Ero sivun ”Dada” versioiden välillä

'''Dada''', joskus myös '''dadaismi''', oli [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] aikana [[Zürich]]issä, [[Sveitsi]]ssä kehittynyt [[taidesuuntaus]], joka vaikutti [[Kuvataide|kuvataiteessa]], [[Kirjallisuus|kirjallisuudessa]] (lähinnä [[Runous|runoudessa]]), [[teatteri]]ssa ja [[Graafinen suunnittelu|graafisessa suunnittelussa]]. Liike oli ennen kaikkea muiden syiden ohella, vastalause sodan raakuutta jasekä dadaistien kokemaa taiteen ja jokapäiväisen yhteiskunnan painostavaa älyllistä jäykkyyttä vastaan. Dada-töille on tyypillistä tahallinen järjettömyys ja vallitsevien taiteen sääntöjen hylkääminen.

Dada-liikkeen katsotaan lopettaneen toimintansa vuoden 1924 jälkeen, jolloin monet sen ryhmittymistä joko lopettivat toimintansa tai valitsivat uusia taideteoreettisia suuntauksia. Monet mukaan lukien Tristan Tzara löysivät uuden innostuksensa esimerkiksi [[surrealismi]]n parista. Cabaret Voltaire hylättiin, ja vasta vuonna 2002 sen valtasi uusdadaisteiksi itseään kutsuva ryhmä. Heidät kuitenkin häädettiin ja Cabaret Voltairesta tuli museo, joka omistettiin dadan ja dadaliikkeen historialle.

Kannattajiensa mukaan dada ei ollut taidetta, se oli [[antitaide]]tta. Dadan tehtävä oli olla kaiken sen vastakohta, mitä taide edusti. Taiteeseen kuului estetiikka, dada hylkäsi sen. Jos taiteessa oli tarkoitus olla edes piilevä merkitys, dadan pyrkimys oli olla täydellisen viestitöntä – dadan tulkinta riippuu täysin katsojasta. Jos taiteen tehtävä oli olla sovittelevaa, dadan tehtävä oli loukata. Ehkä siinä tapauksessa on ironista, että dada oli nykytaiteen edeltäjä. Dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaarikommentaattori, jajoka siten muuttui itsekin taiteeksi.

Dadaliikkeen taiteilijat olivat turhautuneet taiteeseen, taidehistoriaan ja historiaan ylipäätään. Monet heistä olivat [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] veteraaneja, jajotka olivat tulleet kyyniseksi ihmisyyttä kohtaan nähdessään, mitä ihminen kykeni tekemään toiselle ihmiselle Euroopan taistelukentillä. Niinpä he viehtyivätviehättyivät [[nihilismi]]in jastä loivatluoden taidetta, jossa sattuma ja satunnaisuus muodostivat luomisen perustan.

Dadan perusta on järjettömyys. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen dada oli keino ilmaista hämmennystä, jota moni ihminen tunsi maailman käännyttyä nurin kurinylösalaisin. Dada ei yritä löytää merkitystä epäjärjestyksestä, vaan hyväksyy sen luonnollisuutena. Monet löysivät tämän epäjärjestyksen dadan kautta ja käyttivät sitä ilmaistakseen tyytymättömyytensä aikaisemman järjestyksen estetiikalle ja sen aiheuttamalle tuholle. Hylkäämällä tähän tapaan perinteisen kulttuurin ja estetiikan he pyrkivät saavuttamaan henkilökohtaisen ymmärryksen ympäröivän maailman todellista luontoa kohtaan.{{Kenen mukaan}}