Ero sivun ”Fenomenologia” versioiden välillä

Husserlin käsitys intentionaalisuudesta eroaa Brentanon vastavaasta, sillä Husserlille intentionaalisuus pelkkänä suuntautuneisuutena oli riittämätön ja epätyydyttävä. Husserlin mukaan brentanolainen intentionaalisuus ei kykene selittämään vastineettomia objekteja. Husserlin mielestä oli sellaisia intentionaalisia akteja, jotka selvästi suuntautuvat johonkin objektiin tai kohteeseen, mutta joille ei ole olemassa niitä vastaavaa oliota, esinettä, tms. reaalisessa maailmassa. Tällaisia intentionaalisia akteja olisivat mm. hallusinaatiot, illuusiot, suurimpien luonnollisten lukujen ajattelu jne. (kts.katso ''[[Logische Untersuchungen]]'', sivut 380, 381 ja 387, 388, 1984 [1900/1]). Husserl siis hylkäsi opin aktin immanenssista, eli objektin in¬eksistenssisestä luonteesta. Pitäydyttäessä vain objektin ilmiöllisissä piirteissä jää se selvittämättä, miksi jokin asia tai ilmiö on siten kuin se on? Miksi jokin on rakastettu, haluttu, vihattu? jne. Husserlin intentionaalisuudessa on sijansa myös merkityksille ja mielille eli sellaiselle tarkastelulle, jossa selvitetään mistä jostakin (''von etwas'') tietoisuus on. Merkitys mielen taso tekee suuntautuneisuuden objektit merkityksellisiksi ja se on keskeisessä asemassa Husserlin intentionaalisuudessa koko hänen filosofiassaan. Intentionaalisen aktin merkitys mielen sisältävälle momentille Husserl antaa ''[[Ideen|Ideen 1]]'' -teoksessa (1913) nimeksi ''[[noema]]'', ja se esiintyy ainoastaan tietoisuuden sisällä sen ideaalisella tasolla. Tämä termi ei esiinny vielä teoksessa ''Logische Untersuchungen''.

Ensimmäisessä merkittävässä teoksessaan ''[[Logische Untersuchungen]]'' (”Loogisia tutkimuksia”, 1900/1901) Husserl käsitteli fenomenologiaa edelleen deskriptiivisenä eli kuvailevana psykologiana, edelleen Brentanon vaikutuksen alaisena. Husserl analysoi mentaalisten aktien intentionaalisia rakenteita ja sitä, kuinka ne ovat suuntautuneet sekä todellisuuden että ajatuksen objekteihin. Tavoitteena oli paluu ”asioihin itseensä” {{selvennä}}. ''Logische Untersuchungen'' alkaa voimakkaalla loogisen [[psykologismi]]n kritiikillä. Teoksessa Husserl perusti erillisen logiikan, filosofian ja fenomenologian tutkimusalueen, joka oli erillinen empiirisistä tieteistä.

Eksistentialistinen fenomenologia eroaa transsendentaalisesta fenomenologiasta hylkäämällä transsendentaalin minän. [[Martin Heidegger]] katsoi tietoisen olion olevan aina jo maailmassa. Hänen lisäkseen muun muassa [[Maurice Merleau-Ponty]] on vastustanut minän transsendenttiyttä suhteessa maailmaan. Eksistentialistinen fenomenologia säilyttää transsendentialismin siinä määrin, että sen mielestä fenomenologisen menetelmän tulee ottaa lähtökohdakseen ennakko-oletuksien vaikuttama tila – sen tulee nousta esimerkiksi luonnollisesta ja tieteellisestä asenteesta tai maailman luonnetta kuvaavista ontologisista teorioista nousevien maailmaa koskevien väitteiden yläpuolelle. Esimerkiksi Heideggerin mielestä Descartesin ja Kantin virhe perustui Heideggerista heidän virheelliseen käsitykseensä siitä, mitä ennakko-olettaminen, ts.eli [[A priori ja a posteriori|apriorisuus]] on.