Avaa päävalikko

Muutokset

16 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
p
ei muokkausyhteenvetoa
'''Suku''' eli '''genus''' (lat.) on nominien kieliopillinen kategoria, jonka mukaisesti [[substantiivi]]t jakautuvat eri ryhmiin. [[Suomen kieli|Suomen kielessä]] sanoilla ei ole sukua. Sen sijaan esimerkiksi kaikissa [[Indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalaisen kieliryhmän]] kielissä on alkujaan ollut suku, mutta muutamista niistä, esimerkiksi [[englannin kieli|englannista]] ja [[persian kieli|persiasta]], se on kadonnut.<ref name=Anhava>{{kirjaviite | Tekijä = Jaakko Anhava | Nimeke = Maailman kielet ja kielikunnat | Sivu = 56-5756–57 | Julkaisija = Gaudeamus | Vuosi = 2005 | Tunniste = ISBN 951-662-734-X}}</ref>. Myös [[seemiläiset kielet|seemiläisissä kielissä]] on suku.<ref name=Anhava />
 
Kielissä, joissa on suku, jokainen [[substantiivi]] kuuluu johonkin sukuun, joskin samastakin substantiivista saattaa olla erisukuisia muotoja eri päätteineen, jotka tarkoittavat esimerkiksi samassa ammatissa toimivaa miestä ja naista taikka saman eläinlajin koirasta ja naarasta. Niissä kielissä, joissa substantiivien yhteydessä käytetään [[artikkeli (kielioppi)|artikkelia]], suku ilmenee yleensä selvimmin siitä, mitä artikkelia kunkin sanan yhteydessä käytetään. Myös [[adjektiivi|adjektiiveista]] käytetään erilaisia taivutusmuotoja sen mukaan, mitä sukua niiden pääsana on, ja monilla [[pronomini|pronomineista]] on eri muotoja, joita käytetään riippuen siitä, minkä sukuiseen sanaan niillä viitataan.
 
Indoeurooppalaisissa kielissä on alkujaan ollut kolme sukua, [[maskuliini]], [[feminiini]] ja [[neutri]] (sukupuoleton). Maskuliini merkitsee varsinaisesti miespuolista, feminiini naispuolista ja neutri sukupuoletonta, mutta läheskään kaikissa tapauksissa ei sanan merkityksen perusteella voi päätellä, mihin sukuun sana kuuluu. Useimmissa nykyisissä [[romaaniset kielet|romaanisissa]] kielissä]] kuten [[ranskan kieli|ranskassa]], [[espanjan kieli|espanjassa]] ja [[italian kieli|italiassa]] on kuitenkin vain kaksi sukua, maskuliini ja feminiini, sillä [[latina]]n [[neutri]] on yleensä muuntunut nykykielessä maskuliiniksi, tosin [[romanian kieli|romaniassa]] neutri on säilynyt. Suurimmissa [[Skandinaaviset kielet|skandinaavisissa kielissä]] maskuliini ja feminiini ovat yhdistyneet yhdeksi ''en''-suvuksi, ja ''ett''-suku vastaa neutria. Joissakin kielissä suku voi tehdä eron elävän ja elottoman välillä, kun taas toisissa kielissä sanan suvulla ei ole erityistä merkitystä.
 
[[Nigeriläis-kongolaiset kielet|Nigeriläis-kongolaisissa kielissä]] sekä monissa [[Kaakkois-Aasia]]n, [[Uusi-Guinea|Uuden-Guinean]] ja [[intiaanikielet|intiaanikielissä]] substantiivit jakautuvat kieliopillisiin ''luokkiin'', jotka muistuttavat kieliopillista sukua, mutta eri luokkia on paljon enemmän, esimerkiksi [[swahiliSwahilin kieli|swahilissa]]ssa 15, eräissä kielissä jopa yli 30. Yhteen luokkaan saattavat kuulua esimerkiksi kaikki ihmisiä, toiseen kaikki hedelmiä tarkoittavat sanat ja niin edelleen, mutta kaikissa tapauksissa se, mihin luokkaan jokin sana kuuluu, ei ole sen merkityksen perusteella pääteltävissä. Näissä kielissä on yleistä, että [[verbi|verbeihinkin]] lisätään erilainen etuliite sen mukaan, mihin luokkaan lauseen [[subjekti]] kuuluu.<ref>Anhava, s. 126</ref>
 
Vierasta kieltä opiskeltaessa on suku on yleensä opeteltava yhdessä sanan kanssa, koska useissa kielissä sitä ei voi johdonmukaisesti ennustaa. Joskus sanan suku on pääteltävissä sanan merkityksestä ([[luonnollinen suku]]), eräissä kielissä puolestaan esimerkiksi sanan nominatiivin päätteestä tai siitä, kuinka sana on johdettu toisesta sanasta.
70 141

muokkausta