Ero sivun ”Kiss” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Valtlai (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 109:
Musiikilliselta tyyliltään ''Revenge'' oli heavy metal -vaikutteinen ja raskas, ja hyvin erilainen kuin valtaosa yhtyeen 1980-luvun tuotoksista. Albumi sai valtaosin hyvän vastaanoton ja ylitti kultalevymyynnin Yhdysvalloissa, vaikka myyntilukemien toivottiin olevan jälleen kerran korkeampia kuin mitä albumi lopulta onnistui saavuttamaan. ''Revengeltä'' julkaistiin viisi singleä: jo aiemmin julkaistu ja Euroopassa hitiksi noussut ”God Gave Rock ’N’ Roll to You II”, muun muassa Norjassa singlelistan kakkoseksi yltänyt ”[[Unholy (Kissin kappale)|Unholy]]”, Yhdysvalloissa Top 30 -hitiksi muodostunut ”[[Domino (Kissin kappale)|Domino]]” ja ”[[I Just Wanna]]”. Albumin viimeisenä singlenä julkaistiin Paul Stanleyn balladi ”[[Every Time I Look at You]]”, josta Stanley oli toivonut uutta ”Foreverin” kaltaista hittiä. Vuoden 1992 elokuussa Kiss julkaisi historiaansa käsittelevän sekä ennen julkaisemattomia konsertti- ja haastattelupätkiä sisältäneen dokumentaarisen videojulkaisun ''[[X-treme Close-Up]]'', joka myi Yhdysvalloissa platinaa.
 
Toukokuussa 1993 Kiss julkaisi [[Eddie Kramer]]in tuottaman livealbumin ''[[Alive III]]'', joka oli taltioitu vuoden 1992 [[Revenge Tour]] -kiertueella. ''Alive III'' nousi Billboardin listan yhdeksänneksi ja sen single, live-versioliveversio kappaleesta ”[[I Love It Loud]]”, ylsi Hot Mainstream Rock Tracks -listan 22. sijalle. Albumi saavutti kultalevyn rajan Yhdysvalloissa vuoden 1994 lokakuussa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?artist=%22Alive+III%22 | Nimeke = Kiss – ''Alive III'' (1993) Certifications | Julkaisija = Recording Industry Association of America | Ajankohta = | Viitattu = 4.1.2013 | Kieli = {{en}} }}</ref> Yhtye julkaisi albumin tiimoilta myös kultaa myyneen konserttivideon ''[[Konfidential]]'' vuoden 1993 syksyllä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?artist=%22Konfidential%22 | Nimeke = American Video Certifications: Kiss – ''Konfidential'' (1993) | Julkaisija = Recording Industry Association of America | Ajankohta = | Viitattu = 4.1.2013 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
Vuoden 1995 elokuussa Kiss esiintyi Music Televisionin suositussa televisiosarjassa ''[[MTV Unplugged]]''. Yhtyeen esiintyminen taltioitiin livealbumiksi ja konserttivideoksi ''[[Kiss Unplugged]]'', joka julkaistiin vuonna 1996. Myös yhtyeen alkuperäinen soolokitaristi Ace Frehley ja rumpali Peter Criss esiintyivät konsertissa, ja kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1980, kun yhtyeen alkuperäinen kokoonpano esiintyi yhdessä. ''MTV Unpluggedissa'' esiintymisen jälkeen neuvottelu alkuperäisen kokoonpanon paluusta alkoi.<ref name="Maskin takaa s. 143">Leaf & Sharp 2004, s. 143.</ref> Lopulta yhtye teki yllätysvierailun vuoden 1996 [[Grammy-palkinto]]gaalassa alkuperäisessä kokoonpanossaan sekä vuoden 1977 ''Love Gun'' -albumin aikaisissa esiintymisasuissaan ja maskeissaan.<ref name="Maskin takaa s. 142">Leaf & Sharp 2004, s. 142.</ref> Vuoden 1996 huhtikuussa yhtye järjesti lentotukialus ''[[USS Intrepid (CV-11)|USS ''Intrepid]]illä'' lehdistötilaisuuden alkuperäisen kokoonpanon tulevasta [[Alive/Worldwide Tour]] -kiertueesta.<ref name="Maskin takaa, s. 143-144">Leaf & Sharp 2004, s. 143–144.</ref> Lehdistötilaisuus televisioitiin 58 maahan, ja sen juontajana toimi [[Conan O’Brien]]. 192 konserttia käsittänyt Alive/Worldwide Tour käynnistyi loppuunmyydyllä konsertilla [[Detroit]]in Tiger Stadiumilta, jossa yhtye konsertoi 40 000 hengen yleisölle.<ref name="Maskin takaa s. 147">Leaf & Sharp 2004, s. 147.</ref> Kiertue osoittautui maailmanlaajuiseksi menestykseksi, ja se oli vuoden 1996 tuottoisin konserttikiertue. Yhtye muun muassa konsertoi neljä kertaa loppuunmyydyssä [[Madison Square Garden]]issa ja esiintyi vuonna 1997 myös Suomessa [[Helsinki|Helsingin]] [[Hartwall-areena]]lla.<ref name="Kiss Suomen keikasta 30 vuotta sitten"/> Alive/Worldwide Tour päättyi vuonna 1997 konserttiin [[Lontoo]]n [[Finsbury Park]]issa.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiss