Ero sivun ”Roanoken siirtokunta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Siirtokunnan loppu: kuvan lisäys
p koodipuolella väljennys
Rivi 60:
'''Roanoken siirtokunta''' oli vuonna 1587 perustettu Englannin ensimmäinen siirtokunta Pohjois-Amerikassa. Siirtokunta jäi pian perustamisensa jälkeen oman onnensa nojaan ja englantilaisten palatessa vuonna 1590 kaikki siirtokunnan asukkaat olivat kadonneet. Heidän kohtalostaan on kehitetty erilaisia teorioita. Siirtokunta sijaitsi [[Roanokensaari|Roanokensaarella]], joka on nykyisen [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] [[Pohjois-Carolina]]n rannikon edustalla.
 
== Taustaa ==
 
Englanti oli 1500-luvulla pieni maa oman maanosansa laitamilla. Roanoken siirtokunnan perustaminen oli Englannin ensimmäinen yritys saada jalansijaa uudella mantereella. Monet sen laivaston aluksista harjoittivat merirosvousta ja ryöstelivät etenkin Espanjan Länsi-Intiasta tulevia laivoja. Englantilaislaivojen kapteeneilla oli usein hallitsijan myöntämä kaapparikirja. Englantilaissiirtokunnan perustamista Amerikkaan alettiin suunnitella, jotta merirosvot saisivat jostain helposti tuoreita elintarvikkeita. Siirtokunnassa oli tarkoitus myös jossakin vaiheessa aloittaa Englannissa kysyttyjen raaka-aineiden, kuten sokeriruo'on ja puuvillan, viljely.<ref>TK Historia 9/2011 s. 36.</ref>
 
Richard Hakluytin teos ''Tutkielma'' asettumisesta länteen kannusti englantilaisia valtaamaan Pohjois-Amerikan siirtomaakseen, ja [[Sir Walter Raleigh]] lähetti tutkimusretkikunnan Roanoken saarelle.<ref>Historiallinen Atlas s. 222.</ref>
 
== Siirtokunnan perustaminen ==
 
Ensimmäiset siirtolaiset saapuivat Roanokeen vuonna 1585. Heille oli annettu ohjeet kohdella sikäläisiä intiaaneja kunnioittavasti, sillä he olisivat riippuvaisia näiltä saaduista elintarvikkeista, kunnes he saisivat satoa omasta takaa. Kun uudisasukkaat intiaanileirissä vierailun jälkeen havaitsivat yhden hopea-astian kadonneen, he syyttivät varkaudesta intiaaneja ja polttivat heidän satonsa. Lopuksi siirtolaisten ja intiaanien välit tulehtuivat niin pahoin, että välttääkseen nälkäkuoleman englantilaisten oli pakko palata kotimaahansa.<ref>TK Historia 9/2011 s. 36–37.</ref>
 
Rivi 81 ⟶ 83:
Alukset siirtyivät saaren pohjoispuolelle ja laskivat ankkurin.<ref>TK Historia 9/2011 s. 38–39.</ref> Juuri muuta merkkiä siirtolaisista ei löytynyt: yhden puun kaarnaan oli kaiverrettu sana "CRO" ja leirin portinpylvääseen sana "CROATOAN". [[Croatoan]] oli sekä läheisen saaren että siellä asuvan paikallisen [[Intiaanit|intiaaniheimon]] nimi. Pelkästä yhdestä sanasta ei voitu päätellä olivatko siirtolaiset ehkä pakon edessä tai vapaaehtoisesti lähteneen Croatoan-saarelle, joka on nykyinen [[Hatteras Island]] – vai oliko Croatoan-heimo ehkä surmannut heidät. Siirtokunta näytti kadonneen kuin maan nielemänä.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.history.com/news/archaeologists-find-new-clues-to-lost-colony-mystery|nimeke=Archaeologists Find New Clues to “Lost Colony” Mystery|tekijä=Pruitt, Sarah|julkaisu=HISTORY|ajankohta=10.8.2015|julkaisija=|viitattu=25.7.2018|ietf-kielikoodi=en}}</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=https://news.nationalgeographic.com/2015/08/150807-lost-colony-roanoke-hatteras-outer-banks-archaeology/|nimeke=We Finally Have Clues to How the Lost Roanoke Colony Vanished|tekijä=Lawler, Andrew|julkaisu=nationalgeographic.com|ajankohta=2015-08-07|julkaisija=|viitattu=2018-07-25}}</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.croataninstitute.org/about-us/2-uncategorised/37-why-croatan|nimeke=Why Croatan?|tekijä=David Roswell|julkaisu=www.croataninstitute.org|viitattu=2018-07-25|ietf-kielikoodi=en-gb}}</ref>
 
== Teorioita siirtokunnan kohtalosta ==
 
*Yleisimmän käsityksen mukaan siirtolaiset muuttivat vapaaehtoisesti tai pakon edessä intiaaniyhteisöön.<ref name="TK39">TK Historia 9/2011 s. 39.</ref>