Wikipedia

Ero sivun ”Napoleon III” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Skjölker (keskustelu | muokkaukset)
3 961 muokkausta
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 20:
| kuolinaika = {{Kuolinaika ja ikä|20|4|1808|9|1|1873}}
| kuolinpaikka = [[Chislehurst]], [[Englanti]]
| puoliso = [[Eugénie (Ranskan keisarinna)|Eugénie]]
}}
'''Napoleon III''' eli '''Charles Louis Napoléon Bonaparte''' ([[20. huhtikuuta]] [[1808]] – [[9. tammikuuta]] [[1873]]) oli [[Ranska]]n [[Ranskan presidentti|presidentti]] vuosina 1848–1852 ja [[keisari]] vuosina 1852–1870.
 
Louis Napoléon oli [[Napoleon Bonaparte]]n veljenpoika ja perillinen, joka valittiin kansanvaalilla presidentiksi pian [[Ranskan toinen tasavalta|toisen tasavallan]] perustamisen jälkeen vuonna 1848. Vuonna 1851 hän suoritti [[Ranskan vallankaappaus 1851|vallankaappauksen]] ja julisti itsensä elinikäiseksi presidentiksi. Seuraavana vuonna hän kruunautti itsensä myös keisariksi saatuaan tähän valtuutuksen kansanäänestyksellä, perustaen siten uudelleen sedästään alkaneen [[Bonaparte]]n dynastian. Hallitsijana Napoleon III lähetti Ranskan joukkoja useisiin ulkomaisiin konflikteihin, kuten [[Krimin sota]]an, [[Italian yhdistyminen|Italian yhdistymissotiin]] ja Ranskan [[Meksiko]]n interventioon. Hänet syöstiin vallasta ja hänen perustamansa [[Ranskan toinen keisarikunta|toinen keisarikunta]] lakkautettiin, kun hän jäi syyskuussa 1870 tappiollisen [[Ranskan–Saksan sota|Ranskan–Saksan sodan]] aikana saksalaisten vangiksi. Hän kuoli maanpaossa [[Iso-Britannia]]ssa.
 
Ranskan teollistuminen otti harppauksen eteenpäin Napoleon III:n hallituksen teollisuuspolittikanteollisuuspolitiikan ansiosta. Se synnytti maahan uuden rikkaiden luokan ja toisaalta köyhyydessä eläneiden teollisuustyöläisten luokan. Napoleon III halusi toisaalta tukea kansalaisten rikastumista, mutta myös poistaa teollisuustyöläisten köyhyyden. Hän kiinnitti huomiotaan myös kaupunkisuunnitteluun ja käynnisti Pariisin uudistamisen.
 
Aikalaisia mietitytti Napoleon III:n politiikan kaksijakoisuus. Konservatiiveille hän oli liian liberaali ja liberaalit eivät voineet lopulta hyväksyä hänen itsevaltaista hallitustapaansa. Nykyäänkin ollaan edelleen erimieltä siitä, oliko hänen hallintokautensa hyödyksi vai haitaksi hänen omalle maalleen ja Euroopalle.<ref>Bury,J.P.T.: Napoleon III, 7, 1968</ref>
Rivi 33:
== Lapsuus ja nuoruus ==
<gallery>
File:1778 Louis Napoleon.jpg|Napoleon III:n isä [[Louis Bonaparte]] (1778–1846), [[Napoleon Bonaparte]]n nuorempi veli, Hollannin kuningas.
File:Hortense de Beauharnais.jpg|[[Hortense de Beauharnais]] (1783–1837), Napoleon III:n äiti.
</gallery>
Napoleon III:ta kutsuttiin ennen keisariuttaan '''Louis Napoleoniksi''' ({{k-fr|Louis Napoléon}}). Hänen isänsä [[Louis Bonaparte]] oli [[Napoléon Bonaparte]]n nuorempi veli ja hänen äitinsä [[Hortense de Beauharnais]], Napoleonin ensimmäisen vaimon [[Joséphine de Beauharnais]]in tytär edellisestä avioliitosta. Louis Napoleon sai syntyessään arvonimen [[Hollannin kuningaskunta|Hollannin]] prinssi, sillä Napoleon oli nimittänyt hänen isänsä Hollannin kuninkaaksi.
Rivi 49:
Vuonna 1836 Louis Napoleon matkusti [[Strassbourg]]iin tapaamaan erästä [[Waterloon taistelu|Waterloon]] veteraania. Veteraani ei kuitenkaan ottanut vakavasti Louis Napoleonin vallankumoushaaveita. Louis Napoleon oli jostain syystä saanut käsityksen, että veteraanin komentama rykmentti asettuisi hänen komennettavakseen. Sen jälkeen olisi marssittu Pariisiin ja olisi tehty vallankaappaus. Nuori vallankaappaaja vangittiin ja vietiin Pariisiin syytteeseen asetettavaksi.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 210, 1984</ref>
 
Louis Napoleon julkaisi vuonna 1839 teoksen ”''Napoleonilaiset ihanteet''”. Teosta voi pitää hänen poliittisen ajattelunsa kulmakivenä. Teos esittää Napoleon Bonaparten suurena kansanystävänä joka halusi hyvää kaikille ja erityisesti köyhälistölle. Hän oli ollut vallankumouksen ajatusten, vapauden, tasa-arvon ja veljeyden suuri kannattaja joka oli juuri aikessaaikeissa luopua yksinvallastaan. Suuria sotiaan keisari ei ollut halunnut käydä, vaan hänet pakotettiin niihin.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,214 1984</ref>
 
Seuraavan vallankumousyrityksen hän teki vuonna 1840 [[Boulogne]]ssa. Louis Napoleon lähti laivalla [[Lontoo]]sta.Vallankaappausyritys lähti heti alusta alkaen kulkemaan huonosti. Oli sovittu että laiva lähtee kello 15.00, mutta Louis Napoleon saapuikin paikalle vasta kaksitoista tuntia myöhemmin. Ranskan poliisin vakoojat olivat varjostaneet häntä koko päivän ja onkin todennäköistä, että joku oli vihjannut suunnitelmasta Ranskan viranomaisille.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 41</ref>
Rivi 55:
Louis Napoleonilla oli laivassa mukana pieni joukko vapaaehtoisia sotilaita, hevosia, elintarvikkeita ja kansalle suunnattuja julistuksia. Seuraava epäonnistuminen oli se, että alukseksi valittu siipirataslaiva Edinburgh Castle ei päässyt laskuveden vuoksi Boulognen satamaan. Oli tehtävä valinta: perääntyäkö vai nousta maihin? Hän nousi kuitenkin maihin Boulognessa ja meni paikalliseen varuskuntaan pukeutuneena kenraalin univormuun.<ref>Corley, T. A.B. Democratic Despot, 1961,41</ref> Varuskunnassa hänet vangittiin välittömästi.
 
Oikeudenkäynti ei mennyt kuten Ranskan hallitus oli suunnitellut. Hallitus oli kuvaillut nuorta vallankaappaajaa lähinnä ”itsepäiseksi hölmöksi”, mutta Louis Napoleon piti oikeudenkäyntiä tilaisuutena saada puhua suoraan Ranskan kansalle. Hän saikin monet kuulijoistaan, mukaan lukien tuomarit, kiinnostumaan sanomastaan, joka käsitti paitsi [[Waterloo]]n tappion hyvittämistä, myös kansan oikeudesta päättää asioistaan.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 42</ref> Louis Napoleon tuomittiin elinkautiseen vankeuteen [[Ham (Somme)|Hamin]] linnaan. Tänä aikana hän kirjoitti kirjan ''Köyhyyden poistaminen''. Tässä teoksessanteoksessaan hän yhdisti vanhat ajatuksensa sosialistisiin ajatuksiin. Kirjassaan hän esittää huolensa Ranskan maatalouden heikosta tuotosta, työläisten huonosta elintasosta ja esittää valtion radikaalia puuttumista talouspolitiikkaan. Ajan radikaalit ajattelijat ottivat teoksen innolla vastaan. Sosialisti [[Louis Blanc]] innostui teoksesta niin, että kävi jopa tapaamassa Louis Napoleonia vankilassa.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 45, Grimberg, C: Kansojen historia, osa 19, 215, 1984</ref>
 
Vankeus ei ollut mitään kosteassa sellissä istumista vaan välillä lähes miellyttävää. Rutiineihin kuului herätys kello kuudelta, työntekoa, lounas, työtä, päivällinen ja ulkoilua. Vankilalinnan komentaja piti epäonnisesta vallankaappaajasta ja pelasi tämän kanssa shakkia ja korttipelejä. Lisäksi hänen huoneensa sisustettiin ja kunnostettiin. Hänen sallittiin tavata vierailijoita ja käydä kirjeenvaihtoa. Prinssi käytti aikaansa myös opintoihin ja myöhemmin, valtansa huipulla hän sanoi Hamin olleen hänen yliopistonsa.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961,44-47</ref> Kuitenkin vankeuden loppupuolella hän kirjoitti eräälle ystävälleen tuntemuksistaan että elämä on lyijyn raskasta sekä monotonista ja tuntemuksistaan että monet ystävät ovat hylänneet hänet. Lisäksi huoli isän terveydestä varjosti hänen mieltään. Oltuaan kuusi vuotta vankina Louis Napoleon pakeni vankilasta linnan korjaustöiden aikana pukeutuneena työvaatteisiin ja lankkua kantaen. Häneltä kesti vain 12 tuntia päästä turvaan Isoon-Britanniaan.<ref>Corley,T.A.B.: Democratic Despot, 1961,47-49</ref>
Rivi 65:
 
== Presidenttinä ==
Louis Napoleon palasi [[Helmikuun vallankumous (Ranska)|helmikuun 1848 vallankumouksen]] jälkeen Ranskaan. Hänet valittiin kansalliskokouksen jäseneksi syyskuussa 1848. Kun saapui istuntosaliin ensi kertaa 26. syyskuuta kesken toisen edustajan puheen, muiden edustajien huomio kiinnyttyikiinnittyi häneen välittömästi. Niin moni halusi ensi kertaa elämässään nähdä miehen jonka nimi toi mieleen Ranskan suuruuden.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 67</ref> Hän ryhtyi myös presidenttiehdokkaaksi. Vaalikampanjassaan hän julisti, että haluaa olla kuin [[George Washington]] eikä yksinvaltias. Vaalikampanjan tunnuslauseena oli rauha ja hyvinvointi, uudistukset ja järjestys. Mitään sortoa, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta, ei sallittaisi. Työläisiin vetosi hänen teoksensa ”''Köyhyyden poistaminen''” ja talonpojat tuumivat että Louis Napoleon on niin rikas mies, että ei tarvitse valtiolta mitään ja poistaa verot. Presidenttiehdokas oli tässä vaiheessa niin köyhtynyt, että hänen rakastajattarensa maksoi kampanjan kulut. Hänet palkittiin myöhemmin valtiollisella eläkkeellä ja de Beauregardin kreivittären tittelillä. [[Victor Hugo]], myöhemmin Louis Napoleonin sinnikäs vastustaja, oli tässä vaiheessa vielä täysin vallantavoittelijan lumoissa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 219-220</ref>
 
Joulukuussa 1848 [[Ranskan toinen tasavalta]] sai presidentikseen Louis Napoleonin. Hän sai yli viisi miljoonaa ääntä, kun hänen vastustajansa [[Louis Eugène Cavaignac]] sai runsaat miljoona ääntä. Perustuslain mukaan Napoleonin virkakauden tuli päättyä vuonna 1852. Tähän hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 221-222</ref> .
Rivi 77:
 
== Keisarina ==
===SisäpolitikkaSisäpolitiikka===
Louis Napoleon teki [[vallankaappaus|vallankaappauksen]] 1851 ja kruunautti itsensä keisari Napoleon III:ksi 2. joulukuuta 1852. Senaatti oli ehdottanut hänen julistamistaan keisariksi saman vuoden marraskuussa. Ranskaa hänen keisarikaudellaan sanotaan [[Ranskan toinen keisarikunta|toiseksi keisarikunnaksi]] ({{k-fr|le Second Empire}}). Hallitusmuoto annettiin tammikuussa 1852. Keisarille annettiin toimeenpanovalta ja [[senaatti]] oli keisarin asettama. [[Parlamentti|Kansanedustuslaitos]] menetti merkityksensä. Poliittinen [[oppositio]] vaiennettiin. Lehdistöltä oli viety vapaus ja poliittiset klubit oli kielletty. Sosialistijohtajat olivat maanpaossa. Opposition äänitorvi, kirjailija Victor Hugo oli maanpaossa [[Guernsey]]n saarella. Keisaria hän kutsui pilkkanimellä ”Napoleon pieni” ja kuvaili tätä rahvaanomaiseksi ja teatraaliseksi mieheksi, joka on kuitenkin syyllistynyt inhottaviin rikoksiin.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 258-259,1984</ref> Keisarin valtaa pönkitti myös tehokas poliisilaitos.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19 264,1984</ref>
 
Tammikuussa 1853 vietettiin keisarin ja 26-vuotiaan espanjalaista syntyperää olevan kreivitär Eugénie de Monyijon häitä. Louis Napoleon oli kosinut häntä jo vuonna 1847 ja oli saanut rukkaset. Keisarin puolisoa on kuvattu kylmäksi naiseksi joka käytti viehätysvoimaansa saadakseen valtaa. Kansalaisten huomio kiinnittyi siihen, että maakuntamatkoilla ja julkisissa tilaisuuksissa keisarinna käyttäytyi ikään kuin hänen puolisonsa ei olisi paikalla laisinkaan. Keisarinna halusi kaikin keinoin turvata poikansa Eugenen pääsyn Ranskan valtaistuimelle. Keisari antoi puolisonsa sotkeutua politiikkaan sillä ehdolla, että tämä ei puutu mitenkään hänen moniin naisseikkailuihinsa. [[Eugénie (Ranskan keisarinna)|Eugénie]] oli toisen keisarikunnan ehdoton ykkönen mitä tuli naisten pukumuodin luomiseen ja oli myös julkisten juhlatilaisuuksien keskipiste. Hänen monipuolinen hyväntekeväisyystyönsä on nykyään paljolti unohdettu.<ref>Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 19, 231-232, 1984</ref>,<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 143-144</ref>
 
Ranskan [[teollisuus|suurteollisuus]] kasvoi toisen keisarikunnan aikana voimakkaasti ja sen seurauksena rakennettiin laaja [[rautatie]]verkko. Rautatieverkon pituudeksi tuli toisen keisarikunnan aikana 25&nbsp;000 kilometriä. Myös posti- ja lennätinlaitosta kehitettiin voimakkaasti. Pariisin pörssistä tuli merkittävä talodellisentaloudellisen eduntavoittelun ja keinottelun näyttämö.<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 264-267 1984</ref> Ranskalaista pääomaa virtasi ulkomaille lainoina enemmän kuin koskaan ennen.<ref>Grimberg, C: Kansojen historia, osa 19, 272,1984</ref> Pinnan alla kyti vastarinta: Napoleon III selvisi murhayrityksestä 28. huhtikuuta 1855 ja lisäksi hän pakeni toista murhayritystä 14. tammikuuta 1858. Jälkimmäisen murhayrityksen tekijä oli italialainen Felice Orsini, joka katsoi keisarin pettäneen Italian vapauspyrkimykset. Orsini yritti murhata keisarin Pariisin oopperassa suurella pommilla. Pommin räjähdys surmasi kahdeksan henkilöä ja 150 haavoittui.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,283, 1984</ref>
 
Toisen keisarikunnan aikana parannettiin myös koululaitosta. Napoleon III ja hänen opetusministerinsä Victor Duruy päättivät ulottaa koulutuksen koskemaan myös tyttöjä ja nuoria naisia. Jokaisen kuntaan määrättiin perustettavaksi tyttökoulu. Uudistus tuotti tuloksia: vuonna 1861 valmistui ensimmäinen ranskalainen nainen, Julie-Victoire Daublé ylioppilaaksi. Vuonna 1862 avattiin ensimmäinen nuorten naisten ammattikoulu ja samana vuonna aloitti ensimmäinen nainen opinnot yliopistossa.
Rivi 94:
Hän myös kaunisti [[Pariisi]]a. Pariisin jälleenrakentamisen taustalla olivat puhtaasti poliittiset ja sotilaalliset syyt. Ahtaita vanhoja katuja levennettiin ja rakennuksia vahvistettiin. Vanha [[keskiaika|keskiajan]] Pariisi hävitettiin. Kaikki tämä tehtiin tulevien vallankumouksien estämiseksi ja vallassa olevan hallituksen puolustamisen parantamiseksi. Paroni [[Georges-Eugène Haussmann]] ohjasi Pariisin jälleenrakentamista vuosina 1853–1870. Pariisin jälleenrakentamisen yhteydessä tapahtui tontti- ja rakennuskeinottelua. Niiden paljastuminen heikensi kansan luottamusta hallitsijaansa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,274,1984</ref>
 
1860-luvulla alkoi kansan vastustus kasvaa keisarikuntaa kohtaan. Napoleon III pelasi kaksilla korteilla. Hän ryhtyi miellyttämään niin porvaristoa kuin työläisiäkin. Työläisille annettiin lakko-oikeus vuonna 1864 ja oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen vuonna 1866. Lisäksi valtio ryhtyi maksamaan avustuksia niille yhtiöille, jotka rakensivat työläisille edullisia asuntoja. Vuonna 1863 pidettiin vaalit, joiden tulosta yritettiin etukäteen peukaloida muun muassa hajottamalla oppisitiolleoppositiolle suosiollisia vaalipiirejä. Hallituksen propagandarumpu pärisi sitä kannattavien ehdokkaiden puolesta. Hallitus sai vaaleissa jälleen äänienemmistön, mutta kaksi miljoonaa äänestäjää äänesti sitä vastaan. Oppositio sai nyt 35 paikkaa. Uusien lainsäätäjien joukossa oli Napoleon III:n sitkeä vastustaja, tuleva Ranskan tasavallan presidentti [[Adolphe Thiers]]<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,277-278</ref> Keisarin mielestä tähän ei kannattanut uhrata ajatustakaan. Kuitenkin vastustus oli kasvavaa: teattereissa vihellettiin näyttelijöille joiden tiedettiin olevan hallituksen suosiossa ja kahviloissa luettiin ääneen keisarista kertovia pilkkarunoja.Vuonna 1867 päätettiin tulla oppositiota vastaan: poliittiset klubit sallittiin, lehdistösensuuria lievennettiin ja lainsäätäjille myönnettiin entistä suurempi oikeus tehdä välikysymyksiä.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 277-278, 1984</ref>
 
Keisarin terveys oli alkanut horjua ja hän näytti vanhalta mieheltä. [[Émile Zola]] kirjoitti armottoman kuvauksen jonka mukaan Napoleon III oli ”... väsynyt ja horjuva mies, kasvot olivat kalpeat ja pöhöttyneet... keisari kulki eteenpäin lyhyin laahaavin askelin.”<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 278, 1984</ref> Huolta aiheutti opposition kasvava vaikutus ja huoli siitä, pääsisikö poika koskaan valtaistuimelle.
Rivi 117:
Keisari kiinnitti huomionsa myös Ranskan ulkomaankauppaan ja näkyvyyteen maailmalla. Hänen valtakaudellaan vallattiin uusia siirtomaita. [[Uusi-Kaledonia]] otettiin Ranskan hallintaan, sen pääkaupunki [[Nouméa]] perustettiin vuonna 1854. Afrikasta vallattiin [[Senegal]] vuosina 1854–1865 ja Aasiasta vallattiin [[Indokiina]] vuosina 1858–1868.
 
Onnettomasti päättynyt Meksikon sotaretki vähensi merkittävästi Napoleon III:n suosiota. Saksan rautakansleri [[Otto von Bismarck]] luonnehti viisi vuotta kestänyttä seikkailua ”mielikuvitukselliseksi typeryydeksi”. Vuonna 1861 [[Meksiko]]n prseidentiksipresidentiksi tuli [[Benito Juárez]] joka lopetti edellisen hallituksen muun muassa Ranskalta ottamien velkojen korkojen maksamisen. Tämä antoi vuonna 1862 Isolle-Britannialle, Espanjalle ja Ranskalle tekosyyn lähettää Meksikoon sotajoukkoja. Iso-Britannia ja Espanja päättivät piankin vetäytyä, mutta Ranskan joukot valtasivat maan pääkaupungin [[Ciudad de Mexico]]n 7. kesäkuuta 1863 <ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,363-364,1984</ref> Ranskalaiset asettivat Meksikolle hallituksen, joka julisti maan katoliseksi keisarikunnaksi.
 
Ranskassa maanpaossa olevat meksikolaiset konservatiivi- monarkistit olivat keskustelleet keisarin puolison Eugénien kanssa joka puolestaan keskusteli keisarin kanssa siitä, että Meksikosta oli tehtävä keisarikunta, joka olisi Ranskan vasallivaltio. Keisari piti puolisonsa ideaa hyvänä. Meksikon keisariksi kutsuttiin vuonna 1864 Habsburgin suvun arkkiherttua [[Maksimilian I (Meksiko)|Maksimilian]]. Lupaavan alun jälkeen tämä piankin huomasi, että ei ole toivottu hallitsija Meksikossa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,364-365, 1984</ref> Meksikolaiset tekivät sitkeää vastarintaa uutta keisariaan ja ranskalaisia vastaan.
Rivi 128:
 
== Saksan–Ranskan sota 1870–1871 ==
Vuoden 1870 alkupuolella näytti siltä, että Ranskan toinen keisarikunta on voittanut sisäpoliittiset vaikeutensa ja että sen jatkuvuus olisi turvattu. Kyseisen vuoden heinäkuussa puhkesi sota, joka johti Napoleon III luopumiseen vallasta ja Ranskan kolmannen tasavallan syntyyn. Sodan taustalla olivat Espanjan valtaistuinkriisi ja Otto von Bismarckin pyrkimykset luoda yhteinäinenyhtenäinen Saksan valtakunta.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 321-322,1961</ref>,<ref>Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 19, 372-380, 1984</ref>
 
Espanjan epäsuosittu kuningatar [[Isabella II]] syöstiin vallasta syyskuussa 1868. Seuraajan löytyminen osoittautui vaikeaksi, sillä kaikki suurvallat halusivat puuttua asiaan.<ref>Grimberg,C.: Kansojen historia, osa 19,372-373,1984</ref> Napoleon III halusi Espanjan valtaistuimelle entisen kuningattaren sukulaisen, Portugalin Alfonson, joka muodostaisi Pyreneiden niemimaalle yhtenäisvaltion joka turvaisi Ranskan investoinnit ja muut intressit.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 322, 1961</ref> Espanjan hallitus halusi maan kuninkaaksi Preussin hallitsijasuvun [[Hohenzollern]]in prinssi Leopoldin.
Rivi 146:
Tieto antautumisesta tuli pian myös Pariisiin. Eugénie purskahti itkuun ja totesi että ”...antautuminen on mahdottomuus. Hän on kuollut ja minulta yritetään salata se.” 4. syyskuuta oli sunnuntai ja saatuaan tiedon keisarin antautumisesta pariisilaisia kerääntyi kaduille vaatimaan uutta hallitusta.<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 343,1961</ref> Eugénie katsoi paremmaksi poistua maasta. Opposition johtajat [[Adolphe Thiers]], [[Leon Gambetta]] ja [[Jules Favre]] julistivat kansalliskokouksessa Ranskan tasavallaksi. Ainuttakaan laukausta keisarikunnan puolesta ei ammuttu ja vain yksi kansanedustaja äänesti tasavallan julistamista vastaan.<ref>Bury,J.P.T.:Napoleon III,185,1968</ref>,<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,389,1984</ref>
 
Napoleon III oli viety sotavankeuteen [[Kassel]]in lähistölle [[Wilhemshöhe]]n linnaan, missä keisarin aiemmin ylenkatsoma Bismarck toimi eräänlaisena yhdistettynä vanginvartijana sekä seuranpitäjänä. Vankeutta kesti seuraavaan vuoteen, jolloin Ranska ja Saksa tekivät rauhansopimuksen. Luettuaan sanolehdistäsanomalehdistä rauhanehdoista entinen keisari tuumi, että ankara rauhansopimus on ”alkusoitto vaikeuksille Euroopassa.”<ref>Corley, T.A.B.:Democratic Despot,349,1961</ref>
 
==Maanpakolainen==
Rivi 153:
Entinen keisari sai Ranskasta usein viestejä, että hänellä olisi yhä paljon kannatusta. Erityisesti maalaiset ja kaupunkien pikkukauppiaat inhosivat tasavallan mukanaan tuomaa poliittista kiistelyä ja he kaipasivat keisarikunnan rauhallista elämää. Armeijankin sanottiin olevan hänen puolellaan; tarvitsisi vain nousta maihin Ranskassa ja valta siirtyisi hänelle. Louis Napoleon totesi kaikille olevansa kuitenkin jo liian vanha tekemään paluun valtaan.<ref>Corley,T.A.B.: Democratic Despot, 350,1961</ref>
 
Suurimman osan tuloistaan entinen keisaripari sai myymällä Eugénien koruja sekä laittamalla myyntiin entisen keisarin kiinteistöjä. Iloa vanhenevan pariskunnan elämään toi Eugen-pojan menestys opinnoissanopinnoissaan. Elämänsä lopulla entistä keisaria piinasivat kovat kivut, joita sen ajan lääketiede ei voinut helpottaa. Napoleon III kuoli 9. tammikuuta 1873.<ref>Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961 345-353</ref>
 
Napoleon III poika Eugene liittyi Ison-Britannian armeijaan ja kaatui [[Etelä-Afrikka|Etelä-Afrikassa]] taistelussa [[Zulut|zuluja]] vastaan.
 
==Yksityishenkilö==
Yksityishenkilönä Ludvig Napoleonia pidettiin avuliaana, hyväsydämisenä, herkkätunteisena ja melankolisena. Häntä pidettiin myös älykkäänä ja haaveiluun taipuvaisena. Itse asiassa koko nuoruutensa hän haaveili tulevaisuudestaan Ranskan hallitsijana ja kertoi siitä kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 208,1984</ref> Opiskelu kiinnosti häntä läpi koko elämänsä ja keisarina ollessaan piti sitä rentoututumiskeinonarentoutumiskeinona hallitustoimista. Häntä kiinnostivat erityisesti historia, politiikka, sotilasasiat ja mekaniikka.<ref>Bury, J.P.T.: Napoleon III, 4-5,1968</ref>
 
Vanhemmiten Louis Napoleonia vaivasi eräänlainen tylsyys ja hallitustoimia vaikeutti halu käydä käsiksi todellisiin ongelmiin. Tällöin kasvoi hänen puolisonsa Eugénien osuus valtakunnan politiikan suuntaviivoissa ja asiodenasioiden hoitamisessa.<ref>Grimberg,K.:Kansakuntien historia,osa 19,232,1984</ref> Tavattuaan keisarin Pariisin maailmannäyttelyssä 1855 Otto von Bismarck kuvaili hänen olevan ”...taitava ja rakastettava... Hänen älyään on yliarvoituyliarvioitu... Pohjimmiltaan hän on hyväntahtoinen.”<ref>Grimberg, C.:Kansakuntien historia,osa 19,272,1984</ref>
 
Keisarina ollessaan Napoleon III jakoi ihmisten mielipiteitä: konservatiiveille hän oli tavoiltaan liian rahvaanomainen ja mielipiteiltään liian vasemmistolainen. Sosialistit puolestaan pitivät häntä liian populistisena.<ref>''[[Aamulehti]] 3.6.2010 - Pekka Masonen: Liian kiltti diktaattoriksi'' s.2</ref> Keisaria itseään vaivasi lapsellinen luulo siitä, että johtaja joka on kaapannut valtansa verisesti saavuttaisi kaikkien kunnioituksen ja rakkauden. Lisäksi hän uskoi voivansa yhdistää suurkapitalistien edut ja sosialismin. Hän puhui jatkuvasti köyhyyden poistamisesta, mutta työläiset menettivät uskonsa keisarin puheisiin.<ref>Grimberg,C.:Kansakuntien historia, osa 19,271-272,1984</ref>
Rivi 183:
* Bury, J.P.T.: Napoleon III and the Second Empire, Perennial Library, Harper & Row Publishers, New York, USA 1968
* Corley, T.A.B.: Democratic Despot. A Life of Napoleon III. Barrie and Rockliff, London, United Kingdom, 1961
* Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 19, Kansallisuusliikkeet. Kirjoittanut Ragnar Svanström. WSOY, Porvoo, 1984 ISBN 951-0-09747-0
* {{Kirjaviite | Tekijä = Teljo, Jussi| Nimeke = Historian diktaattorityyppejä| Suomentaja = | Vuosi = | Luku = Napoleonilainen diktatuuri| Sivu = |Sivut = 49-57| Selite = Historian aitta 0439-2183| Julkaisupaikka = Jyväskylä| Julkaisija = Gummerus| Tunniste =| www = | www-teksti = |Tiedostomuoto = | Viitattu = }}}
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_III”