Ero sivun ”Huuliharppu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lupaava
Arla (keskustelu | muokkaukset)
p yl. wikiluokitus
Rivi 79:
Huuliharpusta tuli bluesin lisäksi myös [[jug band]]ien ja [[skiffle]]-musiikin vakiosoitin.<ref>Jokelin 2013, s. 56–58.</ref> Suuret huuliharppuorkesterit yleistyivät Yhdysvalloissa 1930-luvulla [[vaudeville]]n kultaisella vuosikymmenellä.<ref>Jokelin 2013, s. 74–75.</ref> Kromaattinen huuliharppu alkoi yleistyä samoihin aikoihin, ja sen historia populaarimusiikissa ja [[jazz]]issa erkani ennen pitkää diatonisen bluesharpun historiasta.<ref>Jokelin 2013, s. 76–78.</ref> Diatoninen blueshuuliharppu ei lopulta enää soveltunut kehittyneen jazzin melodiakulkujen soittamiseen, sillä siinä ei ollut riittävästi nuotteja. Blueshuuliharpusta tuli käyttökelpoinen jazzissa vasta, kun ylitaivutusnuotit löydettiin 1960–1970-luvuilla ja soittimella voitiin sen jälkeen soittaa kaikki kromaattiset nuotit. Ylitaivutusten tärkeimpänä kehittäjänä ja joskus jopa löytäjänä pidetään yhdysvaltalaista [[Howard Levy]]ä. Häntä ennenkin jotkut huuliharpistit olivat tosin käyttäneet tekniikkaa ainakin satunnaisesti. Ylitaivutusten onnistuminen täydellisesti vaatii usein soittimen kustomointia, ja 2000-luvulla onkin syntynyt kokonainen huuliharppumekaanikoiden ammattiryhmä.<ref>Jokelin 2013, s. 120–127.</ref>
 
[[Rock]]-musiikissa, varsinkin folk-vaikutteisessa rockissa, huuliharppua käytetään myös silloin tällöin. [[Bob Dylan]] ja [[Neil Young]] ovat soittaneet huuliharppua säännöllisesti, ja myös esimerkiksi [[Stevie Wonder]], [[Tom Petty]], [[Bruce Springsteen]], [[Ozzy Osbourne]], [[Steven Tyler]] ja [[John Lennon]] ovat soittaneet huuliharppua joillain tunnetuilla kappaleillaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://rocknuts.net/2016/07/28/top-25-best-harmonica-rock-songs-of-all-time/ | Nimeke = Top 25 Best Harmonica Rock Songs of All Time | Tekijä = Fred Marion | Ajankohta = 28.7.2018 | Julkaisu = | Viitattu = 21.8.2018 }}</ref> Suomalaisista artisteista huuliharppua ovat käyttäneet monissa kappaleissaan esimerkiksi [[Michael Monroe]] ja [[Anssi Kela]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/603860-keikka-arvio-michael-monroe-ei-vanhene-koskaan | Nimeke = Keikka-arvio: Michael Monroe ei vanhene koskaan! | Tekijä = | Ajankohta = 29.1.2018 | Julkaisu = Tamperelainen | Viitattu = 21.8.2018 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.soundi.fi/uutiset/anssi-kelakin-joutui-uutta-albumia-tehdessaan-pohtimaan-onko-levyjen-tekemisessa-enaa-mitaan-jarkea/ | Nimeke = Anssi Kelakin joutui uutta albumia työstäessään pohtimaan, onko levyjen tekemisessä enää mitään järkeä | Tekijä = Timo Isoaho | Ajankohta = 25.4.2018 | Julkaisu = Soundi | Viitattu = 21.8.2018 }}</ref> Jazzin piirissä tunnettu huuliharpisti oli belgialainen [[Toots Thielemans]].<ref>Jokelin 2013, s. 86.</ref>
 
[[Muumi|Muumien]] fiktiivisessä maailmassa huuliharppu nähdään [[Nuuskamuikkunen|Nuuskamuikkusen]] ja [[Vilijonkka|Vilijonka]]n soittamana.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233155 | Nimeke = "Äänet alkoivat muistuttaa sävelmiä ja sävelmistä tuli musiikkia" – Musiikkiin liittyvät kuvaukset henkilökuvauksen elementtinä Tove Janssonin Muumi-teoksissa | Tekijä = Repo, Oskari | Ajankohta = | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Viitattu = 21.8.2018 }}</ref>
 
== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Jokelin, Jantso | Nimeke = Huuliharppukirja | Vuosi = 2013 | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Sammakko | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 978-952-483-252-6 }}
 
=== Viitteet ===
Rivi 96:
* [http://www.svang.fi/ Sväng], suomalainen huuliharppuyhtye
 
[[Luokka:78.6 Soitinmusiikki, soittimet]]
[[Luokka:Vapaalehdykkäsoittimet]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]