Versio 5. maaliskuuta 2018 kello 13.53 muokkaa 91.229.137.36 (keskustelu) Kuusinen ei voinut vaikuttaa vapautumisjärjestykseen eikä Aaltonen olisi noussut SKP:n johtoon, jos Kuusinen/NKP olisi vastustanut. Merkkaus: Visuaalinen muokkaus ← Vanhempi muutos		Versio 7. maaliskuuta 2018 kello 20.54 muokkaa kumoa KaMeWa2 (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 3 183 muokkausta →‎Uran laskusuhdanne Kekkosen aikana: vanhaa lähteetöntä tietoa pois Uudempi muutos →
Rivi 19: ==Uran laskusuhdanne Kekkosen aikana== [[Urho Kekkonen\|Presidentti Kekkonen]] oli itse asiassa Aaltosen kannalta vielä huonompi vaihtoehto: kun Kekkonen vuonna 1961 hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit, hän piti samalla huolen siitä, ettei hänen syvästi inhoamansa Aaltonen päässyt edes ehdokkaaksi. Syntyi hankala tilanne, kun huomattavimman oppositiopuolueen puheenjohtajalla ei ollut pääsyoikeutta eduskunnan suureen saliin. Aaltonen ei suostunut harkitsemaan puheenjohtajan paikastaan luopumista. Seurauksena oli paheneva selkkaus SKP:n ja SKDL:n välillä. Tämä oli ilmeisesti presidentin tarkoituskin; näin hän sai hyvän syyn pitää kommunistit pysyvästi oppositiossa – ja samalla sotkea heidän rivejään: Kekkonen oli tällaisen poliittisen juonittelun suurmestari <ref> Laitinen, Aarno: ''Ulkoparlamentin puhemies: Aarno Laitisen kauneimmat kolumnit Iltalehdessä'', s. 108. Toimittanut Lasse Lehtinen. Helsinki, Ajatus Kirjat, 2009.</ref> Aaltosen arkistojäämistö, eritoten päiväkirjat ja kirjeet, kertoo tilanteen kiristyneen jatkuvasti, kun menneeseen aikaan jämähtäneen puheenjohtajan ja rintamasotilaina palvelleiden rivijäsenten käsitykset puolueen oikeasta suunnasta alkoivat mennä yhä pahemmin ristiin. Eritoten hänet puheenjohtajan paikalta vuonna 1966 syrjäyttänyt [[Aarne Saarinen]] hermostui Aaltosen menettelytapoihin hetki hetkeltä yhä pahemmin. Kuitenkin Saarista itseään sai maanitella puheenjohtajaksi todella kauan – eli hän ei puuttunut edeltäjänsä toimiin ainakaan vallanhimosta vaan silkasta oikeudentunnosta: Saarinen ei ollut mikään vallanhimoinen kiipijä, vaan vastuuntuntoinen järjestömies.{{Kenen mukaan}} Aaltonen turhautui ja alkoi syyllistyä yhä kovempiin omavaltaisuuksiin, jotka huipentuivat syyskuussa 1965 [[Armas Äikiä]]n hautajaisissa. Poika Tuomisen kertoman mukaan Neuvostoliiton suurlähettiläs kieltäytyi läsnäolosta eikä laskenut paikalle alaisiaankaan, mutta Aaltonen toi omin lupineen paikalle SKP:n omistaman kappaleen Neuvostoliiton lipusta; samoin rivijäsenistö suuttui siitä, että Aaltonen salli ''[[Kommunisti (suomalainen lehti)\|Kommunisti]]''-lehden päätoimittaja [[Inkeri Lehtinen\|Inkeri Lehtisen]] liioittelevan artikkelin aiheesta julkaisemisen 6. joulukuuta 1965 ilmestyneessä numerossa; Lehtinen kirjoitti: ”Koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa” – kun paikalla oli käskettyjen kuoron ja orkesterin lisäksi vain vähän toistakymmentä henkeä...<ref> Arvo Tuominen, keskustelu keväällä 1977. {{parempi lähde}}</ref> ==Syrjäyttäminen ja myöhemmät vaiheet==

Ero sivun ”Aimo Aaltonen” versioiden välillä