Ero sivun ”Kello” versioiden välillä

8 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
w
(→‎Historiaa: lis. yksi esimerkki ja väliotsikko)
(w)
Kirkkojen tornikellot alkoivat yleistyä [[Eurooppa|Euroopassa]] vasta, kun vuonna 1280 kehitettiin [[Bedfordshire]]ssä [[Englanti|Englannissa]] ensimmäinen kello, joka toimi [[painovoima]]n avulla. Kello sisälsi [[Hammasratas|hammasrattaan]] ja painon ja parhaimmillaan se heitti oikeasta ajasta vain noin 15 minuuttia yhden vuorokauden aikana. 1400-luvulla yleistyivät jousivetoiset ja siirrettävät kellot ja 1500-luvun alussa alkoi ilmestyä myös [[taskukello]]ja.
 
1580-luvulla [[Galileo Galilei]] huomasi, että samanpituisten [[heiluri]]en heilahdusaika ei riipu painon koosta eikä heilahduskulmasta, vaan se on vakio. Hollantilainen [[Christiaan Huygens]] kehitti ensimmäisen käyttökelpoisen heilurikellon[[heilurikello]]n.
 
Varhaisemmissa kelloissa oli yleensä vain [[tunti]]viisari. [[Minuutti]]- ja [[sekunti]]viisareita kokeiltiin jo 1500-luvun lopulla, mutta minuuttiviisari yleistyi vasta noin vuonna 1680, sekuntiviisari hieman myöhemmin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Oja, Heikki | Nimeke=Aikakirja 2007 | Sivu=7 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Helsingin yliopiston almanakkatoimisto | Vuosi=2007 | Isbn=952-10-3221-9 | www=http://almanakka.helsinki.fi/aikakirja/Aikakirja2007kokonaan.pdf | Tiedostomuoto=PDF | Viitattu=22.4.2010}}</ref>
Wooden hourglass 3.jpg|[[Tiimalasi]] näyttää ajan hiekan valumisen kautta
Kerzenuhr.jpg|[[Kynttiläkello]] näyttää ajan kynttilän yläreunan tasosta
Huygens first pendulum clock - front view.png|Heilurikellon[[Heilurikello]]n [[heiluri]] pitää tasaista tahtia
OMEGA-Speedmaster-Professional-Front.jpg|Omega Speedmaster -rannekello, joka oli [[Nasa]]n astronauttien käytössä kaikilla [[Apollo (avaruusohjelma)#Miehitetyt lennot|Apollo-lennoilla]]
Digital-clock-radio-basic hf.jpg|Kelloradion digitaalinen näyttö
74 820

muokkausta