Ero sivun ”NHL-kausi 1949–1950” versioiden välillä

'''NHL-kausi 1949–1950''' oli [[NHL|National Hockey Leaguen]] historian 33. kausi. Sen aikana kuusi NHL-joukkuetta pelasi kukin 70 runkosarjaottelua.<ref name="season summary" /><ref name="runkosarja" /> [[Stanley Cup]]in voitti [[Detroit Red Wings]], joka kukisti finaalisarjassa [[New York Rangers]]in otteluvoitoin 4–3, kun Stanley Cupin ratkaisevassa pelissä [[Pete Babando]] teki Stanley Cupin ratkaisevan jatkoaikamaalin. Kyseessä oli Red Wingsin seurahistorian neljäs Stanley Cup -mestaruus.<ref name="cup wins" /><ref name="sc-champions" /> New York Rangers sai viimeisen kerran jaetun [[O’Brien Trophy]]n, joka oli vuodesta 1939 lähtien ollut loppuottelusarjan hävinneelle joukkueelle kuuluva palkinto. Ensimmäisen kerran O’Brien Trophy oli jaettu vuonna 1910, jolloin se oli [[National Hockey Association|NHA-liigan]] mestaruuspokaali.<ref name="obrien" />

[[Hart Memorial Trophy|Hart Trophy]] myönnettiin New York Rangersin maalivahtina toimineelle [[Chuck Rayner]]ille.<ref name="hart" /><ref name="list of hart trophy winners" /> Sen sijaan [[Vezina Trophy]]n sai Canadiensin [[Bill Durnan]], koska hänen joukkueensa oli päästänyt vähiten maaleja runkosarjassa, mikä oli tuolloin kyseisen palkinnon myöntämiskriteeri.<ref name="vezina" /> Parhaalle tulokkaalle myönnettävän [[Calder Memorial Trophy]]n vei puolestaan [[Boston Bruins]] -maalivahti [[Jack Gelineau]].<ref name="season summary" /><ref name="calder" /> Pudotuspelien pistepörssin voittaja oli New York Rangersin [[Pentti Lund]]. Hän teki 12 pudotuspeliottelussa 11 tehopistettä, joista 6 oli maaleja ja 5 maaliin johtaneita syöttöjä.<ref name="pudotuspelien pistepörssi" />