Ero sivun ”Lipposen II hallitus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
kuva |
||
Rivi 44:
==Hallituksen muodostaminen==
Presidentti [[Martti Ahtisaari]] antoi hallitustunnustelijan tehtävän suurimman puolueen SDP:n puheenjohtajalle [[Paavo Lipponen|Paavo Lipposelle]], joka ilmoitti yrittävänsä hallituksen muodostamista edellisen hallituksen pohjalta. Kaikki viisi hallituspuoluetta ilmoittivat olevansa valmiita jatkamaan myös uudessa hallituksessa. [[Suomen Keskusta|Keskusta]] pyrki kaikin keinoin yhteistyöhön SDP:n kanssa; puheenjohtaja [[Esko Aho]] tarjoutui jäämään pois hallituksesta ja jopa luopumaan presidenttiehdokkuudestaan, jotta hänen puolueensa pääsisi hallitukseen. Keskusta jätettiin kuitenkin toistamiseen peräkkäin oppositioon. Jatkuvuutta osoitti keskeisten ministerien – Lipposen itsensä lisäksi ulkoministeri [[Tarja Halonen|Tarja Halosen]], valtiovarainministeri [[Sauli Niinistö]]n ja maa- ja metsätalousministeri [[Kalevi Hemilä]]n – jatkaminen tehtävissään. Edellisen hallituksen ministereistä jatkoivat uusissa tehtävissä [[Suvi-Anne Siimes]], [[Sinikka Mönkäre]], [[Olli-Pekka Heinonen]], [[Jan-Erik Enestam]] ja [[Kimmo Sasi]]. Hallituspaikkojen jaossa SDP luovutti yhden paikan Kokoomukselle ja peruspalveluministerin salkku jaettiin Vihreän liiton ja RKP:n kesken puoliksi vaalikauden ajalle.<ref name="mitä">''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000'', s. 210–211. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.</ref> Vihreiden lähdettyä hallituksesta toukokuussa 2002 SDP sai ympäristöministerin ja Kokoomus maa- ja metsätalousministerin salkun.<ref name="kansalaisen">
Lipposen ensimmäinen hallitus kävi 15. huhtikuuta [[Presidentinlinna]]ssa jättämässä eronpyyntönsä presidentti Martti Ahtisaarelle, ja hetkeä myöhemmin Lipposen toinen hallitus esittäytyi presidentille. Tilanne oli historiallinen, sillä sama hallituspohja ei ollut koskaan ennen Suomen historiassa jatkanut samassa muodossa.<ref name="mitä"/>
Rivi 50:
==Hallitusohjelma==
Uusi hallitus vakuutti, ettei suuriin säästöpäätöksiin olisi vaalikauden 1999–2003 aikana enää tarvetta, mutta ilmoitti jatkavansa edeltäjänsä talouspoliittista linjaa. Hallitus uskoi talouskasvun jatkuvan ripeänä alkavallakin vaalikaudella ja valtion menojen reaalitaso päätettiin pitää entisenä. Valtion velkataakkaa pyrittiin keventämään, mikä merkitsi tulonsiirtojen ja palvelujen pysymistä ennallaan. Luvattujen tuloverokevennysten vastapainoksi hallitus ilmoitti korottavansa pääoma-, yhteisö- ja korkotulojen verokantaa yhdellä prosenttiyksiköllä 28:sta 29 prosenttiin vaalikauden aikana. Tavoitteekseen hallitus asetti 200 000 uutta työpaikkaa toimikautensa aikana; tämä merkitsi työllisyysasteen nousua 66 prosentista 70 prosenttiin.
[[Tiedosto:Paavo lipponen 15.1.2002.jpg|pienoiskuva|Pääministeri Paavo Lipponen tammikuussa 2002.]]
Hallitusohjelmassa uskottiin Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden edistävän vakaata kehitystä Pohjois-Euroopassa. Sotilasliitto [[Nato]]n jäsenyyttä ei pidetty tarpeellisena, mutta jo edellisen hallituksen ohjelmassa mukana ollut ns. [[NATO-optio]] sisällytettiin myös uuteen hallitusohjelmaan. Turvallisuuspolitiikan perustaksi asetettiin "uskottava puolustuskyky". Uuden hallituksen ohjelmaan kirjattiin myös mahdollisuus [[ydinvoima]]n lisärakentamiseen, jota suomalainen elinkeinoelämä oli toivonut jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien.<ref name="mitä"/>
==Ministerinvaihdokset==
* Ulkoministeri Tarja Halonen valittiin uudeksi [[Suomen tasavallan presidentti|tasavallan presidentiksi]] [[Suomen presidentinvaali 2000|vuoden 2000 presidentinvaalissa]] ja uudeksi ulkoministeriksi siirtyi kauppa- ja teollisuusministeri [[Erkki Tuomioja]]. Uudeksi kauppa- ja teollisuusministeriksi tuli työministeri [[Sinikka Mönkäre]] ja uudeksi työministeriksi kansanedustaja [[Tarja Filatov]]. Työministeriksi oli aluksi kaavailtu kansanedustaja [[Virpa Puisto]]a, joka oli kuitenkin kieltäytynyt.<ref>
* Peruspalveluministeri, RKP:n [[Eva Biaudet]] siirtyi [[äitiysloma]]lle huhtikuussa 2000 ja hänen tilalleen tuli Vihreän liiton kansanedustaja [[Osmo Soininvaara]].<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 2001'', s. 105.</ref> Biaudet palasi hoitamaan ministerin tehtäviään huhtikuussa 2002 ja Soininvaara siirtyi takaisin kansanedustajaksi. Kumpikaan ei pitänyt ministerinsalkun jakamista erityisen onnistuneena ratkaisuna.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 2003,'' s. 99.</ref>
* Sisäministeri [[Kari Häkämies]] palasi aikaisempaan virkaansa [[Kuopio]]n kaupunginjohtajaksi syyskuun alussa 2000 ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja, Kokoomuksen puheenjohtaja [[Ville Itälä]]. Häkämies nimitettiin sisäministeriön kansliapäälliköksi vuoden 2001 alusta lukien.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002'', s. 13. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8.</ref>
| |||