Ero sivun ”Roanoken siirtokunta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Artikkelissa mainittiin vain "CRO" eikä ollut mitään selvennystä siihen mihin se viittaa. Löytyi sekä sana "CROATOAN" että "CRO"; heimon ja saaren nimi. Croatoan esiintyy myös muodossa Croatan, mutta sitä en tähän ottanut mukaan.
p stilisointi
Rivi 73:
 
==Siirtokunnan loppu==
Kun White saapui Lontooseen, Englannin ja Espanjan välille oli puhjennut sota ja kuningatar oli kieltänyt kaikkia laivoja lähtemästä Englannista, jotta maalla olisi riittävästi kalustoa taistelemaan espanjalaisia vastaan. Kun purjehduskielto lopulta kumottiin, siirtokuntahankkeen alkuperäisten tukijoiden kiinnostus oli laimentunut eivätkä he halunneet enää varustaa uutta retkikuntaa matkaan. Vuonna 1590 Walter Raleigh'n onnistui lopulta löytää hänelle muutama laiva, joiden kapteenit olivat halukkaita lähtemään hänen kanssaan Roanokeen.<ref name="TK38">TK Historia 9/2011 s. 38.</ref>
 
Vuoden 1590 elokuussa White vihdoin erotti Roanoken horisontissa. Yllättäen White huomasi jotain, joka saattoi olla merkki siitä, että siirtolaiset olivat yhä elossa. Lähellä kohtaa, jossa hän oli hyvästellyt siirtokunnan jäsenet, taivaalle kohosi savupatsas. Seuraavana aamuna aluksesta laskettiin kaksi laivavenettä, joista toiseen White asettui. Kun veneet olivat ehtineet puoliväliin matkaa, White näki toisen savupatsaan kauempana ja käski muuttamaan kurssia. Maihin noustuaan miehet eivät kuitenkaan löytäneet jälkeäkään siirtolaisista.<ref name="TK38" />