Ero sivun ”Teemu Luoto” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kotivalo (keskustelu | muokkaukset)
→‎Aiheesta muualla: taidepappilan sivun ovat kaapanneet vähäpukeiset alusvaatemallit, pois
Minä Teemu Luoto olen lisännyt oman CV
Rivi 8:
 
 
{{Tynkä/Taiteilija}}Opiskelin Taideteollisessa oppilaitoksessa (nykyisin Aalto-yliopisto taiteen ja muotoilun korkeakoulu) keramiikka-osastolla 1956-61. Toukolassa (Hki) äitini puutalon kellarissa työskentelin 1962-71, siellä oli 1969 ensimmäinen ulkoilma-näyttely Intiankadun puutarhassa, joka toistui 1970 sai merkittävää mediahuomiota. 1970 näyttely pidettiin Otalammella (Vihti) Sällin 1700 l. mahtitalossa ja pihapiirissä. Tapahtumallinen näyttely Vihdissä oli 1973 ja -75.
{{Tynkä/Taiteilija}}
 
Muutto Kuhmalahden vanhaan pappilaan tapahtui 1971 heti huutokaupan jälkeen. Pappilan sisämaalauksen (jokainen huone eri värinen) jälkeen alkoi kiivas keramiikan tuotanto ja joulunäyttely valmistelu,kuvataiteilijat olivat tuttuja Helsingin seudulta. Myöhemmin Pirkanmaalaist taiteilijat olivat etusijalla. Alussa näyttelyjä järjestettiin kolmet vuodessa, kevät- kesä- ja joulunäyttelyt. Myöhemmin vakiintui kesänäyttely ainoaksi. Näyttelyt olivat tapahtumallisia, Riitta Vainio tanssiryhmineen, lastenteatteria, musiikkitapahtumia. Taidepappilan yö-tapahtuma alkoi 1998 ja siitä tuli niin suosittu että se oli toistettava vuosittain 2013 asti, Kuvataideleirejä organisoin v, 1974 keramiikka ja 1975 olikin useamman taiteilijan voimin maisemamaalaus- grafiikan- ja ikoonimaalausleirit. Lasten kuvataideleirit alkoivat 1987 kuntien rahoittamina ja jatkuivat 2009 asti, olivat erittäin suosittuja.
 
Kuvaamataidon opettajana toimin Iisalmen lyseossa 1965, Joensuun lyseossa 1965-68 Joensuun yhteiskoulussa 1966-67, Kangasala-opisto 1973-83, Tampereen työväenopisto 1987-91, Sariolan koulu, ylä-aste 1994-2001.
 
Tv-2 lastenohjelmille tein tarinallisia savianimaatioita 1987-1994; savitalojen tarinat, Muu ja Puu, Soivaa savea, Teemun eläimet, Savitauluja Särkänniemen eläintarhassa, Tarinoita savipojan muodon muutoksista, Tv-1 koulu-tv saviopetusta.
 
Yksityisnäyttelyt: Pinx, Helsinki 1964. Iisalmi 1965, Joensuu 1966, -67. Kalevalan Koru, Helsinki. Galleria Saskia, Tampere 1975, -82, -86, 91, -96 Taidesalongin kellari, Helsinki 1976, -95. Hämeenlinnan taidemuseo 1976. Nykytaiten museo, Tampere 1976. Helsingin kaupungin taidemuseo 1978. Wäinö Aaltosen museo, Turku 1979. Alvar Aalto -museo, Jyväskylä 1981. Joensuun taidemuseo 1983. Gallerie Oljemark, Helsinki 1985. Suomi-galleri, Tukholma 1986. Söderkulla, Sipoo 1988.Taidetalo Vitriini, Riihimäki 1990. Galleria Hagelstam, Helsinki 1991, 2002. Mältinranta, Tampere 1994. Galleria Marian Portti, Lahti 1994. Galleria Illusia, Tampere 1996. Galleria Axels, Helsinki 1997. Taideteollisuusmuseo, Helsinki 1998. Galleria Bellman, Tukholma 2000. Tampereen vanha kirjastotalo 2001. Kirten Kjaers-museo, Tanska 2002. Galleria Saskia, Tampere sekä Voipaalan taidekeskus, Sääksmäki 2011 Vanhaa ja vähän uutta, 70-vuotisjuhlanäyttely. Kangasala-talon galleria 2016.
 
Mitalit: Pirkanmaan mitali 1990, SVR mitali 2002
 
Apurahat: Hämeen läänin taidetoimikunta on ollut tukemassa Taidepappilan näyttelytoimintaa 1972 alkaen. Suomen kultuurirahaston Pirkanmaanrahasto 1973, -91, -94, -98. Hämeen läänin taidetoimikunta: työskentelyapuraha 1997. Valtion taidetoimikunta 1990, 2001, 2016. Kuvataiteen näyttöapuraha 2001. Pirkanmaan taidetoimikunta on tukenut kesänäyttelytoimintaa 2001, -02, -04, sekä myöntänyt tukea julkaisun painokustannuksiin 2003. Villa Karo matkastipendi Länsi-Afrikkaan, Beniniin 2003.
 
Teoksia kokoelmissa: Suomen valtion kokoelmissa. Helsingin, Tampereen, Espoon ja Joensuun kaupungin kokoelmissa. Kangasalan, Kiimingin, Kuhmalahden, Luopioisten, Pirkkalan, Sipoon, Tervakosken kuntien kokoelmissa. Jeppe Lahtisen kokoelmissa. Taidekoti Kirpilässä. Kaivannon sairaalan, WSOY:n, Veikkaus oy:n, YLE/tv-2 taidekokoelmissa ja yksityiskokoelmissa.
 
{{AAKKOSTUS:Luoto, Teemu}}