Avaa päävalikko

Muutokset

1 merkki lisätty ,  1 vuosi sitten
p
→‎Seuran perustaminen: kirjoitusvirhe fix
== Historia ==
=== Seuran perustaminen ===
Porin Pesäkarhut ry perustettiin [[28. marraskuuta]] [[1985]] Ravintola Karhu Kruunussa. Seuran perustajat olivat Heikki Kuuri-Riutta ja Alpo Ahtola. Porin Pesäkarhujen ensimmäinen puheenjohtaja oli Alpo Ahtola. Seuran naisjoukkue aloitti taipaleensa [[Suomensarja (pesäpallo)|Suomensarjasta]] kaudella 1986, minkä päätteeksi joukkue nousikin [[Ykköspesis|Ykköspesikseen]] seuraavalle kaudelle. Ykköspesistaipaletta kesti kuuden kauden ajan kauteen 1992 asti, jonka päätteeksi seuran historian ensimmäinen sarjapaikka saavutettiin. Ensimmäinen vierailu pääsarjassa kesti kuitenkikuitenkin vain yhden kauden ajan, kun sijoitus sarjassa oli viimeinen eli 12. Seuraavat kaksi kautta (1994-1995) joukkue pelasi jälleen Ykköspesistä nousten kuitenkin jälkimmäisen päätteeksi takaisin Superpesikseen.
 
Kaudesta 1996 lähtien Porin Pesäkarhut on pelannut yhtäjaksoisesti Naisten Superpesiksessä. Seura saavutti ensimmäisen SM-mitallinsa kauden 2001 päätteksi, jolloin värinä oli pronssinen. Seuraavalle kaudelle mitalin väri vielä kirkastettiin kultaiseksi ja samalla saavutettiin seuran historian toistaiseksi ainoa Suomen mestaruus. Tämän jälkeen seura on pysynyt sarjan kärjessä sijoittuen sarjassa kaudesta 2004 yhtäjaksoisesti vähintään neljän parhaan joukkueen joukkoon.
2 588

muokkausta