Ero sivun ”Kambodža” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 383:
Kambodžan väestöltä puuttuu kunnollinen koulutus etenkin köyhällä maaseudulla, jonka [[infrastruktuuri]] on lähes olematon. Pelko poliittisesta epätasapainoisuudesta ja korruptiosta ovat hidastaneet ulkomaisia investointeja. Vuosina 2004–2009 ulkomaiset investoinnit kuitenkin kasvoivat jo 12-kertaisiksi.<ref name="BGN"/> Maasta löytyi vuonna 2005 öljyä ja maakaasua, ja kaupallisen tuotannon arvioidaan alkavan 2012. Kaivostoiminta on viriämässä etenkin maan pohjoisosassa.<ref name="BGN"/>
 
Kambodžan valuutta on nimeltään [[Kambodžan riel|riel]]. Maassa käytetään yleisesti myös [[Yhdysvaltain dollari|yhdysvaltainYhdysvaltain dollareita]], joten maassa on käytännössä kahden valuutan järjestelmä. Dollarikolikoita ei kuitenkaan käytetä eikä siten myöskään dollarisenttejä, joten käteiskaupassa käytetään usein kahta valuuttaa samanaikaisesti, koska 4000 rieliä vastaa yhtä dollaria. Tästä on tullut yleinen käytäntö, joka ei huomioi valuuttakurssien pieniä vaihteluita. Dollarit ovat jopa selvästi enemmän käytettyjä kuin rielit, ja arviolta jopa 85 prosenttia kaikista kierrossa olevista rahoista on dollareita. Tästä syystä valtion pankilla ei ole kovin hyviä mahdollisuuksia vastata rahapoliitiikalla mahdollisiin talouskriiseihin. Tilannetta hankaloittaa se, että suuri osa kierrossa olevasta rahasta on käteistä, eikä pankkikorteilla voi yleensä maksaa kaupunkien keskustojen ulkopuolella. Viime vuosina rielejä on alettu painamaan lisää, ja niitä saa nykyään nostettua pankkiautomaateista. Thaimaan rajalla on mahdollista käyttää myös [[Thaimaan baht|thaimaan bahteja]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.lonelyplanet.com/cambodia/practical-information/money-costs | Nimeke= Money & costs | Julkaisija=Lonely Planet | Viitattu=21.12.2010 | Kieli ={{en}} }}</ref>
 
Kambodžan hintataso on yksi maailman alhaisimmista, hieman länsinaapuri [[Thaimaa|Thaimaata]] alhaisempi. Laajamittainen dollarin käyttö ja turismin voimakas kasvu 2000-luvulla ovat hieman nostaneet hintatasoa turistien näkökulmasta. Kambodžassa myös käytetään turistihinnoittelua yleisemmin kuin naapurimaissa [[Laos|Laosissa]] ja [[Vietnam|Vietnamissa]].<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://gobackpacking.com/travel-guides/cambodia/money-costs/|nimeke=Cost of Travel in Cambodia - Go Backpacking|julkaisu=Go Backpacking|viitattu=2018-09-04|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref>