Ero sivun ”Tunne” versioiden välillä

'''Tunne''' on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys.<ref>{{Kielitoimiston sanakirja|tunne}}</ref> Universaaleja tunteita ovat esimerkiksi [[pelko]], [[inho]] ja [[rakkaus]]. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.

Aivoilla on tärkeä osuus tunteiden synnyssä. Tunteet aktivoivat lisäksi autonomista hermostoa saaden aikaan fysiologisia reaktioita kuten muutoksia sydämen sykkeessä, hengityksessä ja lihasjännityksessä. Ihmisen tietoisuus omasta tunnetilasta syntyy vasta näiden fysiologisten reaktioiden myötä<ref>Miksi joihinkin tunteisiin liittyy lämmin läikähdys rinnassa? Helsingin Sanomat 14.7.2016, C12. http://www.hs.fi/paivanlehti/14072016/a1468380659987</ref><ref name=toi />.

Aivotoiminta antaa tunteille biologis-fysiologisen perustan. Tunne syntyy [[limbinen järjestelmä|limbisen järjestelmän]] aktivoituessa ympäristön ärsykkeen tai ajattelutoiminnan seurauksena. Limbisen järjestelmän [[mantelitumake]] vastaa erityisesti pelon ja [[viha]]n säätelystä, mutta vaikuttaa myös muihin tunteisiin. Biologisesti tiedon katsotaan etenevän joko [[aivokuori|aivokuoren]] kautta mantelitumakkeeseen, tai suoraa reittiä mantelitumakkeeseen. Kun tieto kulkee aivokuoren kautta, tunnetta pystytään säätelemään, ja se on harkittu ja jäsennelty. Yllättävissä reaktioissa taas tieto kulkee nopeaa reittiä suoraan mantelitumakkeeseen, jolloin tunteen ilmaisemista ei välttämättä edes tiedosteta. Mantelitumakkeesta tieto etenee [[aivorunko]]on, johon kuuluu [[autonominen hermosto]]. Tämä on tahdosta riippumaton, ja säätelee hormonieritystä. [[Hormoni]]t vaikuttavatkin limbisen järjestelmän oheellaohella keskeisesti tunteen ilmenemiseen kehossa. Autonomisen hermoston [[Parasympaattinen hermosto|parasympaattinen osa]] hallitsee elimistöä lepotilassa. Kehon energiavarastot täyttyvät esimerkiksi nukkuessa tai [[hengitys|hengityksen]] hidastuessa. Sympaattinen hermosto taas hallitsee aktiivisessa toiminnassa.

Schachter & Signer näkivät tunteen kokemisen olevan tulosta omasta tulkinnasta. Heidän [[adrenaliini]]kokeensa on osoittanutkin ihmisen oman tulkinnan merkityksen tunteelle. Koeasetelmassa oli kaksi ryhmää, joista toiselle annettiin adrenaliiniruiske ja kerrottiin sen vaikutuksista ([[aggressio|aggressiivisuus]], yliaktiivisuus..). Toiselle ryhmälle taas annettiin sama ruiske, muttei kerrottu sen vaikutuksista. Koehenkilöt asetettiin tilanteeseen, jossa koejohtajan avustaja näytteli olevansa yksi koehenkilöistakoehenkilöistä. Hän näytteli pistoksen vaikuttavan hänen käyttäytymiseen välillä aggressiivisuutta aiheuttaen ja välillä taas hilpeyttä. Tutkimus osoitti, että ne jotka eivät tienneet ruiskeen vaikutuksesta, alkoivat ottaa mallia tästä käyttäytymisestä, eli tulivat aggressiivisiksi tai iloisiksi. Ne henkilöt, jotka tiesivät aineen vaikutuksista, eivät reagoineet kokeenjohtajan avustajan käyttäytymiseen millääntavallamillään tavalla. Adrenaalikokeesta selvisi, että jos yksilöllä on tunteelle olemassa selitys, sitä ei tarvitse peilata muiden tunteeseen. Jos taas ihmisellä ei ole selitystä kiihtymykselle, tukeudutaan ympäristöön.