Ero sivun ”Valtiopäivätalo (Saksa)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
p w, muot., turha linkittää Reichstag-täsmennyssivuun
Rivi 31:
'''Valtiopäivätalo''' ({{Audio|De-Reichstagsgebäude.ogg|Reichstagsgebäude}}, lyhyemmin ''Reichstag'') on parlamenttirakennus [[Berliini]]ssä, [[Saksa]]ssa. Rakennuksessa kokoontuu Saksan [[parlamentti]] eli [[Saksan liittopäivät|liittopäivät]].
 
Valtiopäivätalo rakennettiin vuonna [[1894]] [[Saksan keisarikunta|Saksan keisarikunnan]] parlamentin eli [[Saksan valtiopäivät|valtiopäivien]] istuntopaikaksi ja myöhemminse sitäoli käyttivätsamassa käytössä myös [[Weimarin tasavalta|Weimarin tasavallan]] valtiopäivätaikana. Rakennus vaurioitui pahoin vuoden [[Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto|vuoden 1933 tuhopoltossa]] tulipalossa ja myöhemmin [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] pommituksissa. [[Kylmä sota|Kylmän sodan]] aikana rakennus oli tilapäiskäytössä, mutta vuonna [[1999]] liittopäivät muuttivat takaisin restauroituun rakennukseen.
 
Saksaksi rakennuksen virallinen nimi on ''Reichstagsgebäude'' eli ”Valtiopäivärakennus”, mutta sitä kutsutaan tavallisesti lyhyemmin nimellä ''Reichstag'' (”Valtiopäivät”). Termillä ''[[Reichstag]]'' viitattiin alun perin Saksan valtiopäiviin, jotka kuitenkin syrjäyttikorvattiin toisen maailmansodan ja [[Länsi-Saksa|liittovaltionliittotasavallan]] perustamisen jälkeen ''Saksan liittopäivät'liittopäivill' ({{k-de|Deutscher Bundestag}}). Nykyään ''Reichstag'' tarkoittaa siis rakennusta ja ''Bundestag'' siinä kokoontuvaa parlamenttia.
 
==Suunnittelu ja rakentaminen==
Saksan keisarikunnan valtiopäivät syntyivät vuonna [[1871]]. Jo seuraavana vuonna järjestettiin arkkitehtikilpailu uudesta valtiopäivätalosta Berliinin Königsplatzin (nykyinen [[Platz der Republik]]) itälaidalle. Voittanutta ehdotusta ei kuitenkaan koskaan ryhdytty toteuttamaan käytännön vaikeuksien sekä keisari [[Vilhelm I (Saksa)|Vilhelm I:n]], valtakunnankansleri [[Otto von Bismarck]]in ja valtiopäivien välisten erimielisyyksien vuoksi.
 
Vuonna [[1882]] järjestettiin toinen kilpailu, jonka voitti [[Frankfurt am Main|frankfurtilainen]] arkkitehti [[Paul Wallot]]. Rakennuskomission vaatimuksesta hän kuitenkin joutui muuttamaan suunnitelmiaan useaan otteeseen. Keisari Vilhelm I muurasi rakennuksen peruskiven 9. kesäkuuta [[1884]]. Kuriositeettina mainittakoon, että keisarin iskiessä peruskiveä vasaralla protokollan mukaan vasara hajosi osiinsa. Uusi keisari [[Vilhelm II (Saksa)|Vilhem II]] sekaantui useaan otteeseen rakennustöihin pyrkien muuttamaan rakennusta enemmän mieleisekseen. Wallot ei kuitenkaan suostunut muutoksiin ja valtiopäivät tuki hänen kantaansa. Rakennustyö kesti kymmenen vuotta ja niiden päättymistä juhlittiin lakikiven paikalleen asettamisella 5. joulukuuta 1894.
 
Valtiopäivätalo yhdistää useita eri rakennustyylejä, tosin [[italia]]lainen [[Uusrenessanssi|renessanssi]]tyyli on hallitseva. Wallot yhdisti tämän [[Alpit|Alppien]] eteläpuolisen tyylin erilaisiin saksalaisiin rakennustyyleihin. Samalla hän käytti rakennuksessa yksityiskohtia saksalaisen kulttuurialueen eri puolilta. Vaikka kriitikot syyttivätkin Wallotia ”tyylien sekasotkun” luomisesta, hän onnistui luomaan rakennuksen, joka kuvastaa erinomaisella tavalla saksankielisen kulttuurialueen moninaisuutta. Rakennus tunnusti Saksan [[federalismi|federatiivisen]] luonteen eri osavaltioista koostuvana valtakuntana, mutta samalla se esitti olevansa koko Saksan kansan kansanedustuslaitoksen tyyssija. Rakennuksen kruunasi 75 metriä korkea, [[böömi]]läisestä [[kristallilasi|kristallista]] ja teräksestä tehty lasikupoli, jonka suunnitteli rakennusinsinööri Hermann Zimmermann. Tämä ei symboloinut kulttuurista monimuotoisuutta, vaan pikemminkin Saksan teknistä edistystä. Lasikupolin kautta valtiopäiväsali sai luonnonvalaistuksen.
 
Valtiopäivätalon sisätilat oli koristeltu erittäin loisteliaasti. Koristelussa toistuivat [[heraldiikka|heraldiset]] symbolit, jotka toivat esiin Saksan koostumisen monista pienvaltioista, Saksan eri osia kuvaavat maalaukset sekä kuuluisia saksalaisia kuvaavat veistokset. Rakennuksessa oli istuntosali sekä valtiopäiville että eri osavaltioiden edustajista koostuvalla liittoneuvostolle, lisäksi siellä oli valiokuntien istuntosaleja, lukusali, kirjasto ja oleskelutiloja. Valtiopäivien arkisto tuli piankin koostumaan miljoonista niteistä. Niteitä voitiin toimittaa lukusaliin erittäin modernin pneumaattisen hissijärjestelmän avulla. Rakennuksessa oli myös oma generaattori. Näin siitä tuli Saksan ensimmäinen täysin sähköistetty parlamenttirakennus.
 
Wallot oli suunnitellut rakennuksen julkisivuun tunnuslauseen ”''Dem Deutschen Volke''” (”Saksan kansalle”). Keisari Vilhelm II kuitenkin kielsi tämän liian kansanvaltaisena pitämänsä tunnuslauseen käytön. Lause saatiin paikalleen vasta vuonna [[1916]],<ref name="aview">[http://www.aviewoncities.com/berlin/reichstag.htm A View on Cities] {{en}}, luettu 4.1.2007</ref> jolloin tuolloinen valtakunnankansleri [[Theobald von Bethmann Hollweg]] onnistui sopimaan asiasta keisarin kanssa, kun parlamentti oli ensin hyväksynyt valtakunnalle uudet sotalainat. Keisari määräsi, että tunnuslauseen kirjaimet tuli valaa pronssista, joka oli sulatettu sotasaaliiksi saaduista vihollisen ammuksista. Kirjoituksen suunnitteli arkkitehti Peter Behrens.
 
Pian rakennuksen käyttöönoton jälkeen kävi ilmi sen vakavin puute. Kansanedustajilla ei ollut rakennuksessa työtiloja. Puutetta koetettiin poistaa seuraavina vuosina lisärakennuksilla, mutta ne auttoivat ahdingossa vain hieman. Suorastaan legendaarinen on rakennuksessa toiminut kanttiini, joka omistajansa mukaan sai nimen Schulzen valtiopäiväryhmä. Nykyäänkin Berliinissä kiertää huuli, jonka mukaan Valtiopäivätalon kanttiini on koko kaupungin kehnoin ravintola.
 
[[Saksan keisarikunnanvallankumous (1918)|Vuoden 1918 vallankumouksen]] kaaduttuayhteydessä sosiaalidemokraattinen valtiopäiväedustaja [[Philipp Scheidemann]] julisti rakennuksenvaltiopäivätalon lukusalin länsiparvekkeelta Saksan tasavallantasavallaksi 9. marraskuuta [[1918]]. Nykyään paikalla on muistotaulu. Rakennuksessa jatkoi toimintaansa [[Weimarin tasavalta|Weimarin tasavallan]] valtiopäivät.
 
== Valtiopäivätalo Kolmannessa valtakunnassa ==
Rivi 54:
{{Pääartikkeli|[[Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto]]}}
 
Valtiopäivätalo vaurioitui voimakkaassa tulipalossa 27. helmikuuta [[1933]], kuukausi sen jälkeen kun [[Adolf Hitler]] oli noussut [[Saksan valtakunnankansleri]]ksi. Poliisi pidätti palon sytyttämisestä alankomaalaisen [[vasemmisto]]aktivistin [[Marinus van der Lubbe]]n, joka saatiin kiinni palopaikalta. Itse asiassa Valtiopäivätalo ei kuitenkaan palanut kokonaan. Rakennuksesta paloivat vain valtiopäivien istuntosali sekä eteisaula. Valokuvat, joissa koko Valtiopäivätalo näytetään ilmiliekeissä, ovat myöhempiä fotomontaaseja. Van der Lubbe tunnusti teon kuulusteluissa ja hänet teloitettiin [[giljotiini]]lla oikeudenkäynnin jälkeen. [[Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue|Natsit]] syyttivät tulipalosta kommunistista salaliittoa ja saivat siitä tehokkaan aseen vasemmiston toiminnan tukahduttamiseksi.
 
Natsien 12-vuotisen valtakauden aikana Saksan valtiopäivät kokoontuivat [[Kroll-ooppera]]n talossa, joka sijaitsi [[Königsplatz]]in länsilaidalla Valtiopäivätaloa vastapäätä. Käyttökelvottomaksi tuhoutunutta Valtiopäivätaloa ei kunnostettu alkuperäiseen asuunsa. Tuhoutuneet istuntosali ja eteisaula korjattiin vain pintapuolisesti. [[Berliinin olympialaiset|Berliinin olympialaisten]] aikaan vuonna 1936 rakennuksessa järjestettiin opastettuja kiertokäyntejä ulkomaalaisille kisaturisteille, ja kisojen jälkeen rakennus toimi näyttelytilana. Siellä järjestettiin esimerkiksi ''[[Der Ewige Jude|Ikuinen juutalainen]]'' -näyttely sekä elokuvaesityksiä.
 
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana rakennus oli sotilaskäytössä, ja jopa sen muuttamista ilmatorjuntatorniksi harkittiin. Sodan loppuvaiheessa rakennuksessa toimi berliiniläisen Charité-klinikan synnytysosasto alkuperäisen vaurioiduttua pommituksissa. Liittoutuneiden pommittaessa Berliiniä 1945 Valtiopäivätalo oli symboliarvonsa vuoksi yksi [[puna-armeija]]n pääkohteista ja tuhoutui pahoin.<ref name="aview" /> Se oli myös viimeisiä vastarintapesäkkeitä keväällä 1945.
Rivi 62:
==Toisen maailmansodan jälkeen==
[[Tiedosto:Reichstag ruin showing park.jpg|thumb|250px|Raunioitunut Valtiopäivätalo ja heinää kasvava Königsplatz toisen maailmansodan jälkeen.]]
Berliinin jaossa Valtiopäivätalo jäi täpärästi [[Länsi-Berliini]]n puolelle. Itä- ja Länsi-Berliinin välinen raja, joka [[1961]] suljettiin [[Berliinin muuri]]lla, kulki vain muutaman metrin päässä siitä. Vuonna [[1949]] perustetun Saksan liittotasavallan pääkaupungiksi otettiin [[Bonn]], jonne asettuivat myös Saksan liittopäivät. Raunioituneen ja ilman käyttäjää jääneen Valtiopäivätalon kohtalosta käytiin pitkiä väittelyitä, toisten kannattaessa sen purkamista ja toisten sen kunnostamista. Kuuluisa kupoli räjäytettiin ilmaan 22. marraskuuta [[1954]]. Virallinen peruste teolle oli sortumavaara ja kupolin muuta rakennusta rasittava paino. Asiantuntijat pitävät nykyään esitettyjä syitä kyseenalaisina, räjäytystyö lienee johtunut ennen muuta poliittisista syistä. Koska rakennuksen lopullisesta kohtalosta ei ollut selvyyttä, sitä hallinnoiva liittotasavallan rakennusvirasto tyytyi ensimmäisinä vuosina varmistamaan rakennuksen sortumavaaralta ja korjaamaan julkisivun yksinkertaistetussa muodossa.
 
Lopulta säilyttämistä kannattanut mielipide voitti ja Valtiopäivätalo saneerattiin [[1958]]&ndash;[[1971]]1958–1971. Saneeraustyön aikana rakennuksen historiallinen ilmapiiri hävitettiin. Tuhopoltosta ja sodasta selvinneet veistoskoristeet, puuleikkaukset ja muut koristeet revittiin yksinkertaisesti irti ja tuhottiin. Saneerausta johtanut arkkitehti [[Paul Baumgarten]] perusteli tekoa selittämällä, että rakennuksen runsas ja kansallismielinen koristelu ei vastannut rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin [[Paul Wallot]]inWallotin alkuperäisiä suunnitelmia. Väite on selkeästi väärä, koska Wallotin alkuperäisiä koristesuunnitelmia on säilynyt. Sitä paitsi Wallot selitti nimenomaan, että hän halusi luoda rakennuksen, joka korostaa Saksan historian ja maantieteen moninaisuutta.
 
Jälleenrakennuksen yhteydessä myös rakennuksen historiallinen pohjapiirros muutettiin täysin toisenlaiseksi. Valtiopäivätaloon rakennettiin istuntosali, joka oli kolme kertaa vanhaa istuntosalia suurempi ja täten liian suuri jopa mahdolliselle yhteissaksalaiselle parlamentille. Baumgarten, jonka työtä tosin johdettiin hyvin tarkkaan liittotasavallan rakennusvirastosta, halusi luoda rakennuksen, joka ei lietso kansallismielisyyttä eikä kiihota mieliä nationalismiin. 1960- ja 1970-lukujen toiminnallisen funktionalismin hengessä toteutettu rakennus onnistui useimpien arvioijien mielestä tässä erinomaisesti. Rakennusta käytettiin [[Kylmä sota|kylmän sodan]] aikana satunnaisesti Liittotasavallan liittopäivien valiokunta- ja toimikuntaistuntoihin (joita [[Saksan demokraattinen tasavalta|DDR:n]] ilmavoimat usein häiritsivät lentämällä hävittäjillään matalalla aivan rajan pinnassa), varsinaiset liittopäivien istunnot olivat DDR:n ympäröimässä Berliinissä mahdottomia. Lisäksi sen tiloissa oli Saksan historiaa esitellyt pysyvä näyttely ''Fragen an die deutsche Geschichte'' (”Kysymyksiä Saksan historialle”).
Rivi 70:
==Yhdistynyt Saksa==
[[Tiedosto:Reichstag-berlin-im-umbau.jpg|thumb|250px|Valtiopäivätaloa saneerataan 1990-luvulla.]]
Kun Berliinin muuri murtui ja Saksat yhdistyivät, virallinen yhdistymisseremonia järjestettiin 3. lokakuuta [[1990]] Valtiopäivätalossa. Seuraavana päivänä yhdistyneen Saksan liittopäivät piti rakennuksessa symbolisen ensimmäisen istuntonsa. Pääkaupungin siirtäminen Bonnista Berliiniin oli kuitenkin poliittisesti vaikea kysymys, ja kun Saksan liittopäivät päätti 1991 siirtyä Berliiniin, päätös tehtiin vain niukalla ääntenenemmistöllä ja vasta pitkän väittelyn jälkeen.
 
Valtiopäivätalo päätettiin saneerata liittopäiviä varten. Saneeraustöitä varten julistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti brittiläinen arkkitehti Sir [[Norman Foster]]. Hänen alkuperäinen suunnitelmansa tosin erosi huomattavasti siitä, mikä myöhemmin tosiasiallisesti toteutettiin. Hän oli suunnitellut Valtiopäivätalon ja sen sivurakennusten päälle jännitettäväksi suunnattoman suuren lasikaton, joka olisi ollut pinta-alaltaan noin kaksi kertaa Valtiopäivätalon suuruinen. Hankkeen kustannukset olisivat kuitenkin olleet suunnattomat, noin 1,3 miljardia Saksan markkaa, minkä johdosta liittopäiväedustajien enemmistö asettui vastustamaan suunnitelmaa. Tämän lisäksi monet berliiniläiset vierastivat suunnitelmaa, koska lasikatto olisi heidän mielestään ollut ruma. Berliinissä puhuttiinkin halveksivasti ”Saksan suurimmasta huoltoasemasta”. Foster joutuikin muuttamaan suunnitelmiaan. Hän sai tehtäväkseen suunnitella rakennukseen myöhemmin huomiota herättäneen lasikupolin. [[Vuonna 1994]] Liittopäivien rakennuslautakunta päätti vain yhden äänen enemmistöllä toteuttaa Fosterin muokatun suunnitelman. Vähemmistö kannatti suunnitelmaa, joka olisi ennallistanut rakennuksen sen toista maailmansotaa edeltäneeseen asuun. Entisöinti maksoi lopulta yli 600 miljoonaa Saksan markkaa.<ref name="verkkouutiset">[http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/16.huhtikuu/BERL1599.HTM Verkkouutiset 1999], luettu 4.1.2007</ref>
 
Fosterin arkkitehtifirman Foster & Associates johdolla Valtiopäivätalosta purettiin sisäosat, mukaan lukien kaikki 60-luvulla tehdyt muutokset ja sen sisusta rakennettiin kokonaan uudelleen. Foster siis myös palautti rakennukselle lasikupolin,<ref name="aview" /> tosin huomattavasti modernimmassa muodossa kuin alkuperäinen 1890-luvun kupoli. Ennen saneeraustöiden aloittamista kuuluisat tilataiteilijat [[Christo]] ja [[Jeanne-Claude Denat de Guillebon|Jeanne-Claude]] kietoivat Valtiopäivätalon kankaalla peittoon. Performanssi herätti sekä ihastusta että tyrmistystä. Liittopäivät muuttivat virallisesti rakennukseen vuonna [[1999]].<ref name="verkkouutiset" />
 
Valtiopäivätalon rakentamisessa on otettu huomioon myös ekologiset näkökohdat. Erityiset eristeet ja lasitukset pyrkivät vähentämään energiahukan minimiin. Rakennuksen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä hyödyntää maalämpöä sekä viilentävää pohjavesikerrosta. Valtiopäivätalo itse asiassa tuottaa enemmän energiaa kuin se kuluttaa.<ref name="al">Aamulehti 25.8.2010, sivu B20</ref> Monimutkainen peilisysteemi johtaa luonnonvalon kupolista istuntosaliin, jota siis valaistaan osin luonnonvalolla.<ref name="al"/> Alkuaikojen tapaan rakennuksessa on taas oma voimanlähde, joka käyttää biodieseliä Mecklenburg-Vorpommerista.