Ero sivun ”Ilkivalta” versioiden välillä

397 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
Lähde
p (Lähde)
(Lähde)
'''Ilkivalta''' siinä merkityksessä, jossa sanaa käytetään [[Suomen rikoslaki|Suomen rikoslaissa]], on tahallista häiriön aiheuttamista esimerkiksi meluamalla muualla kuin yleisellä paikalla tai yleisöltä suljetussa [[virasto]]ssa, [[toimisto]]ssa, liikkeessä tai [[tehdas|tehtaassa]] tai muussa vastaavassa paikassa. Ilkivaltaa on myös häiriön aiheuttaminen tarpeettomilla puhelinsoitoilla virastoon, toimistoon, liikkeeseen taikka muuhun vastaavaan paikkaan, samoin kuin väärän [[hälytys|hälytyksen]] aiheuttaminen käyttämällä [[julkinen liikenne|julkisen kulkuneuvon]] [[hätäjarru]]a tai hälytintä muutoin kuin hätätilanteessa. Suomessa ilkivallasta seuraa [[sakko]]rangaistus.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 Suomen rikoslaki, 17 luvun 13 §]</ref> Yleisellä paikalla tapahtuvasta ilkivallasta eli häiriön aiheuttamisesta esimerkiksi meluamalla julkisella paikalla rangaistaan [[järjestyslaki|järjestyslain]] perusteella järjestysrikkomuksena.
 
Yleisessä kielenkäytössä ilkivallaksi nimitetään myös toisen omaisuuden tahallista vahingoittamista. Tällaisesta teosta käytetään yleisesti myös nimitystä '''vandalismi''', varsinkin kun hävitysvimma kohdistuu kulttuurielämän tuotteisiin<ref>Rantala 1993, s. 974</ref>. Sana juontuu alun perin kansainvaellusten aikaisesta [[vandaalit|vandaalien heimosta]], jotka ryöstiväthävittivät muun[[Gallia|Galliaa]] muassaja ryöstivät [[Rooma|Rooman]] vuonna 455<ref name="britannica">{{Verkkoviite | Osoite = https://academic.eb.com/levels/collegiate/article/Vandal/74793 | Nimeke = Vandal | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Britannica Academic, Encyclopædia Britannica | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopædia Britannica Inc | Viitattu = 1.7.2018 | Kieli = {{en}} }}</ref>.
 
[[Suomen rikoslaki|Suomen rikoslain]] 35. luvussa toisen omaisuuteen tai tekijän yhdessä muiden kanssa omistaman omaisuuden vaurioittamisesta tai hävittämisestä käytetään nimitystä '''[[vahingonteko]]'''. Siitä rangaistaan sakolla tai [[vankeusrangaistus|vankeudella]] enintään yhdeksi vuodeksi, törkeissä tapauksissa ankaramminkin.<ref name="Finlex1"/><ref name="Finlex2"/> Lievissä tapauksissa rangaistusseuraamus on sakko.<ref name="Finlex3"/> Paljon vaaraa aiheuttava ilkivaltateko voi tuoda tekijälleen syytteen myös [[liikenneturvallisuuden vaarantaminen|liikenneturvallisuuden vaarantamisesta]] tai [[tappo|tapon]] yrityksestä.<ref name="yle">{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/alyton_ilkivalta_voi_tuoda_paljastuneelle_tekijalle_ankaran_syytteen/6235586 | Nimeke = Älytön ilkivalta voi tuoda paljastuneelle tekijälle ankaran syytteen | Julkaisija = YLE | Viitattu = 26.12.2012}}</ref> Eräissä tapauksissa kyseessä voi olla myös [[hautarauhan rikkominen|hautarauhan]] tai [[kotirauha]]n rikkomisen muoto.
29 240

muokkausta