Ero sivun ”Omistusoikeus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
siirtelyä
Linkki
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 1:
'''Omistusoikeus''' on oikeusjärjestyksen henkilölle luoma valta irtaimeen esineeseen, kiinteistöön tai [[immateriaalioikeus|aineettomaan omaisuuteen]]. Immateriaalioikeus rajoittaa fyysistä omistusoikeutta. Esimerkiksi [[orjuus]] merkitsee myös kehon omistamista, mutta kehon omistusoikeutta yleisesti vastustetaan myös ideana. Omistusoikeudesta käytetään myös termiä '''yksityisomistus''' ja kohteesta termiä '''[[yksityisomaisuus]]'''.
 
Omistusoikeuteen kuuluvat ''[[hallintaoikeus]]'' (eli ''käyttöoikeus'' tai ''nautintaoikeus''), ''luovutusoikeus'' ja ''omistajan suoja''. Omistus on siis oikeuskimppu, johon kuuluu monia eri oikeuksia. Omistusoikeus siirtyy lain mukaan ns. laillisilla saannoilla. Näistä yleisimpiä ovat kauppa, lahjoitus tai perintö. Immateriaalioikeus syntyy yleensä valtion lainsäädännön määräämällä tavalla, mutta voi periaatteessa syntyä myös sopimuksella. Omistamattoman materian voi monessa oikeusjärjestelmässä ottaa omaisuudekseen eli ''vallata'' (englanniksi homestead).