Ero sivun ”Suomen Valtakunnan Urheiluliitto” versioiden välillä

=== Sodanjälkeinen aika ===

==== Vasemmiston nousu ja SVUL puolustuskannalla ====

Elokuussa 1940 solmittu yhteistyösopimus SVUL:n, TUL:n, Palloliiton ja SFI:n välillä oli kestänyt sotavuodet. Sopimus takasi kaikkien keskusjärjestöjen urheilijoille oikeuden edustaa Suomea. Kansainvälisestä yhteistyöstä vastasivat kuitenkin erikoisliitot ml. SVUL:n silloiset 11 erikoisliittoa. [[Moskovan välirauha|Syyskuussa 1944 päättynyt jatkosota]] ja sen jälkeinen poliittisen tilanteen muuttuminen heijastui myös urheiluun. Marraskuussa 1944 rauhansopimuksen perusteella lopetetun [[suojeluskunta]]toiminnan varoja ja omaisuuksia siirtyi SVUL:n alaiseen toimintaan, koska osa suojeluskuntien urheiluseuroista liittyi nimeä muuttaen SVUL:n alaisiin erikoisliittoihin. Lisäksi useita suojeluskuntatoiminnassa mukana olleita henkilöitä siirtyi SVUL:n työntekijöiksi mm. sen piiritoimintaan. Asia henkilöityi erityisesti sodan aikaisen pääministerin [[Jukka Rangell]]in tapauksessa. Rangell oli valittu kesäkuussa 1945 jatkamaan SVUL:n johdossa, mutta ajankohdan poliittinen paine pakotti Rangellin vetäytymään.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hentilä, Seppo | Nimeke = Suomen Työläisurheilun Historia II – 1944–1959 | Vuosi = 1984 | Otsikko = Demokraattisen valtakunnan liiton ehdot| Sivu = 57–58| Julkaisupaikka = Hämeenlinna | Julkaisija = Työväen Urheiluliitto ja Karisto Oy | Tunniste = ISBN 951-23-2160-2 | Viitattu = 27.7.2014 }}</ref>

 

==== Urheilujärjestöjen sisäiset ja väliset riidat – kansainvälinen yhteistyö pelivälineenä====

Koko 1950-luvun julkisuudessa käytiin keskustelua Suomen urheilun eheyttämisestä eli valtakunnanliitosta. SVUL otti asian pysyvästi asialistalle. Valtakunnanliitto olisi ratkaissut kipeänä julkisuudessa olleen eri keskusliittoihin kuuluneiden urheilijoiden edustusoikeuden. SVUL esitti syksyllä 1952, että ''"valtakunnan liitto voitaisiin muodostaa vain sekä taloudellisesti että järjestöllisesti itsenäisten erikoisliittojen pohjalta. Ratkaisuun olisi koetettaava saada mukaan myös kaikki keskusliittojen ulkopuolella olevat erikoisliitot, kuten Palloliitto."'' SVUL:n sisällä muodostui valtakunnanliitolle kaksi linjaa, vahvan keskusliiton kannattajat ja vahvojen erikoisliittojen kannattajat. Edellistä kannatti uudelleen puheenjohtajaksi vuoden 1951 alusta valittu Jukka Rangell ja jälkimmäistä varapuheenjohtaja Kaskela. Asian ratkaisemista vauhdittivat myös kansainväliset lajiliitot ja [[Kansainvälinen olympiakomitea]], jotka halusivat selkeyttä kansallisissa lajiliittotoimijoissa. Suomen tilanne näytti kansainvälisesti epäselvältä.

SVUL:n johdossa puhkesi tammikuussa 1956 avoin poliittinen kriisi, kun joukko SVUL:lilaisia urheilujohtajia asettui julkisesti tukemaan [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]] valintaa tasavallan presidentiksi. Tukijoihin kuuluivat mm. SVUL:n vuonna 1954 valittu puheenjohtaja [[Kauno Kleemola]], SUL:n puheenjohtaja [[Reino Piirto]], Painonnostoliiton puheenjohtaja [[Bruno Nyberg]] ja SUL:n liittovaltuuston puheenjohtaja [[Kalle Kaihari]]. Toukokuun 1956 liittokokouksessa paheksuttiin heidän antamaansa julkista tukea Kekkoselle. Sitä pidettiin ''"urheiluväen keskuudessa harjoitettuna poliittisena propagandana"''. Toisaalta varapuheenjohtaja Kaskela oli ollut kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana. Kokouksessa syrjäytettiin Piirto SVUL:n varapuheenjohtajan paikalta ja korvattiin Kaskelalla. Tilanne ilmensi vastakkainasettelua, joka oli syntynyt suojeluskuntataustaisten [[kokoomus]]suntautuneiden ja Kekkosta tukevien [[maalaisliitto]]a lähellä olevien SVUL-johtajien välillä. Presidentiksi valittu Kekkonen suuttui kannattajiinsa kohdistuneesta ajojahdista niin syvästi, että palautti kaikki SVUL:lta saamansa kunniamerkit ja muut huomionosoitukset.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = nimim. "Urheilumies" | Otsikko = Palatsivallankumous SVUL:ssa | Julkaisu = Kyntäjä | Ajankohta = 1956 | Numero = 11 | Sivut = 17–18 }}</ref>