaeseong]]issa ja ne jatkuivat keskeytyksen jälkeen [[Panmunjom]]issa lokakuussa. Jo Panmunjomissa oli päästy yhteisymmärrykseen monista seikoista, kuten uudesta rajalinjasta ja ulkomaalaisten joukkojen vetämisestä niemimaalta. Neuvottelut katkesivat kuitenkin jälleen syksyllä 1952 kysymykseen sotavankien kohtalosta. YK oli kieltäytynyt luovuttamasta takaisin niitä vankeja, jotka olivat ilmoittaneet haluavansa jäädä länteen.<ref name="Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 180-184" />
== Aselepo ==▼
Vuoden 1953 alussa yhdysvaltojen presidentiksi nousi [[Dwight D. Eisenhower]] ja saman vuoden maaliskuussa Neuvostoliiton Josif Stalin kuoli. Maiden uusi johto jatkoi katkenneita neuvotteluja huhtikuussa. Huhti- ja toukokuun aikana päästiin yhteisymmärrykseen aselevon ehdoista ja esimerkiksi sotavankikysymyksestä, joka ratkesi YK:n kannan mukaan.
Aseleposopimus allekirjoitettiin
YK:n päätöslauselmassa 3. joulukuuta 1953 tuomittiin äänin 42–5 pohjoiskorealaisten julmuudet YK:n sotavankeja ja Etelä-Korean siviilejä kohtaan. Vuoden lopussa käytiin poliittista kokousta valmistelevia neuvotteluja, jotka päättyivät 12. joulukuuta tuloksettomina.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Harjulehto, Seppo | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1955 | Vuosi = 1954 | Sivu = 20–21 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref> [[Geneve]]ssä huhtikuussa 1954 käydyt kaikkiaan seitsemän viikkoa kestäneet rauhanneuvottelut päättyivät umpikujaan. Rauhansopimusta ei saatu aikaiseksi, ja virallisesti maat ovat sodassa edelleen. Esimerkkinä sodan jatkumisesta aselevon jälkeenkin mainittakoon Pohjois-Korean 31 kommandomiehen epäonnistunut isku Etelä-Korean presidentti [[Park Chung Hee]]n virka-asuntoon vuonna 1968. Vain yksi hyökkääjistä jäi henkiin.<ref>Stéphane Courtois et al: [[Kommunismin musta kirja]], 2002, s. 615.</ref>▼
Koreoiden johtajat ilmoittivat huippukokouksessaan 27. huhtikuuta 2018 allekirjoitetussa julkilausumassa tavoittelevansa rauhansopimusta ja sotatilan päättämistä maiden välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10180974 | Nimeke = Koreat tavoittelevat rauhansopimusta ja sotatilan lopettamista – Trump: Tapahtuu hyviä asioita | Tekijä = | Ajankohta = 27.4.2018 | Julkaisu = Yle uutiset | Viitattu = 27.4.2018 }}</ref>▼
▲== Sodan kulku ==
== YK:n joukot ja kalusto ==
Rivi 202 ⟶ 165:
Itäblokin lähteissä YK:n kokonaistappioksi ilmoitetaan noin 4 000 konetta, joista USAF:n osuus oli 2 000, meri-ilmavoimien 1 182 ja maavoimien 700–800 konetta.<ref name="lappi154" /><ref name="groehler" />
▲== Aselepo ==
▲Aseleposopimus allekirjoitettiin [[P'anmunjŏm]]issa 27. heinäkuuta 1953. Sota ei päättynyt rauhaan, vaan [[aselepo]]on. Aselevon solmijaosapuolina olivat Kiina, Pohjois-Korea ja Yhdysvallat. Etelä-Korea ei hyväksynyt niemimaan jakoa eikä tunnustanut sopimusta. Pohjois-Korea sanoi sanoutuvansa irti sopimuksesta 2009.<ref>[http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/asia-pacific/2774931.stm BBC World]</ref><ref>[http://www.stratfor.com/analysis/20090527_north_korea_breaking_armistice_agreement Stratfor.com]</ref><ref>[http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/northkorea/5391720/North-Korea-abandons-truce-and-threatens-to-attack-the-South.html Telegraph News]</ref>
▲YK:n päätöslauselmassa 3. joulukuuta 1953 tuomittiin äänin 42–5 pohjoiskorealaisten julmuudet YK:n sotavankeja ja Etelä-Korean siviilejä kohtaan. Vuoden lopussa käytiin poliittista kokousta valmistelevia neuvotteluja, jotka päättyivät 12. joulukuuta tuloksettomina.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Harjulehto, Seppo | Nimeke = Mitä Missä Milloin 1955 | Vuosi = 1954 | Sivu = 20–21 | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Otava | Julkaisupaikka = Helsinki}}</ref> [[Geneve]]ssä huhtikuussa 1954 käydyt kaikkiaan seitsemän viikkoa kestäneet rauhanneuvottelut päättyivät umpikujaan. Rauhansopimusta ei saatu aikaiseksi, ja virallisesti maat ovat sodassa edelleen. Esimerkkinä sodan jatkumisesta aselevon jälkeenkin mainittakoon Pohjois-Korean 31 kommandomiehen epäonnistunut isku Etelä-Korean presidentti [[Park Chung Hee]]n virka-asuntoon vuonna 1968. Vain yksi hyökkääjistä jäi henkiin.<ref>Stéphane Courtois et al: [[Kommunismin musta kirja]], 2002, s. 615.</ref>
▲Koreoiden johtajat ilmoittivat huippukokouksessaan 27. huhtikuuta 2018 allekirjoitetussa julkilausumassa tavoittelevansa rauhansopimusta ja sotatilan päättämistä maiden välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10180974 | Nimeke = Koreat tavoittelevat rauhansopimusta ja sotatilan lopettamista – Trump: Tapahtuu hyviä asioita | Tekijä = | Ajankohta = 27.4.2018 | Julkaisu = Yle uutiset | Viitattu = 27.4.2018 }}</ref>
== Lähteet ==
Rivi 228 ⟶ 183:
{{viitteet|sarakkeet}}
* [http://www.korean-war.com/ Korean War]
{{Kylmä sota}}
|