Avaa päävalikko

Muutokset

1 373 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
kirjailijan kommentit
 
''Käsky'' on kansainvälinen yhteistuotanto, ja se aiotaan levittää laajasti useassa Euroopan maassa.{{Milloin|onko}} Elokuva saa teatterilevityksen muun muassa Saksassa ja Kreikassa sekä televisioesityksen Ranskassa.{{Milloin|onko}} Elokuva sai parhaan kuvauksen [[Jussi (palkinto)|Jussi-palkinnon]] vuonna [[Jussi-palkinnot 2009|2009]].
 
Kirjailija Lander ei ollut tyytyväinen ''Käsky''-elokuvaan. Hän vieraili muutamia kertoja lyhyesti kuvauspaikalla, ja ilmapiiri siellä oli ankea ja osa näyttelijöistä vaikutti jopa apaattisilta. Samaan aikaan filmattin myös toista Landerin romaaniin perustuvaa elokuvaa ''[[Tummien perhosten koti (elokuva)|Tummien perhosten koti]]'', jonka ohjasi [[Dome Karukoski]]. Landerin mukaan tunnelma sen kuvauksissa oli aivan toisenlainen ja raskaat kohtaukset hoidettiin näyttelijäystävällisemmin. Elokuvat valmistuivat samoihin aikoihin ja Landerin piti valita kumman elokuvan mainoskasvoksi hän ryhtyy. ''Tummien perhosten koti'' oli selvä valinta. ''Käsky''-elokuvasta Lander ei sanojensa mukaan tunnistanut sitä tarinaa, jonka oli kirjoittanut. Landerin mukaan "Tarinan piti olla rohkaiseva, kertoa ihmisten rohkeudesta ja hyvyydestä vaikeissa oloissa. Se kaikki on haudattu elokuvassa melko sadistiseen visioon". Romaani oli kirjoitettu väkivaltaa, sortoa ja epätasa-arvoa vastaan, elokuva puolestaan toimi niiden harjoittamisen välikappaleena. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10123131 | Nimeke = Kirjailija Leena Lander vieraili Käsky-elokuvan kuvauksissa: "Avustajat kuiskuttivat, kuinka heidän kävi lapsia sääli"| Tekijä = Peltola Satu-Lotta| Julkaisu = Yle uutiset | Ajankohta = 19.3.2018 | Viitattu = 20.3.2018}}</ref>
 
== Juoni ==
8 621

muokkausta