Ero sivun ”Kaleeri” versioiden välillä

Kaleereiksi kutsuttavia soutulaivoja käytettiin [[Välimeri|Välimerellä]] ehkä jopa [[3000-vuosituhat eaa.|3000-luvulta eaa.]] alkaen.[[Muinainen Egypti| Muinaisen Egyptin]] soudettavia [[Khufun aurinkolaiva|aurinkolaivoja]] on säilynyt faaraoiden hautojen yhteydessä. Sota-aikoina tällaisia aluksia käytettiin pääasiassa taistelijoiden ja varusteiden kuljettamiseen, ja ne eivät osallistuneet varsinaisiin taisteluihin. Törmäyskärki (Rostrum, "keulajuhmuri") keksittiin 800-luvulla eaa., ja se teki soutulaivasta sotalaivan. Törmäyskärki sijaitsi vesilinjan alapuolella. Taistelussa kärki ajettiin suurella nopeudella vihollislaivan kylkeen. Kreikkalaisten kehittämä ensimmäinen törmäyskärjellinen alustyyppi oli yhdellä soutajarivillä varustettu [[pentekonter]], jossa oli 50 soutajaa, ja sen pienemmässä versiossa eli triakonterissa oli 30 soutajaa. Näitä kutsuttiin myös pitkäveneiksi ({{lang|grc|νῆες μακραί}}, ''nḗes markaí'' ), ja ne muistuttivatkin teknisesti viikinkien [[pitkävene]]itä.<ref name="50laivaa">{{Kirjaviite | Tekijä = Graham, Ian | Nimeke = 50 laivaa, jotka muuttivat historian kulun | Vuosi = 2016 | Luku = Kolmisoutukaleeri| Sivu = 12-14 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Kustannus Oy Minerva | Suomentaja = Jyrki K. Talvitie| Tunniste = | Isbn = 978-952-312-410-3 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 18.3.2017 | Kieli = }}</ref> Törmäyksen jälkeen taistelu käytiin laivojen ollessa toisissa kiinni miesmiestämies miestä vastaan. Jos alusta ei pystytty valtaamaan ("entraamaan"”entraamaan”), vaihtoehdoksi jäi irrottautuminen.

[[Tiedosto:Maquette Port militaire punique 2.jpg|thumb|Tietokonemalli [[Karthago]]n sotasatamasta, jossa nähdään laivatallit liuskoilla, joita pitkin laivat vedettiin ylös merestä silloin, kuinkun niitä ei käytetty. Muulla tavalla puulaivoja ei osattu suojata laivamadoilta.]]

Seitsemännellä vuosisadalla eaa. kreikkalaiset lisäsivät pentekonteriin ulkohankapuomin, jonka avulla saatiin aikaan paikat ylemmälle soutajariville. Kahdella soutajarivillä saatiin lisää nopeutta, ja alustyyppiä kutsutaan kaksisouduksi eli "dieeri". Seuraavan askeleen ottivat vuoden 600 eaa. joko kreikkalaiset tai foinikialaiset lisäämällä vielä kolmannen soutajarivin, jolloin syntyi kolmisoutu eli trieeri.<ref name="50laivaa" /> Kolmisoudusta kehittyi 300-luvulla eaa. antiikin paras sotalaiva. Aluksen kummallakin sivulla oli soutajia kolmessa rivissä. Yksi riveistä oli sijoitettu muita alemmaksi, ja sen airorei’issä oli nahkapussit, jotta vesi ei pääsisi sisään. Yksi rivi oli sijoitettu parvelle veden päälle. Kolmisoutu voitiin pitää lyhyenä, jotta käännökset onnistuivat nopeasti.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Landels, J. G. | Nimeke = Antiikin insinööritaito| Vuosi = 1985| Luku = | Sivu = s.114-5 | Selite = Suomentanut Hirvonen, Kaarle| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Insinööritieto Oy | Tunniste = ISBN 951-794-205-2 }}</ref> Kolmisoudun nopeuden on arvioitu olleen maksimissaan noin 11 [[solmu (nopeusyksikkö)|solmua]].<ref>Landels, s.116</ref> Kolmisoutujen jälkeen tulivat nelisoudut ja [[viisisoutu|viisisoudut]] 300-luvulla eaa. Näissä ei ole airoja kolmisoutuja enempää, vaan ylemmissä airoissa on kaksi soutajaa.<ref name="50laivaa" /> Kreikkalaisten ja roomalaisten kaleereissa oli yleensä yksi masto, ja siinä, joissa oli [[raakapurje]]. Keulapuskurin käyttö kaleereissa vaati hyvin koulutettua miehistöä, jotta laiva voitiin kääntää tarpeeksi nopeasti ja kiihdyttää iskunopeuteen. Tämän vuoksi nämä merimiehet eivät olleet orjia.<ref name="Landström">Björn Landström: ''Laiva'' (''Skeppet''). ISBN 951-1-08202-7.</ref>{{lähde tarkemmin}}

Maalla säilytetyt sotalaivat pysyivät kuivina, ja jouduttuaan pusketuiksi, ne eivät uponneet vesilastissakaan. Raskas pronssinen keulajuhmurikaan ei riittänyt upottamaan alusta. [[Hylky]]jä voitiin ilmeisesti korjata, koska ne yleensä pyrittiin pelastamaan.<ref>Landels, s.118</ref> Suurin [[Ptolemaios IV|Ptolemaios IV:n]] Aleksandriassa 200-luvun eaa. lopulla rakentama sotalaiva, nelikymmensouduksi mainittu, oli kuvausten mukaan 130 metriä pitkä, ja soutajia oli yli 4&nbsp;000. Todennäköisesti alus ei ole juuri liikkunut merillä, vaan se on toiminut pelotteena.<ref>Landels, s.121</ref>

[[Rooman valtakunta|Rooman]] valtakunnalla ei historiansa aikana ollut merivoimia kuin ajoittain, ja silloin se koostui kaleerilaivastosta. Roomalaiset rakensivat laivaston vahvaa merivaltaa [[Karthago]]a vastaan käytyihin [[puunilaissodat|puunilaissotiin]]. [[Toinen puunilaissota|Toisen puunilaissodan]] jälkeen Rooma antoi laivastonsa rappeutua. Myöhemmin laivasto koottiin tarvittaessa Etelä-Italian kreikkalaisilta kaupungeilta. Roomalaisissa kaleereissa käytettiin usein erityistä liikuteltavaa entraussiltaa, ''[[corvus (ase)|corvusta]]'', ja 100-luvulta lähtien [[Ballista|ballistoilla]] ammuttavia entrausnaaroja, ''harpagoita''.<ref name="Landström"/> Corvuksessa oli alapuolella piikki, joka lukitsi alukset toisiinsa. Näiden teknisten sodankäynnin muutosten vuoksi soutajilta ei enää vaadittu niin suurta taitoa. Roomalaisessa viisisoutukaleerissa 400 hengen miehistö, joista 300 oli soutajia.<ref name="50laivaa" />

[[Tiedosto:Galley-knightshospitaller.jpg|thumb|Pienoismalli 1600-luvun [[Maltamalta]]laisesta sotakaleerista Venetsian merimuseosta]]

[[Tiedosto:Konrad von Grünenberg - Beschreibung der Reise von Konstanz nach Jerusalem - Blatt 05v-06r.jpg|thumb|Pyhiinvaeltajia kuljettanut kaleeri, kuva vuodelta 1487]]

Rooman valtakunnan länsiosa sortui viidennellä vuosisadalla, ja kaleeriperinne jatkui itäosassa. Kaleeri-nimityksellä useimmiten viitataan juuri [[keskiaika]]isiin soudettaviin sotalaivoihin. [[Bysantin valtakunta|Bysantin]] laivaston selkärangan muodostivat kevyet kaleerit, ''dromonit'' (”juoksija”), sekä raskaammat ''khelandriat'' ja ''pamfyliat''. Dromonit olivat täyskannellisia aluksia, ja näissä, samoin kuin myöhemmissä kaleereissa, käytettiin mastoissa [[latinalaispurje]]tta. Keulapuskuria ei enää käytetty.<ref name="50laivaa" /> ''Sifonoforos'' puolestaan oli alus, johon oli asennettu [[kreikkalainen tuli|kreikkalaista tulta]] syöksevä liekinheitin. Keskiajalta lähtien kaleereissa käytettiin entraussiltaa, ''spironspironia''. 1400-luvun lopulta lähtien kaleerin keulapakan, ''rambaten'', päälle asennettiin 3–5 [[tykki]]ä.

Viimeinen suuri kaleerilaivastojen välinen taistelu oli [[Lepanton taistelu]] vuonna 1571. Kaleerit säilyivät Välimeren maiden laivastoissa 1600-luvulle asti. Viimeisen kerran kaleereita käytettiin taistelussa Välimerellä vuonna 1770. Muutama yksittäinen kappale säilyi Espanjan käytössä 1800-luvun alkuun asti. Niitä käytettiin tukemaan suurempia laivoja rannikko- ja jokioperaatiossa.<ref name="50laivaa" /> Kaleereista muodostui rangaistusvankien sijoituspaikkoja. Lopullisesti kaleerit katosivat [[Napoleon I|Napoleonin]] vallan aikana: hän katsoi niiden käytön haaskaukseksi, ja kaleereille tuomitut vangit siirrettiin raskaisiin pakkotöihin, tyypillisimmin suurten satamien lastaajiksi.

Matalammalla [[Itämeri|Itämerellä]] Ruotsilla ja Venäjällä oli kaleereista koostunut [[saaristolaivasto]]. Viimeiset Itämeren kaleerit osallistuivat [[Suomen sota]]an vuonna 1809. Itämerellä kaleerit syrjäytti [[soutufregatti]]: se oli kylläkin kaleeria hitaampi ja kömpelömpi soudettava, mutta tulivoimaltaan ja purjehduskyvyltään parempi. Sekä ruotsalaisissa että venäläisissä kaleereissa soutajat olivat värvättyjä tai [[ruotu]]armeijan merisotilaita.

Kaleerin syrjäytti purjealusten rakennustaidon ja asetekniikan kehitys. Kaleerissa oli vain muutama tykki edessä, kun [[purjelaiva]]an saattoi tykkiportin keksimisen jälkeen sijoittaa kymmeniä tykkejä. Kaleerit oli ominaisuuksiensa vuoksi pakko rakentaa kevytrakenteisiksi, jolloin yksi ainoa tykinkuulan osuma saattoi merkitä kannen pääpalkin, ''corsian'', murtumista ja aluksen katkeamista jasekä uppoamista.<ref name="Landström"/>