Ero sivun ”Helena Roerich” versioiden välillä

* ''Leaves of Morya's Garden I'' I–II

* ''Infinity I'' I–II

* ''Fiery World I'' I–III

* ''Supermundane I'' I–IV

=== Varhainen elämäNuoruusvaiheet ===

Roerich syntyi tunnetun pietarilaisen arkkitehdin Ivan Ivanovitš Sapošnikovin perheeseen.{{Lähde}}

Roerichin äiti Jekaterina VassilijevnaVasilijevna Saposnikova kuului vanhaan Goleništšev -Kutuzov -sukuun, joka juontaa juurensa 1200-luvun [[Novgorod|Novgorodiiin]]. Tämän suvun merkittäviä jäseniä ovat sotamarsalkka [[Mihail Kutuzov]], tunnettu 1800-luvun lopun runoilija [[Arseni Goleništšev-Kutuzov|Arseni Arkadievitš Goleništšev -Kutuzov]] ja säveltäjä [[Modest Musorgski]].<ref name="k4">S. Kluchnikov. Proclaimer of the fire epoch. Story and study about Helena Ivanovna Roerich. Novosibirsk, Siberia department of «Detskaya literature» publishing, 1991. — P.10.</ref>

[[Tiedosto:H.Roerich_St.Petersburg_1900.jpg|pienoiskuva|284x284px|Helena Ivanovna Roerich. 1900. [[Pietari (kaupunki)|Pietari]].]]

Roerich kasvoi ja koulutettiin perheensä perinteikkäässä kulttuuriympäristössä. Hän oli lapsesta saakka utelias ja itsenäinen. Hän oli lahjakas monella alueellaalalla, soitti pianoa, ja osasi lukea ja kirjoittaa kolmea kieltä 7-vuotiaanaseitsemänvuotiaana. Hän alkoi jo hyvin varhain lukea kirjoja, jotka käsittelivät [[Taide|taiteellisiataide]]tta, [[Historia|historiallisiahistoria]]a, uskonnollisiauskontoa ja filosofisia kirjojafilosofiaa.{{Lähde}}

Vuonna 1895 Roerich valmistui 1895 Pietarin Mariinski-Gymnasiumistakimnaasista ja sai menestyksekkäistä opinnoistaan tunnustuksena "kultamitalin". Vaikka koulutus oli korkeatasoista, Roerich usein opiskeli itsenäisesti. Hän opetteli maalaustaidetta, tunsioli venäläistäperehtynyt javenäläiseen eurooppalaistaja kirjallisuuttaeurooppalaiseen hyvinkirjallisuuteen, opiskeli uskontohistoriaa ja filosofiaa ja kiinnostui intialaisista filosofeista [[Ramakrishna|Ramakrishnasta]]sta, [[Vivekananda|Vivekanandasta]]sta ja Tagoresta[[Tagore]]sta.<ref>{{citeKirjaviite|Tekijä book|last2=Aunovsky|first2= O. K.|last1=[[Victor Skumin|Skumin]]|first1=Aunovsky, V. A. Skumin.|yearVuosi =1995|script-titleNimeke =ru: Светоносцы (о семье Рерихов)|trans-title=The Bringersosoite of= the Light (The story of the Roerich family)|url=http://www.theeuropeanlibrary.org/tel4/record/3000010561593?query=%D0%B2%D0%B8%D0%BA%D1%82%D0%BE%D1%80+%D1%81%D0%BA%D1%83%D0%BC%D0%B8%D0%BD+ |isbnIsbn =5-88167-004-3|language Kieli =Russian {{ru}}|accessdate=May 13,Viitattu 2015=}}</ref>

Päätettyään opintonsa gymnasiumissakimnaasissa Roerich aloitti Pietarin yksityisessä musiikkiopistossa. Koulun johtaja I. A. Borovka oli pääkaupunkiseudun konservatorion seniori ja pianonsoiton professori. Hän oli merkittävä hahmo sen aikaisessa Pietarin musiikkikulttuurissa ja ohjasi Roerichiä henkilökohtaisesti.{{Lähde}}

Valmistumisensa jälkeen, jonka tarkoituksena oli poimia lahjakkaimmat oppilaat korkeampaa musiikkikoulutusta varten,{{Selvennä}} Roerichin oli tarkoitus jatkaa koulutustaan opintoja Pietarin konservatoriossa. Hänen sukulaisensa kuitenkin estivät häneltä pääsyn konservatorioon pelätenpelätessään hänen kiinnostuvan vallankumouksellisista ajatuksista, joita opiskelijoiden keskuudessa esiintyi. Näin ollen Roerich jatkoi opiskelua kotona, jossa hän täydensi vieraiden kielten taitojaan ja luki laajasti.{{Lähde}}

[[Tiedosto:H.Roerich_with_her_sons.jpg|vasen|pienoiskuva|263x263px|Helena Roerich (oikealla) ja hänen poikansa.]]

Roerich ja hänen äitinsä viettivät kesää usein [[Bologoje|BologojessaBologoje]]ssa [[Novgorod|Novgorodin]]n alueella yhdessä tätinsä E. V. Putjatinan kanssa hänentämän miehensämiehen prinssi P. A. Putjatinin tilalla. Vuonna 1899 hän tapasi Bologojessa taidemaalari ja arkeologi Nikolai Konstantinovits Roerichin Bologojessa. He rakastuivat, ja huolimatta hänen sukulaistensasukulaisten vastusteluista hän ja Nikolai avioituivat vuonna 1901 Pietarissa.{{Lähde}}

VuonnaSille 2001paikalle Bologojeen, siihen paikkaan, jossa he tapasivat ensimmäisen kerran, pystytettiin muistomerkkivuonna 2001 nimeltäänmuistomerkki ''Rakkauden monumentti''. Se sisältää lainauksen Nikolai Roerichin esseestä ''Yliopisto'': "Tapasin Ladan, elämänkumppanielämänkumppanini ja innoittajani Bologojessa, prinssi P. A. Putyatinin tilalla. Iloa!".<ref>Ivanov M. A. Roerichs and Tver region. Tver: GERS publishing. — 2007. P. 33.</ref> Tämä oli vahva kahden toisiaan rakastavan ihmisen vahva liitto. Heitä yhdisti syvä keskinäinen tunne ja yhteiset näkemykset.<ref name="s6">H. I. Roerich's biography at the website of Charitable Foundation named after H. I. Roerich.</ref> Nikolai Roerich kirjoitti heidän avioliitostaanavioliitosta vanhoilla päivillään: "Ohitimme sovinnollisesti kaikki esteet. Ja esteet muuttuivat mahdollisuuksiksi. Omistin kirjani ''Helenalle, vaimolleni, ystävälleni, kumppanilleni ja innoittajalleni''".<ref name="s7">N. K. Roerich. Diary leaves. Volume 2. — Moscow, ICR, 2000. — p. 448.</ref> Monet Roerichin maalaukset olivat heidän yhteisen luomistyönsä tulosta. Nikolai kutsui häntä kirjoissaan nimellä "Hän, joka johtaa"<ref>L. V. Shaposhnikova. Wisdom of ages («Mudrost vekov», in Russian). — Moscow, International Centre of the Roerichs, 2000. — P. 448. {{en}})</ref>, ja väitti, että moniin maalauksiin kuuluisi kirjoittaa kaksi signeerausta: hänen omansa ja Roerichin. "Olemme luoneet yhdessä, ja perustellusti voidaan sanoa, että teoksissa täytyy olla kaksi nimeä, naistennaisen ja miestenmiehen."{{Lähde}}

Nikolailla ja Roerichillä oli kaksi lasta. Elokuussa 1902 syntyi heidän vanhempi poikansa George. Hänestä tuli myöhemmin maailmankuulu tiedemiestutkija ja orientalisti. Heidän nuorempi poikansa Svetoslav syntyi lokakuussa 1904. Hänestä tuli taidemaalari.{{Lähde}}

Roerich osallistui kaikkiin miehensä aloitteisiin ja paneutui hänen tutkimusaiheisiinsa. Vuosina 1903–1904 he matkustivat yhdessä 40 venäläisen kaupungin halki löytääkseenetsimässä kansallisenVenäjän historian ja taiteen lähteitä. Näillä matkoillaMatkoilla Roerich otti valokuvia kirkoista, arkkitehtonisista monumenteista, maalauksista ja ornamenteista. Hän hallitsi myös restauroinnin, ja yhdessä miehensä kanssa he löysivät maalikerrosten alta mestariteoksia sellaisilta taiteilijoilta kutenkuin [[Rubens]], [[Bruegel|Brueghel]], [[van Dyck]] ja van Orley. Roerich myös keräsi taidetta ja antiikkia. Pariskunta keräsi yli 300 esineen perhekokoelmanyksityiskokoelman, jonka he myöhemmin lahjoittivat [[Eremitaaši|Eremitaasille]]lle. Roerich tunsiperehtyi myös arkeologiaaarkeologiaan. YhdessäHän kävi miehensä kanssa he kävivät usein kaivauksilla Novgorodissa ja [[Tverin alue|Tverissä]], ja he osallistuivat arkeologiseen työhön.<ref>S. Kluchnikov. Proclaimer of the fire epoch. Story and study about Helena Ivanovna Roerich. Novosibirsk, Siberia department of «Detskaya literature» publishing, 1991. — P. 25.</ref>{{Lähde}}

Roerichin perhe piti häntä hengellisenä johtajanaan ja perheen perustana.<ref name="s11">H. I. Roerich's biography at the website of International Centre-Museum named after N. K. Roerich.</ref> Vuonna 1916 perhe muutti lääkärin suosituksesta vakavan keuhkosairauden takia [[Sortavala|Sortavalaan]]an [[Laatokka|Laatokan]] rannalle. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1918, rajat Venäjälle sulkeutuivat. Vuonna 1919 perhe muutti Englantiin ja asettui asumaan Lontooseen.{{Lähde}}

Vuonna 1920 Roerich aloitti työskentelyn ''Elävän Etiikanetiikan (Agni-joogan)'' parissa yhdessä nimettömien ajattelijoiden ja idän filosofien joukonryhmän kanssa, joka Intian hengellisen perinteen mukaisesti kutsui itseään nimellä ''Suuret opettajat (Mahatmat[[mahatma]]t)''.{{Lähde}}

Vuonna 1920 Nikolai Roerich sai vuonna 1920 kutsun kiertueelle Yhdysvaltoihin, jossa oli esillä hänen maalauksiaan, ja Roerichin perhe muutti New Yorkiin. Nikolai ja Helena Roerich järjestivät Yhdysvalloissa kulttuuritoimintaa, joka huipentui kulttuuriorganisaatioiden, kutenesimerkiksi Nikolai Roerichin museon, The Master Institute of United Artsin, kansainvälisen taidemaalareiden yhdistyksen ''Cor Ardensin'' (Liekehtivät sydämet) ja kansainvälisen taidekeskuksen ''Corona Mundin'' (Maailman kruunu) perustamiseen.{{Lähde}}

Joulukuussa 1923 Roerich muutti Intiaanjoulukuussa 1923 perheineen Intiaan. Maa oli aina kiinnostanut Roerichejä. Sen ajan venäläisten intellektuaalien keskuudessa Intian ja sen hengellisen kulttuurin palvonta ei ollut lainkaan epätavallista, ja he ajattelivat moraalisenhenkisen etsintänsä noudattavan intialaista hengellistä perinnettä.<ref>14 L. V. Shaposhnikova. Wisdom of ages («Mudrost vekov», in Russian). — Moscow, International Centre of the Roerichs, 2000. — P. 139.</ref>

Vuodesta 1924 vuoteen 1928 Helena Roerich osallistui vuosina 1924–1928 miehensä järjestämään Keski-Aasian retkikuntaan, joka matkusti vaikeapääsyisten ja vähän tutkittujen alueiden läpihalki Intiassa, Kiinassa, Venäjän [[Altain tasavalta|Altaissa]], [[Mongolia|Mongoliassa]]ssa ja [[Tiibet|Tiibetissä]]issä. Retkellä tutkittiin taidehistoriaa, arkeologiaa, kansatiedettä, historiaa, filosofiaa, taiteita, uskontoja ja maantiedettä. Aiemmin tuntemattomia vuorenhuippuja kartoitettiin, löydettiin harvinaisia käsikirjoituksia ja kerättiin rikasta kielitieteellistä aineistoa. Erityistä huomiota kiinnitettiin historiallisen yhtenäisyyden kysymykseen eri kansojen kulttuureissa.<ref>Museum named after N. K. Roerich. Museum guide. — Moscow, International Centre of the Roerichs, Master-Bank, 2006. — P. 262.</ref> Tutkimusretki tehtiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Matkalla kohdattiin hankalakulkuista maastoa, rosvojen hyökkäyksiä ja englantilaisten virkamiesten aiheuttamia esteitä, jotka lähestulkoonolivat johtivatvähällä aiheutta retkikunnan kuolemaanjäsenten kuoleman.<ref>L. V. Shaposhnikova. Wisdom of ages («Mudrost vekov», in Russian). — Moscow, International Centre of the Roerichs, 2000. — P. 139.</ref> Huhtikuussa 1925, kunKun retkikunta jäi huhtikuussa 1925 Gulmargiin, Roerich alkoi kääntää englannista venäjään laajaa valikoimaa ''Mahatmakirjeistä'', jonka hän oli julkaissut Lontoossa vuonna 1923. Hän myös kirjoitti kirjan nimeltä ''Chalice of the East'', joka julkaistiin nimimerkillä ''Iskander Khanum''.<ref>18 Chalice of the East. Mahatmas Letters. Third edition. — Riga-Moscow-Minsk, «Ligatma-Moga-N» publishing, 1995.</ref>

Roerichin käsikirjoitus ''Foundations of Buddhism'' julkaistiin vuonna 1926 Urgassa, nykyisessä [[Ulan Bator|Ulan-Batorissa]], jossa retkikunta asui tuolloin. Kirjassa tulkitaan Buddhan opetusten perustavia filosofisia käsitteitä. Siinä puhutaan myös opetusten moraalisestahenkisestä perustasta, ja se osaltaan johti kiinnostuksen heräämiseen buddhalaisuutta kohtaan lännessä.{{Lähde}}

Vuonna, Toinen Elävän etiikan kirjoista 1927 ''Yhteisö'', toinenjulkaistiin ''Elävänvuonna Etiikan'' kirjoista, julkaistiin1927 samassa paikassa Mongoliassa. Keski-Aasian tutkimusretken jälkeen Roerichit jäivät Intiaan, Kullu-laakson [[Himachal Pradesh|Himachal Pradeshiin]]. Vuonna 1928 he olivat perustaneet siellä ''Institute of Himalayan Studies "Urusvatin"'' ("Aamutähden valo" sanskritin kielelläsanskritiksi). Se oli suunniteltu Aasian alueiden monitahoisille opinnoille, jotka edistivät maailmankulttuuria. Yksi "Urusvatin" tehtävistä oli ihmisen monialainenpsyykkissten tutkimus,ja senfysiologisten psyykkisiäominaisuuksien jamonialainen fysiologisia ominaisuuksiatutkimus. Roerichistä tuli instituutin kunniapresidenttikunniapuheenjohtaja-perustaja, ja hän ottiosallistui aktiivisesti osaa instituutin työn organisoimiseen.<ref>Museum named after N. K. Roerich. Museum guide. — Moscow, International Centre of the Roerichs, Master-Bank, 2006. — P. 281.</ref> Taiteen tuntijana ja filosofina hän myös osallistui instituutin tutkimustyöhön.<ref>H. I. Roerich commemoration meeting at the Centre-Museum named after N.K. Roerich.</ref> Roerichin tärkein tehtävä oli perinteisen itämaisen filosofisen ajattelun opiskelu.<ref>Museum named after N. K. Roerich. Museum guide. — Moscow, International Centre of the Roerichs, Master-Bank, 2006. — P. 283.</ref>

Roerich oli haaveillut, että Kullu-laaksoon nousisi joskus tiedon kaupunki, josta tulisi kansainvälinen tiedekeskus. Myöhemmin Urusvatista tuli suuri kansainvälinen instituutti, joka yhdisti tunnettuja tutkijoita monista maista. Sen kanssa tekivät yhteistyötä mm.muun muassa J. Bose, R. Tagore, [[Albert Einstein]], R. Millikan, L. de Broglie, R. Magoffin, S. Gedin, S. I. Metalnikov ja N. I. Vavilov.<ref>Museum named after N.K. Roerich. Museum guide. — Moscow, International Centre of the Roerichs, Master-Bank, 2006. — P. 285.</ref>

Kullussa Roerich jatkoi työtään Elävä Etiikanelämäntyönsä, elämäntyönsäElävä etiikan, parissa. Vuonna 1929 hänen teoksensa ''Cryptograms of the East (On Eastern Crossroads) '' julkaistiin Pariisissa venäjäksi nimimerkillä Josephine Saint-Hilaire. Teos sisältää apokryfisiä legendoja ja vertauksia ihmiskunnan suurten ajattelijoiden ja opettajien, [[Buddha|Buddhan]]n, [[Kristus|Kristuksen]], [[Apollonios Tyanalainen|Apollonios Tyanalaisen]], [[Akbar Suuri|Akbar Suuren]] ja [[Sergei RadonezhilainenRadonežilainen|Sergei RadonezilaisenRadonežilaisen]] elämästä. Roerich omisti erityisen esseen ''The Banner of St. Sergius of Radonezh'' Venäjän maan pelastajan ja puolustajan kuvalle. Tässä esseessäEsseessä hän yhdisti tietonsa historiasta ja teologiasta syvään ja kunnioittavaan rakkauteen erakkoa kohtaan. Essee oli mukana kirjassa ''Banner of St. Sergius of Radonezh'', joka julkaistiin nimimerkillä N. Yarovskaya vuonna 1934.{{Lähde}}

1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla Roerich käänsi kaksi nidettä H. P. Blavatskyn pääteoksesta ''[[Salainen Oppioppi]] '' englannista venäjäksi.{{Lähde}}

Roerichin tuotannon tärkeä osa ovat hänen kirjoittamansa kirjeet. Hän oli kirjeenvaihdossa yli 140 henkilön kanssa useilta mantereilta. Hänen kirjeenvaihtajiinsa kuului ystäviä, seuraajia, kulttuurialan työntekijöitä ja poliittisia vaikuttajia. Kirjeissään hän on vastannut lukuisiin kysymyksiin, selittänyt filosofisia ja tieteellisiä ongelmia ja ''Elävän Etiikan''etiikan periaatteita. Hän kirjoitti kosmoksen laeista, ihmiselämän merkityksestä, kulttuurin merkityksestatä ihmisen kehitykselle ja Suuristasuurista Opettajistaopettajista.{{Lähde}}

VuonnaTeoksesta ''Helena Roerichin kirjeet'' julkaistiin vuonna 1940 [[Riika|Riiassa]] julkaistiin kaksiosainen painos teoksesta ''Helena Roerichin kirjeet''. Roerichin kirjeiden täydellisen laitoksen on julkaissut ''International Centre of the Roerichs'', jossa hänen kirjeperintöään on säilytetty vuodesta 1990.{{Lähde}}

Mantsurian tutkimusretken aikana Roerich oli ollut kirjeenvaihdossa kansainvälisten järjestöjen kanssa ja koordinoinut tukitoimintaa ''Roerich-paktille''sopimukselle ''(International agreement for protection of artistic and scientific institutions and historical monuments)''. Työn johdosta Roerich-sopimuksen allekirjoitti 22 valtionpäämiestä 15. huhtikuuta 1935.{{Lähde}}

Miehensä kuoleman jälkeen tammikuussa 1948 Roerich muutti yhdessä vanhimman poikansa kanssa [[Delhi|Delhiin]]in ja sitten Khandalaan, [[Bombay|Bombayn]]n lähiöön. Siellä he odottivat Venäjältä saapuvan höyrylaivan tuovan heidän viisumeitaanviisumnsa Venäjälle, mutta Venäjä olikin evännyt heidän viisuminsa. He asettuivat asumaan Kalimpongiin, vaikka hän jatkuvasti toivoi palaavansavoivansa palata Venäjälle. Nikolai Roerichin tavoin hän ei ollut koskaan luopunut kansalaisuudesta. Hänen lukuisat hakemuksensa jäivät ilman vastausta.{{Lähde}}

Roerich kuoli 5. lokakuuta 1955. Hänen kuolinpaikalleen laamat pystyttivät valkoisen [[Stupa|stupanstupa]]n, johon kaiverrettiin seuraava muistokirjoitus: ''"Helena Roerich, Nikolai Roerichin vaimo, ajattelija ja kirjailija, Intian vanha ystävä."''<ref>Museum named after N.K. Roerich. Museum guide. — Moscow, International Centre of the Roerichs, Master-Bank, 2006. — P. 318, 320.</ref>

[[Tiedosto:Minor_planet_4426_Roerich.jpg|pienoiskuva|330x330px|Minor planet [[Luettelo pikkuplaneetoista: 4 001–5 000|4426 Roerich]] Aurinkokunnassa.]]

15. lokakuuta 1969 Krimin astrofyysisen observatorion [[Tähtitieteilijä|tähtitieteilijät]] [[Nikolai Tšernyh|Nikolai Stepanovitš]] ja [[Ljudmila Tšernyh]] löysivät [[Aurinkokunta|Aurinkokunnasta]] [[Pikkuplaneetta|pikkuplaneetan]]. Planeetta nimettiin Roerichin perheen kunniaksi, ja sille annettiin numero 4426.<ref name="Малая планета">[http://lib.roerich-museum.ru/node/145 Minor planet «''Roerich»''] / «''Lets protect the names and heritage of the Roerichs»'' («''Zaschitim imya I nasledie Rerikhov»'') (in Russian) V.3. Documents, publications, essays. — Moscow, International Centre of the Roerichs, 2005.- 1094 p ─ [http://ssd.jpl.nasa.gov/sbdb.cgi?sstr=4426+Roerich Astronomic data of the minor planet «''Roerich»''] on [//en.wikipedia.org/wiki/NASA NASA] website.</ref>

6. heinäkuuta 1978 vuorikiipeilijöiden ryhmä nousi nimettömälle vuorenhuipulle ''Roerich-'' ja ''[[Belukha|Beluha]]-huippujen'' välisen solan kautta. Tämä sola ja nimetön huippu nimettiin ''Urusvatiksi''  Roerichin kunniaksi Urusvatiksi.<ref>Larichev V. E., Matochkin Ye. P. Roerich and Siberia. – Novosibirsk, 1993. – P. 183.</ref>

9. lokakuuta 1999 Nikolai Roerichin kuoleman 25-vuotisjuhlallisuuksien ja Roerichin syntymän 120-vuosijuhlan aikana 9. lokakuuta 1999 perustettiin muistomerkki Roerich-museon sisäänkäynnin läheisyyteen molempien muistoksi.<ref>Monument of N. K. and H. I. Roerichs /, Website of ICR</ref>

Vuonna 1999 The International Centre of the Roerichs laittoipani vuonna 1999 vireille vuosijuhlamitalin ''Helena Roerich'', joka on omistettu Helena Roerichin syntymän 120-vuosijuhlalle.<ref>From resolution of International public and scientific conference "Jubilee Roerich's readings"/ Website of ICR.{{Lähde tarkemmin}}</ref>

Huhtikuussa 2003 Roerichin mukaan nimetty taidekoulu aloitti huhtikuussa 2003 toimintansa Urusvati-instituutin rakennuksessa Intiassa.<ref>International Roerich Memorial Trust, India{{Lähde tarkemmin}}</ref>

Vuonna 2005 Helena Roerich -museo avattiin vuonna 2005 Crookety House -nimisessä entisessä kaksikerroksisessa asuinrakennuksessa Kalinpongissa, missä Roerich oli työskennellyt viimeisten vuosiensa aikana. Museon avaaminen oli ajoitettu 50 vuotta hänen kuolemastaan.<ref>A Museum of Helena Roerich has opened in India /, Website "Podrobnosti"{{Lähde tarkemmin}}</ref>

AltailaisessaAltailaiseen kylässäkylään Ust-KoksassaKoksaan perustettiin Roerichin mukaan nimetty kirjasto. Vuonna 2007 kirjastossa oli lähes 75 &nbsp;000 julkaisua ja yli 1600sen henkilöäpalveluja oli käyttänyt senyli palveluja1&nbsp;600 henkilöä. Vuodesta 2003 alkaen kirjasto on ollut jäsenenä Russian Library Associationissa {{selvennä|mikähän sen nimi on oikeasti?}} ja yhteisöjäsenenä kansainvälisessä kirjastoalan järjestössä [[International Federation of Library Associations and Institutions|IFLAssa]].<ref>Public library named after H. I. Roerich, Altai Republic, Ust-Koksa.</ref>

Moskovassa perustettiin vuonna 2001 Roerichin mukaan nimetty yleishyödyllinen säätiö, joka rahoittaa Roerichin perinnön popularisoimiseenpopularisointiin ja kulttuuritoiminnan kehittämiseen tähtääviä ohjelmia. Säätiö edistää toimintaa opetuksen, tieteen, kulttuurin, taiteen ja valaistumisen alalla. Yksi säätiön toimintasuunnista on eri taiteenalojen nuorien kykyjen löytäminen ja heidän auttamisensa kehittämään luovia kykyjään.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.found-helenaroerich.ru/eng/|nimeke=Charitable Foundation named after Helena Roerich |julkaisu=www. found-helenaroerich.ru|viitattu=2018-06-20}}</ref> Säätiö perusti myös hänen mukaansa nimetyn kansainvälisen palkinnon, jolla rohkaistaan Roerichin tieteelliseen ja filosofiseen perintöön liittyvää tieteellistä tutkimusta.<ref>{{Verkkoviite|osoite= http://www.found-helenaroerich.ru/eng/programs/ |nimeke=Programs|julkaisu=www. found-helenaroerich.ru|viitattu=2018-06-20}}</ref>

* {{Verkkoviite|osoite=http://elamanlaki.fi/?page_id=36|nimeke=ROERICHRoerich KUVATkuvat {{!}}|julkaisu=elamanlaki.fi|viitattu=2018-06-20|ietf-kielikoodi=fi }}

* {{Verkkoviite|osoite=http://www.gallen-kallela.fi/nayttely_tapahtuma/taiteen-pyhiinvaeltajat-nikolai-roerich-ja-akseli-gallen-kallela/|nimeke=Taiteen pyhiinvaeltajat – Nikolai Roerich ja Akseli Gallen-Kallela|julkaisu=www.gallen-kallela.fi|viitattu=2018-06-20|ietf-kielikoodi=fi }}

* {{Verkkoviite|osoite=https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kuvataide/vakooja-vai-guru-venalaistaiteilija-nikolai-roerich-oli-mahtimiesten-tuttu/|nimeke=Vakooja vai guru? Venäläistaiteilija Nikolai Roerich oli mahtimiesten tuttu - Suomenkuvalehti.fi|julkaisu=Suomenkuvalehti.fi|ajankohta=2015-02-20|viitattu=2018-06-20|ietf-kielikoodi=fi-FI }}