Avaa päävalikko

Muutokset

2 merkkiä poistettu ,  1 vuosi sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[[Suomenruotsalaiset|Suomenruotsalainen]] kirjallisuus on osa Suomen kirjallisuutta. Sitä julkaistaan noin 200 nimikettä vuodessa, joista vain osa käännetään suomeksi ja vielä pienempää osaa myydään Ruotsin puolella yhteisestä kielestä huolimatta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://finland.fi/public/default.aspx?contentid=160076&contentlan=2&culture=en-US | Nimeke = Finland-Swedish literature | Tekijä = Maria Antas | Ajankohta = | Julkaisu = This Is Finland | Julkaisija = Finland Promotion Board | Viitattu = 24.8.2015 }}</ref>
 
Suomessa on painettu kirjoja 1640-luvulta alkaen, mutta suomen kieli nousi kirjallisuuden valtakieleksi vasta [[Aleksis Kivi|Aleksis Kiven]] aikana 1800-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisin Suomessa julkaistaan väkilukuun nähden toiseksi eniten kirjoja maailmassa. Vaikka painettujen kirjojen myynti hiipuu, sähkökirjan suosio on kasvussa.
 
Suomessa julkaistu kirjallisuus on luetteloitu kansallisbibliografia ''[[Fennica (kansallisbibliografia)|Fennicaan]]''.
Kirjoitettu kirjallisuus sai Suomessa alkunsa vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, mutta [[Suullinen perinne|suullisessa perinteessä]] levinneillä kansanrunoilla on takanaan huomattavasti pidempi historia. [[Kalevalamitta]]nen runous periytyy jo [[Suomen esihistoria|esihistorialliselta ajalta]]. Kalevalamitan otaksutaan olevan peräisin [[kantasuomi|kanta­suomalaiselta]] ajalta, ja se on yhteinen suomalaiselle, karjalaiselle ja [[viro]]laiselle kansanrunoudelle.<ref name="rantala7">Rantala, s. 7.</ref> [[Matti Kuusi|Matti Kuusen]] 1950-luvulla kehittämän tyylikausiteorian mukaan [[kulttuuriheeros|kulttuuri­heeroksia]] ja maailman syntyä kuvaava myyttinen [[eepos]]runous on varhaisempaa kuin niin sanottu sankarirunous, jota edustavat varsinkin ''[[Sammon ryöstö]]'' -runo, [[saarelaisepiikka]] ja samaaniepiikka. Sotaisa sankarirunous on Kuusen mukaan syntynyt keskisen ja myöhäisen rautakauden kuluessa. Sankarirunouden alkuperä on eri tutkimuksissa yhdistetty Länsi-Suomeen tai [[Laatokan Karjala]]an.
 
Jo varhaisina aikoina [[itämerensuomalaiset|itä­meren­suomalaiseen]] runouteen näyttää tulleen vaikutteita toisaalta [[balttilaiset kielet|balttilaiselta]] ja [[slaavit|slaavilaiselta]] ja toisaalta [[germaanit|germaaniselta]] ja [[skandinaviaSkandinavia|skandinaaviselta]] taholta. Kertovien ainesten ohella kansanrunouteen kuului mahdollisesti jo rautakaudella [[lyriikka|lyyrillistä]] runoutta, [[sananlasku]]- ja [[loitsu]]runoutta.
 
=== Kirjoitetun kirjallisuuden synty ===
Samaan aikaan alkoi myös ruotsin kielen käyttö vahvistua [[säätyläiset|säätyläis­piireissä]] sekä kirjallisuudessa. Ruotsin kieli alkoi kohota latinan rinnalle opillisen sivistyksen välittäjänä. Suomen kieli pysyi lähinnä kansan ja sille tarkoitetun uskonnollisen kirjallisuuden kielenä.<ref name="P409"/> Melko niukassa suomenkielisessä kirjallisuudessa oli keskeistä erityisesti koko [[Raamattu|Raamatun]] suomennoksen, ''[[Biblia]]n'', valmistuminen vuonna 1642. Se vakiinnutti suomen kielen [[oikeinkirjoitus|oikein­kirjoituksen]] pitkiksi ajoiksi. Myöhemmin valmistuivat virsikirja (1701), joka pysyi sellaisenaan käytössä vuoteen 1886, sekä [[koraalikirja]] (1702).
 
Suurin osa muustakin suomenkielisestä kirjallisuudesta oli tuohon aikaan edelleen uskonnollista kirjallisuutta. Saarnoja kirjoitti muun muassa [[Lauri Pietarinpoika Tammelinus|Lauri Tammelinus]]. Virsirunoilijoista merkittävimmät ovat [[Juhana Cajanus|Juhana]] ja [[Eerik Cajanus]]. Yksi ajan merkittävimpiä suomenkielisiä runotuotteita oli [[Mattias Salamnius|Mattias Salamniuksen]] kalevalamittaan kirjoittama messiadi ''Ilo-laulu Jesuxesta''.<ref name="P409"/> Ruotsinkielisen runouden merkittäviin teoksiin kuuluu Suomen ensimmäisen naisrunoilijan, [[Christina Regina von Birchenbaum]]in kirjoittama [[elegia]] ''En ny visa''.
 
Akatemian perustaminen sai kuitenkin vähitellen aikaan myös tieteellistä kirjallisuutta. 1600-luvun puolen välin ja 1700-luvun alun välillä syntyi muun muassa suomen kielen tutkimus. Ensimmäisen suomen [[kielioppi|kieli­opit]] kirjoitti latinaksi [[Aeschillus Petraeus|Petraeus]] vuonna 1649, myöhemmin sellaisia laativat Martinius (1689) ja [[Bartholdus Vhaël]] (1733). [[Henrik Florinus]] toimitti vuonna 1678 suppean suomen kielen sanakirjan sekä julkaisi vuonna 1702 kokoelman suomalaisia sananlaskuja.<ref>Pieni tietosanakirja s.410</ref>
Ensimmäinen kokonaan taiteilijankutsumukselleen elänyt suomalainen kirjailija oli [[Aleksis Kivi]], joka oli samalla ensimmäinen huomattavaa menestystä saavuttanut suomeksi kirjoittanut suomalainen kirjailija. Tämän vuoksi häntä voidaan pitää suomalaisen kirjallisuuden isänä. Suomalaisen teatterin perustaja ja ensimmäinen johtaja [[Kaarlo Juhana Bergbom|K. J. Bergbom]] kirjoitti näytelmiä ja novelleja, runoilija Tuokko eli [[Antti Törneroos|A. J. Törneroos]] käänsi useita vieraskielisiä teoksia suomeksi, ja novellikirjailijat [[Kaarle Jaakko Gummerus|K. J. Gummerus]], [[Samuli Suomalainen]], ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija [[Theodolinda Hahnsson]] sekä historiallisten näytelmien ja romaanien kirjoittaja [[Evald Ferdinand Jahnsson|E. F. Jahnsson]] tyydyttivät suuren yleisön kirjallisia tarpeita omalla tuotannollaan. Muutamilla aloilla huomattiin jo siirtymistä realistisempaan kuvaustapaan päin, esimerkiksi [[Pietari Päivärinta|Pietari Päivärinnan]] ja [[Juho Heikki Reijonen|J. H. Reijosen]] teoksissa.<ref name="P415">Pieni Tietosanakirja s.415</ref>
 
Kirjallisuudessa tapahtui perinpohjainen muutos kuitenkin vasta kun Suomeen saapui 1880-luvulla Skandinavian kautta maininkeja uudenaikaisesta realismista. [[Björnstjerne Björnson]]in, [[Henrik Ibsen]]in, [[Alexander Kielland]]in, [[Bernt Lie]]n ja [[Arne Garborg]]in teoksia luettiin paljon. Lisäksi suomalaiseen kirjallisuuteen tuli tuolloin vaikutteita Ruotsista, Ranskasta ja Venäjältä. Kirjallisuudessa pohdittiin muun muassa eettisiä sekä [[naisasialiike|nais-]] ja [[työväenliike|työ­väen­kysymyksiä]].<ref name="P415"/>
 
Realististen aatteiden pisimmälle menevänä esitaistelijana suomenkielisten taholla toimi [[Minna Canth]], ruotsin­kielisellä taholla taas [[K. A. Tavaststjerna]]. Suomenkielisen [[novelli]]n huomattavin edustaja oli [[Juhani Aho]]. [[Komedia|Huvinäytelmien]] tekijänä on mainittava [[Robert Kiljander]]. Myös [[Arvid Järnefelt]] aloitti realistina, mutta hän kääntyi pian aaterunouteen ja alkoi käsitellä uskonnollisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä [[tolstoilaisuus|tolstoilaisessa]] hengessä. [[Santeri Ivalo]] aloitti aikalaiskuvaajana, mutta kirjoitti myöhemmin historiallisia romaaneja, [[Teuvo Pakkala]] kuvasi syntymäkaupunkinsa [[Oulu]]n laitapuolien köyhälistöä ja varsinkin lapsimaailmaa, ja [[Kalle Kajander]] puolestaan oli huomattava Etelä-[[Häme]]en maalaiskansan ja [[Väinö Kataja]] peräpohjalaisten kuvailija. Vankkaa maalaisrealismia tavattiin myös Päivärinnan ja muiden niin sanottujen kansankirjailijoiden, kuten [[Kauppis-Heikki|Kauppis-Heikin]], [[Santeri Alkio]]n, [[Heikki Meriläinen|Heikki Meriläisen]] ja [[Juhana Kokko|Juhana Kokon]] teoksissa.<ref name="P415"/>
 
=== Suomen itsenäisyyden aika ===
1900-luvun alun lähtökohtia olivat proosassa kansankuvaus, uusrealismi ja työläisromaani, runoudessa kansallinen uusromantiikka.
 
Suomen itsenäisyyden alkuajan huomattavimmat kertomakirjailijat olivat [[Frans Emil Sillanpää|F. E. Sillanpää]], [[Viljo Kojo]] (myös runoilija), [[Emil Elenius]], [[Heikki Toppila]], [[Arvi Järventaus]], [[Juho Koskimaa]] ja [[Pentti Haanpää]].<ref>Eskola s.72</ref> F. E. Sillanpää sai [[Nobelin kirjallisuuspalkinto|Nobelin kirjallisuuspalkinnon]] vuonna 1939. Palkinto myönnettiin ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän [[luontosuhde]]ttaan”.<ref name="NP">{{Verkkoviite | Osoite = http://nobelprize.org/nobel_prizes/literature/laureates/1939/index.html | Nimeke = The Nobel Prize in Literature 1939 | Selite = elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe | Julkaisija = The Official Web Site of the Nobel Foundation | Viitattu = 24.8.2015 | Kieli ={{en}} }}</ref>
 
1920-luvulla suomenkielisessä kirjallisuudessa nousi esille [[Tulenkantajat (kirjallisuus)|Tulenkantajat]]-ryhmä, joka julisti kansainvälistä sanomaa ”Ikkunat auki Eurooppaan!” Heihin kuuluivat muiden muassa [[Katri Vala]], [[Mika Waltari]] ja [[Uuno Kailas]]. Suomenruotsalaiset runoilijat kehittivät [[Edith Södergran]] johtotähtenään niin sanotun suomenruotsalaisen modernismin,<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finnica.fi/suomi/kirjallisuus.htm | Nimeke = Suomen kirjallisuuden historia | Tekijä = Liisi Huhtala ja Kari Sallamaa | Ajankohta = 2003 | Julkaisija = Finnica | Viitattu = 24.8.2015 }}</ref> jolle oli tyypillistä vapaa rytmi, voimakas kuvallisuus, aihealueen laajeneminen, arkiset motiivit sekä puhekielisyys. Vaikutteita siihen saatiin muun muassa englantilaisesta [[imagismi]]sta, venäläisestä [[futurismi]]sta, [[dadaismi]]sta ja [[ekspressionismi]]sta.
 
lama ja poliittiset kriisit vaikuttivat 1930-luvulla alussa suomalaiseenkin kirjallisuuteen, eikä uusia kirjailijoita noussut montaakaan. Tärkeimmät heistä olivat [[Saima Harmaja]] ja [[Aale Tynni]], jonka tuotannon pääosa kuuluu kuitenkin sodanjälkeisen kauteen. Vasemmistokirjailijat perustivat 1936 [[Kiila (yhdistys)|Kiila-ryhmän]], jonka kautta julkisuuteen nousivat muun muassa [[Viljo Kajava]] ja [[Arvo Turtiainen]]. Kiilan merkittävin prosaisti oli [[Elvi Sinervo]]. Proosassa 1930-luvun lopulla vahvistuivat [[syvyyspsylogiasyvyyspsykologia]]an ja [[psykoanalyysi]]n ihmiskäsitys, joka näkyi [[Iris Uurto|Iris Uurron]] ja [[Helvi Hämäläinen|Helvi Hämäläisen]] teoksissa.<ref>Rantala, s. 14.</ref>
 
Ensimmäinen ja toinen maailmansota [[Suomen sisällissota|sisällis­sotineen]] näkyvät suomalaisessa proosassa voimakkaina aina 1980-luvulle saakka. Sotia ovat käsitelleet muiden muassa [[Väinö Linna]], [[Lauri Viita]], [[Veijo Meri]] ja [[Paavo Rintala]]. [[Tove Jansson]]in alkutuotannon [[muumi]]­kirjat voidaan ymmärtää paoksi sodan kauhuista.
 
1950-luvun modernismiksi nimetty kausi muistutti suomenruotsalaista modernismia. Tällä kaudella ei muodostunut kiinteää kirjailijaryhmää eikä erityistä ohjelmaa. 1950-luvun modernisteja olivat muiden muassa [[Helvi Juvonen]], [[Eeva-Liisa Manner]], [[Paavo Haavikko]], [[Aila Meriluoto]], [[Tuomas Anhava]] ja [[Bo Carpelan]].
 
1960-luvulla runoudessa uudistuivat taiteelliset ilmaisukeinot vastareaktiona 1950-luvun modernismille: arkisemmat äänenpainot, kaupunkiympäristöön liittyvä kuvasto, poliittiset ainekset ja yleinen rosoisuus. Harvoille puhumisen sijaan vaadittiin ja ilmaistiin yhteisyyttä, päivänkohtaisuutta ja kantaaottavuutta. 1960-luvun ”epäpuhtaaksi runoudeksi” kutsutun suunnan keulahahmo oli [[Pentti Saarikoski]]. Myös proosassa tilinteko lähimenneisyyden kanssa alkoi saada poliittisia painoja. Proosassa suosittiin etenkin dokumenttiteoksia, raportteja ja kiistakirjoituksia. 1960-luvulla käytiin niin sanottuja kirjasotia, joita aiheuttivat esimerkiksi Väinö Linnan ''[[Tuntematon sotilas]]'' ja ''[[Täällä Pohjantähden alla]]'' II, Paavo Rintalan ''[[Mummoni ja Mannerheim]]'' -trilogia ja ''[[Sissiluutnantti]]'' sekä [[Hannu Salama]]n ''[[Juhannustanssit]]''. Kirjasodat käytiin vilkkaana keskusteluna tiedotusvälineissä, ja niihin liittyi jopa oikeuskäsittelyjä. [[Timo K. Mukka|Timo K. Mukan]] ''[[Maa on syntinen laulu]]'' välttyi kirjasodalta kaiketi siksi, että se ilmestyi samana vuonna kuin Salaman ''Juhannustanssit''.
 
1970-luvulla poliittisen kirjallisuuden vastapainoksi alkoi syntyä luonto- ja mieterunoa (esimerkiksi [[Risto Rasa]]). Muuttoliike maalta kaupunkeihin puhutti romaanikirjailijoita ([[Kalle Päätalo]], [[Gösta Ågren]], [[Anni Blomqvist]]). Myös keskiluokan kuvaus kiinnosti ([[Kerttu-Kaarina Suosalmi]], [[Christer Kihlman]], [[Jörn Donner]]).
1980-luvulla [[essee]] ja novelli nousivat, myös [[saamelaiset|saamelais­kirjallisuutta]] alkoi ilmestyä ([[Nils-Aslak Valkeapää]]). Suomenkielisen ja ruotsinkielisen kirjallisuuden välinen raja alkoi hälvetä, kun suomenruotsalainen teos saattoi ilmestyä samaan aikaan sekä ruotsiksi että suomeksi. Runoudessa näkyi [[rock]]-vaikutteita ja pitkästä aikaa [[loppusointu]]jakin. Uusia runoilijoita olivat muun muassa [[Sirkka Turkka]] ja [[Arja Tiainen]]. 1980- ja 1990-luvulla monen sukupolven kirjailijat toimivat samanaikaisesti.
 
Suomalaisessa kirjallisuudessa kirjailijoita on pidetty kannanottajina ajankohtaisiin aiheisiin, mutta [[Euroopan unioni|EU:hun]] liittyminen, työttömyys tai [[Suomen 1990-luvun alun lama|lama]] eivät näkyneet 1990-luvun kirjallisuudessa niin voimakkaasti kuin jotkut olivat odottaneet. Maaseudun autioituminen ja sodat pysyivät edelleen suosittuina aiheina, kuten myös historia ja filosofia. Kaikkiaan kirjallisuuden kenttä on sirpaloitunut erilaisiksi saarekkeiksi.
 
Näitä saarekkeita, tai niiden tunnusmerkkejä, ovat olleet persoonalliset kirjailijat (kuten [[Kari Hotakainen]]), postmodernismin tapaan eri tyylilajien sekoittaminen (kuten [[Anja Kauranen]]), ironian ja huumorin käyttö ([[Arto Paasilinna]] ja [[Veikko Huovinen]]), ahdistavan maailman kuvaukset, liikkuminen todellisen ja harhamaailman rajamailla ([[Leena Krohn]], [[Maarit Verronen]]), naiskirjailijat naisen ihmissuhteiden ja kehitystarinoiden kuvaajina [[Laila Hirvisaari]], maaseudun kuvaukset ([[Antti Tuuri]]) ja dekkarikirjallisuus ([[Matti Yrjänä Joensuu]], [[Leena Lehtolainen]]).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www02.oph.fi/etalukio/aidinkieli/kurssi5/80-luku.html | Nimeke = Suomen kirjallisuus 1980-luvulta 2000-luvulle | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = Etälukio, Opetushallitus | Viitattu = 15.8.2015 }}</ref>
Kirjallisuuskritiikki on muuttunut 2000-luvulla, kun sanomalehdet ovat joutuneet supistamaan kirjallisuustoimituksiaan. Kirjallisuuskritiikki, kuten muukin taidekritiikki, oli 1900-luvulla osa taiteenalaansa, mutta 2000-luvulla se on muuttunut osaksi mediaa ja sen tapoja. Sanomalehdissä esimerkiksi [[Aamulehti]] joutui lakkauttamaan itsenäisen kulttuuritoimituksensa ja [[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomat]] supisti kulttuuritoimituksensa osaksi uutistoimitusta.<ref>Kantokorpi, s. 194–195.</ref>
 
Lehdissä julkaistaan 2000-luvullakin suurin piirtein saman verran kirjallisuuskritiikkejä kuin aikaisemmin, mutta niiden pituus on lyhentynyt. Vuonna 1978 Helsingin Sanomien kirjallisuuskriittikkienkirjallisuuskritiikkien keskipituus oli 147 riviä, kun se oli vuonna 2010 vain 70 riviä. Samalla kulttuurisivujen kuvapinta-ala on kuitenkin moninkertaistunut. Kritiikkien absoluuttinen määrä on 2010-luvulla kuitenkin aiempaa pienempi, sillä nimekkeiden määrä on kasvanut. Kielteisiä arvosteluita julkaistaan entistä vähemmän, sillä toimitus seuloo käsiteltävät teokset ennakkoon. Sanomalehdissä ei ole enää juurikaan kirjallisuuden ja yhteiskunnan välistä keskustelua, vaan se on keskittynyt erikoislehtiin ja blogeihin.<ref>Kantokorpi, s. 197.</ref>
 
== Kirjallisuuspalkinnot ==
Suomessa jaetaan noin sataa kirjallisuteenkirjallisuuteen liittyvää palkintoa, joiden perustamisasiakirjassa palkinnon tarkoitukseksi on nostettu kirjallisuuden ja lukemiskulttuurin edistäminen. Palkintojen näkyvyys, merkittävyys ja palkintosumma vaihtelevat runsaasti. Vaikka kaikkien palkintosumma on joissain palkinnoissa pieni, niin niillä kaikilla on vaikutus kirjailijan saamiin apurahoihin.<ref name="kantokorpi201">Kantokorpi, s. 201.</ref>
 
Vuonna 1983 perustettu [[Suomen Kirjasäätiö|Kirjasäätiö]] sai tehtäväkseen suunnitella huomiota herättävän palkinnon monien pienten kirjallisuuspalkintojen rinnalle. [[Finlandia-palkinto]] syntyi 1984, ja se jaettiin ensimmäisen kerran 1985. Palkinto muutettiin romaanipalkinnoksi vuonna 1993, sillä se ei ollut vuosina 1984–1992 nostanut juurikaan voittajakirjojen myyntiä. Alkuvuosina palkinnon oli saanut lähinnä vähälevikkiset runot, esseet ja aforismit. Samalla palkinto siirrettiin jaettavaksi joulukuussa joulumyyntejä varten ja voittajan päättäjäksi nostettinnostettiin yksi vaihtuva henkilö, joka valitsee voittajan valintalautakunnan päättämistä kuudesta ehdokkaasta.<ref name="kantokorpi201"/>
 
Finlandia-palkintoa on kritisoitu välillä kustantamoiden markkinointikikaksi. Se on kuitenkin ainoa suuren yleisön tuntema suomalainen kirjallisuuspalkinto.<ref name="kirjakaupat">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kirjakaupat.fi/uutiset/42/finlandia-palkinto-siivittaa-kirjojen-joulumyyntia| Nimeke = Finlandia-palkinto siivittää kirjojen joulumyyntiä| Julkaisu = Kirjakaupat.fi}}</ref> Sen vaikutus kirjamyyntiin on huomattava, sillä Finlandia-voitto keskimäärin yli kymmenkertaistaa myyntiluvut. Se hyödyttää kuitenkin eniten palkintoja, joita on myyty hyvin jo ennen ehdokkuuttakin. Lisäksi palkinnon yhteydessä on mainittu huoli suomalaisesta romaanikirjallisuudestromaanikirjallisuudesta yleisesti, sillä sen siivittämänä kirjailijat, kustantajat ja media suuntaavat huomionsa lähinnä suurta yleisöä kiinnostaviin romaaneihin. Monesti esiraadin tekemät ehdokasvalinnat ovatkin olleet helppoja veikata etukäteen.<ref>Kantokorpi, s. 203.</ref>
 
Finlandia-palkinnon lisäksi runsaasti mediahuomiota saa [[Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto]], jota on jaettu vuodesta 1995. Se on jatkoa vuosina 1964–1994 jaetulle [[J. H. Erkon palkinto|J. H. Erkon palkinnolle]]. Palkinnon raadissa on [[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomien]] kulttuuritoimittajia, kriitikoita ja kirjailijoita. Edellisen vuoden voittaja on usein kutsuttu mukaan raatiin. Se jaetaan vuoden parjaalleparhaalle suomenkieliselle kaunokirjalliselle esikoisteokselle, ja se pyrkii nostamaan esiin kaikkia kaunokirjallisuuden lajeja. Runous, lyhytproosa ja esseistiikka ovat saaneet sen kautta huomiota.<ref name="kantokorpi204">Kantokorpi, s. 204–205.</ref>
 
Hieman Finlandia-palkintoa ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa vähemmän huomiota saa [[Runeberg-palkinto]], jonka jakavat sanomalehti [[Uusimaa (lehti)|Uusimaa]], [[Porvoo|Porvoon kaupunki]], [[Suomen Kirjailijaliitto]], [[Suomen arvostelijain liitto]] ja [[Finlands Svenska Författareförening]]. Palkinnon merkitystä korostavat sen kaksikielisyys ja monipuolisuus, sillä sen voi voittaa sekä suomen- että ruotsinkielinen teos ja ehdolle asetetaan vuosittain teoksia eri lajeista. Sitä pidetään eräänlaisena Finlandian vastapalkintona. Usein palkinnon on voittanutkin Finlandia-raadissa ohitettu romaani, mutta esimerkiksi [[Sofi Oksanen|Sofi Oksasen]] ''[[Puhdistus]]'' voitti molemmat palkinnot.<ref name="kantokorpi204"/>
Suomalaisia kirjoja käännettiin vuosien 1990–2010 aikana kaikkiaan 3&nbsp;676 nimikettä 69 eri kielellä. Eniten kirjoja julkaistiin Pohjoismaissa sekä Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Alankomaissa ja Italiassa.<ref name="schwank264"/> Osa käännöksistä julkaistaan Suomessa, tällainen käännös oli esimerkiksi ''Seitsemän veljestä'' -teoksen kurdinkielinen käännös. Tällaisten teosten levittäminen ulkomaille on haasteellista.<ref name="tilastoja"/> Yleisimmin kirjoja käännetään saksaksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi, ranskaksi, venäjäksi, tanskaksi, norjaksi ja unkariksi. Saksankielisten käännösten osuus kaikista käännöksissä on 2000-luvulla ollut noin 20 prosenttia ja englanninkielisten osuus noin 15 prosenttia.<ref name="schwank264"/> Vuonna 2015 eniten kirjoja käännettiin englanniksi (30). Yli 15 teosta käännettiin myös saksaksi (19), ranskaksi (18) ja tanskaksi (17).<ref name="tilastoja"/>
 
Suomen kolme käännetyintä kirjailijaa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä samat kuin 1990-luvullakin, [[Arto Paasilinna]], [[Tove Jansson]] ja [[Mika Waltari]]. Paasilinnasta otettiin 146 käännöstä ja Janssonista 134 käännöstä. Viidenkymmenen käännetyimmän kirjailijan joukossa oli yhteensä kahdeksan lasten- ja nuortenkirjailijaa. KlassikkokirjailijstaKlassikkokirjailijoista käännettiin Waltarin lisäksi ertyisestierityisesti [[Edith Södergran]]ia, [[Henry Parland]]ia, [[Aino Kallas]]ta, [[Eeva-Liisa Manner]]ta, [[Väinö Linna]]a, [[Pentti Saarikoski|Pentti Saarikoskea]], [[Eino Leino]]a ja [[Maiju Lassila]]a.<ref name="schwank264"/> Useimmalle kielelle käännetyt suomalaiset teokset olivat vuoden 2015 tilastojen mukaan [[Elias Lönnrot]]in ''[[Kalevala]]'', [[Sofi Oksanen|Sofi Oksasen]] ''[[Puhdistus]]'', Mika Waltarin ''[[Sinuhe egyptiläinen]]'', [[Salla Simukka|Salla Simukan]] ''[[Lumikki – Punainen kuin veri]]'' sekä Tove Janssonin ''[[Taikurin hattu]]'' ja ''[[Muumipeikko ja pyrstötähti]]''.<ref name="tilastoja"/>
 
== Katso myös ==
 
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Tekijä = Eskola E | Nimeke = Suositellut, valitut ja luetut - Kirjallisuus kirjastoissa 1918-1939 | Vuosi = 2004 | Luku = | Sivu = | Selite = Väitöskirja | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Tampereen yliopisto | Tunniste = ISBN 951-44-6145-2 | www = http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/67433/951-44-6145-2.pdf?sequence=1 | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 24.8.2015 | Kieli = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Forsman J ja muut (toim.) | Nimeke = Pieni Tietosanakirja| Vuosi = 1925-1928 | Luku = Suomen kirjallisuus | Sivu = 408-417 | Julkaisija = Otava | Tunniste = | www = http://runeberg.org/pieni/4/0220.html | www-teksti = Runeberg-palvelussa | Tiedostomuoto = | Viitattu = 21.8.2015 | Kieli = }}
* [http://virtual.finland.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=27057 Esko Häkli: ''The birth of Finnish literature'']{{404}}
Rekisteröitymätön käyttäjä