Ero sivun ”Otto Wille Kuusinen” versioiden välillä

Suomen vierailu sai Kuusisen muuttamaan mielipiteitään uuden vallankumouksen potentiaalista ja hän alkoi kritisoida SKP:n alkuaikojen taktiikkaa. Kuusinen oli [[Tukholma]]ssa oleskellessaan hetken [[oppositio]]ssa puolueensa keskuskomiteaa vastaan. Osan SKP:n johtajista saatua surmansa niin sanotun [[Kuusisen klubin murhat|revolveriopposition järjestämässä verilöylyssä]] syytettiin Kuusista näiden tukemisesta, kun hän ei tarpeeksi selväsanaisesti irtisanoutunut teon suorittajista. Kominternin johtaja [[Grigori Zinovjev|Zinovjev]] kutsui Kuusista [[menševikit|menševikiksi]]. Vuoden 1921 edustajakokous päättyi kompromissiin ja Kuusinen valittiin SKP:n johtoelimiin yhdessä vastustajansa [[Eino Rahja]]n kanssa.<ref name="hodgson"/> Miesten väliset mielipide-erot heijastelivat sitä jännitettä, joka SKP:tä perustettaessa syntyi ns. vanhojen (Pietarin) ja uusien (Suomesta paenneiden) bolševikkien välille<ref name="rentola1998"/>. 1930-luvulla Kuusinen ajautui erimielisyyksiin SKP:n puheenjohtaja (1920–1935) [[Kullervo Manner]]in kanssa. Voittajaksi selviytyi Kuusinen, ja Manner kuoli [[Gulag|pakkotyöleirillä]], mikä ei ollut harvinainen kohtalo Kuusisen vastustajalle tuona aikana.<ref name="hodgson"/> SKP:n johtoon siirtyi Mannerin jälkeen käytännössä Kuusinen.

 

 

Kuusinen loi varsinaisen uransa Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Hän osallistui SKP:n edustajana tammikuussa 1919 kommunististen puolueiden neuvottelukokoukseen, jossa päätettiin esittää vetoomus uuden kolmannen eli [[Kommunistinen internationaali|Kommunistisen internationaalin]] (Komintern) perustamiseksi. Kominternin perustavassa kokouksessa [[2. maaliskuuta]] 1919 Kuusisella oli näkyvä rooli tämän puolustaessa uuden internationaalin tarpeellisuutta sen perustamisen lykkäämistä esittäneille. Kuusinen valittiin 1921 yhdeksi Kominternin toimeenpanevan komitean sihteereistä, missä toimessa hän jatkoi vuoteen 1939.<ref name="sykiainen"/> Esimerkiksi Kominternin 4. kongressissa Kuusinen valittiin lisäksi puhemiehistöön ja toimeenpanevaan komiteaan.<ref name="hodgson"/> 1927 Kuusinen johti Kominternin [[Lev Trotski]]n erottanutta kokousta<ref name="rentola1998"/>. 1930-luvun loppupuolella Kuusinen puhui yhteisrintamataktiikan puolesta Kominternin jäsenpuolueissa.<ref name="hodgson"/> Kuusiselle oli luonteenomaista hiljainen työskentely kulissien takana<ref name="rentola1998"/>.

 

Kuusinen oli yksi harvoista 1930-luvun Stalinin hallinnon vainoista ja puhdistuksista hengissä selvinneistä johtavista suomalaiskommunisteista. Monet hänen entiset toverinsa menettivät henkensä "kansanvihollisina". Ollessaan osallisena tapahtumiin Kuusinen puolusti tehtyjä ratkaisuja, mutta esimerkiksi 1938 hän yritti (turhaan) vedota joidenkin SKP:n jäsenten puolesta. Vuoden 1937 jälkeen SKP oli jonkinlaisessa halvaustilassa eikä Kuusinenkaan pystynyt käytännössä vaikuttamaan tapahtumiin.<ref name="rentola1998"/>

 

[[Tiedosto:Terijokipakten.jpg|thumb|right|Neuvostoliitto solmi Stalinin, [[Vjatšeslav Molotov]]in, [[Kliment Vorošilov]]in ja [[Andrei Ždanov]]in johdolla "Suomen kansanhallituksen" pääministerin O. W. Kuusisen kanssa sopimuksen.]]

 

[[Talvisota|Talvisodan]] alkaessa 1939 nimitti [[Josef Stalin|Stalin]] Kuusisen "Suomen kansanhallituksen" eli [[Terijoen hallitus|Terijoen hallituksen]] [[pääministeri|pää]]- ja [[ulkoministeri]]ksi. Kuusinen oli kutsuttu keskusteluihin Stalinin kanssa ensi kerran saman vuoden syyskuussa ja marraskuusta lähtien hän oli vakijäsen neuvostojohdon neuvotteluissa.<ref name="rentola1998"/> Kuudesta suomalaiskommunistista muodostetun "[[nukkehallitus|nukkehallituksen]]" oli määrä ottaa valta Suomessa maan virallisen hallituksen kukistuessa. Kun rauha solmittiinkin virallisen Suomen kanssa, Kuusinen siirrettiin 1940 [[Karjalais-Suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta|Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan]] johtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1956.

 

Vuonna 1941 Kuusisesta tuli [[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|Neuvostoliiton kommunistisen puolueen]] (NKP) keskuskomitean jäsen ja [[Arvo "Poika" Tuominen|Arvo "Poika" Tuomisen]] mukaan hän toimi [[Josif Stalin|Stalinin]] haamukirjoittajana<ref>Kremlin kellot, s. 186, 203, 311-313</ref> ja neuvonantajana. Hänet valittiin ensimmäisen kerran NKP:n sihteeristöön 1946.<ref name="hodgson"/>

 

Tiettävästi Kuusinen olisi mielellään palannut takaisin Suomeen heti toisen maailmansodan jälkeen, kun SKP taas sallittiin Suomessa. Neuvostoliitto ei kuitenkaan sallinut hänen poistua maasta. Neuvostoliitto kohteli Kuusista eri tavalla kuin muita ulkomaisia kommunistijohtajia, jotka se päästi kotimaihinsa 1945 tai pian sen jälkeen. Kuusisen kohdalla hänen toimintansa Neuvosto-Venäjän politiikassa ja sotavuosina jopa propagandistina katsottiin rasittavan uusia, kehittymässä olevia suhteita, joita oli alettu rakentaa. Tiedettiin, että Kuusisen tulo ärsyttäisi osaa suomalaisista niin paljon, että syntyisi hankalia tilanteita.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä= Tero Karjalainen | Otsikko= Otto Wille Kuusinen: Maanpetturi | Julkaisu=Keskisuomalainen | Vuosi=2011 | }} 17.9.2011</ref> Hän joutui jäämään Neuvostoliittoon ja jatkamaan uraansa neuvostoliittolaisena poliitikkona.

 

Uusien tuulien puhaltaessa 1957 Kuusinen nimitettiin jälleen [[Nikita Hruštšov]]in johtaman NKP:n sihteeristöön<ref name="sykiainen"/> sekä seuraavana vuonna [[Neuvostoliiton tiedeakatemia]]an. Vuonna 1956 Kuusinen nousi uudestaan NKP:n puhemiehistöön (poliittiseen toimikuntaan), josta hänet oli pudotettu Stalinin kuoltua.<ref name="hodgson"/>

 

Vuonna 1958 Kuusinen oli pääarkkitehti uuden, [[stalinismi]]sta pesäeroa tehneen, ''[[Marxismi-leninismin perusteet]]'' -teoksen ilmestymisessä. Hän oli tosin ollut keskuskomitean ohjelmatoimikunnassa jo Stalininkin aikana (1947–?). Kuusinen kritisoi Stalinin [[henkilöpalvonta]]a ja halusi uudistaa [[kommunismi]]n oppeja. Vanhoillisten kauhuksi, ja lopulta Hruštšovin tukemana, Kuusinen esitti esimerkiksi käsitteestä [[proletariaatin diktatuuri]] luopumista, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Kuusinen kantoi huolta kansallisuuskysymyksestä. Hänen mielestään kommunistien julistama "kansallisuuksien yhteensulautuminen" tapahtuisi vasta kaukaisessa tulevaisuudessa ja asiasta olisi taktisista syistä ollut viisaampaa vaieta 1950- ja 1960-luvuilla.<ref name="sykiainen"/> Kuusisen kädenjälki näkyi myös NKP:n vuoden 1961 puolueohjelmassa. Viimeisinä vuosinaan hän kritisoi etenkin "[[maolaisuus|maolaista]] harhaoppia" ja häneltä jäi kesken järkälemäinen käsikirjoitus aiheesta. Teoksessa [[Mao Zedong]]ia syytetään muun muassa opportunismista ja valemarxilaisesta fraseologiasta.<ref name="hodgson"/>

 

Kuusinen pysyi kuolemaansa asti SKP:n tärkeänä taustavaikuttajana, vaikka häntä ei lukuisista yrityksistä ja henkilökohtaisista toiveista huolimatta päästettykään takaisin Suomeen sotien jälkeen.<ref name="sykiainen"/> Esimerkiksi 1958 Suomen hallitukselta anottiin viisumia Kuusiselle,<ref name="hodgson"/> koska hän olisi halunnut osallistua SKP:n 40-vuotisjuhliin ja Jyväskylään lyseon satavuotisjuhliin. Presidentti Kekkonen tiettävästi vastusti viisumin myöntämistä, <ref>{{Lehtiviite | Tekijä= Tero Karjalainen | Otsikko= Otto Wille Kuusinen: Maanpetturi | Julkaisu=Keskisuomalainen | Vuosi=2011 | }} 17.9.2011</ref> ja hakemus vedettiin takaisin Suomen [[suurlähettiläs|suurlähettilään]] keskusteltua Neuvostoliiton ulkoministeriön edustajien kanssa.<ref name="hodgson"/>

 

Kuusisen lapsenlapset vierailivat hänen luonaan Moskovassa 1950-luvulla. Heidän mukaansa Kuusisen asema poliitikkona ja elintaso vaikuttivat olleen yltäkylläistä verrattuna tavalliseen neuvostokansalaisen silloisiin oloihin. Hänellä oli kaupunkiasunto valtion virkamiehille tarkoitetussa kerrostalossa ja lisäksi vapaa-ajan talo, datsha. Sen kerrotaan olleen suuri, kaksikerroksinen kivitalo Moskovan lähellä. Kuusisella oli käytössään henkilökuntaa, kuten vartija portilla, taloudenhoitaja-keittäjä ja adjutantteja.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä= Tero Karjalainen | Otsikko= Otto Wille Kuusinen: Maanpetturi | Julkaisu=Keskisuomalainen | Vuosi=2011 | }} 17.9.2011</ref>

 

Kuusinen kuoli [[maksasyöpä]]än<ref name="hodgson"/> toukokuussa 1964 Moskovassa. Hänet on haudattu [[Moskovan Kreml|Kremlin]] muuriin ainoana suomalaisena. [[Petroskoin yliopisto]] oli jonkin aikaa nimetty hänen mukaansa. SKP:ssa Kuusista pidettiin suuressa arvossa tämän kuoleman jälkeen ja esimerkiksi vuoden 1981 (19.) edustajakokouksessa Kuusisen syntymästä kulunutta sataa vuotta juhlittiin näyttävästi. 1970-luvun [[Sosialistinen opiskelijaliitto|taistolainen opiskelijaliike]] käytti usein tunnusta "Eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä!".