Ero sivun ”Moskovan rauhansopimus (1940)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 28:
Rauhansopimuksen seurauksena liki puoli miljoonaa suomalaista – noin 15 prosenttia silloisesta väestöstä – joutui jättämään kotinsa ja siirtymään Suomen uusien rajojen sisäpuolelle. Sodassa oli kaatunut yli 23 000 suomalaista, ja 45 000 haavoittuneesta noin 10 000 jäi pysyvästi invalideiksi. Suomen tuotantoon rauhansopimus iski melkoisen loven. Maan pelloista ja metsävaroista menetettiin noin kahdeksasosa, vesivoimasta lähes kolmannes sekä liikenteen ja teollisuuden kapasiteetista noin viidennes.<ref>Veikko Huttunen: ''Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta'', s. 85–87. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06296-0.</ref>
Vaikein pulma rauhansopimuksen solmimisen jälkeen oli poliittisten suhteiden kehittyminen Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov lausui ensimmäisessä [[Neuvostoliiton korkein neuvosto|Neuvostoliiton korkeimman neuvoston]] sodanjälkeisessä istunnossa, että maiden väliset ongelmat oli nyt kerta kaikkiaan selvitetty. Myöhemmät tapahtumat osoittivat kuitenkin selvästi, ettei asia ollut näin. Jo rauhansopimuksen soveltamisessa syntyi tulkintavaikeuksia, jotka Neuvostoliitto pyrki suomalaisten mielestä mahdillaan ratkaisemaan edukseen. Neuvostoliiton uusi Helsingin-lähettiläs [[Ivan Zotov]] ei myöskään ollut sopiva henkilö muuttamaan suomalaisten sodan jäljiltä kyräilevää ja talvisodan jäljiltä entistäkin vihamielisempää asennetta myötämielisemmäksi itäistä suurvaltaa kohtaan. Jo Zotovin ensiesiintyminen kuvasi maiden välisten suhteiden tilaa. Zotov sattui saapumaan Helsinkiin 19. toukokuuta 1940, jolloin vietettiin [[kaatuneiden muistopäivä]]ä ja liput olivat puolitangossa. Vaivautumatta ottamaan asiasta tarkempaa selkoa Zotov tulkitsi suruliputuksen mielenosoitukseksi häntä vastaan ja esitti vastalauseensa ulkoministeriölle.<ref>Huttunen 1974, s. 17–18.</ref>
==Taustaa==
| |||