Ero sivun ”Päivö Oksala” versioiden välillä

Oksalan isä oli [[Kasvatusopillinen korkeakoulu|Kasvatusopillisen korkeakoulun]] professori [[Kaarle Oksala]].<ref name="oit">Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 6, palsta 628</ref> Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1926 [[Jyväskylän lyseo]]sta ja valmistui [[filosofian kandidaatti|filosofian kandidaatiksi]] [[1933]] Helsingin yliopistosta. Tämän jälkeen hän toimi [[opettaja]]na eri [[oppikoulu]]issa [[Helsinki|Helsingissä]] ja [[Tampere]]ella, mm.muun muassa [[Tampereen klassillinen lyseo|Tampereen klassillisen lyseon]] [[latina]]n ja [[suomen kieli|suomen kielen]] [[lehtori]]na [[1938]]–[[1946]]1938–1946.

[[Talvisota|Talvisodassa]] hän oli [[upseeri|rintamaupseerina]] [[SummaKarjalankannaksen (Venäjä)|taistelut talvisodassa|Summan]] ja [[Viipuri]]n rintamilla. [[Jatkosota|Jatkosodassa]] hän toimi valistusupseerina ja johti sodan loppuvaiheessa niin sanottuja [[ylioppilastutkinto|sotilasylioppilaskirjoituksia]].

Oksala toimi vuodesta [[1944]] Helsingin yliopiston [[klassillinen filologia|klassillisen filologian]] vt. [[assistentti]]na. Vuonna [[1953]] hän väitteli [[filosofian tohtori]]ksi, minkä jälkeen virkanimike muutettiin [[apulaisprofessori]]ksi. Hän hoiti [[1956]]–[[1966]]1956–1966 Helsingin yliopiston [[Rooman kirjallisuus|Rooman kirjallisuuden]] [[professori]]n virkaa, jonka vakituinen haltija [[Edwin Linkomies]] oli yliopiston [[rehtori]]na ja [[yliopiston kansleri|kanslerina]]. Linkomies kuoli 1963, ja Oksala haki häneltä vapautunutta professuuria. Siihen nimitettiin kuitenkin [[Iiro Kajanto]] vuonna 1966.

Oksala tuli tutuksi laajalle opiskelijajoukolle, sillä hän piti [[1950-luku|1950]]- ja [[1960-luku|1960-luvuilla]] filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa (nyk. [[Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta]]) pakollisia [[pro exercitio]] -harjoituksia ja opetti latinan [[lauseoppi]]a. Runsaiden osanottajamäärien vuoksi näihin tarvittiin tavallista suuremmat luentosalit, joita olivat päärakennuksen suuri sali ja [[Porthania]]n luentosali 1. Oksalalla oli kuuluva ja kantava ääni, joten hän ei suurellekaan joukolle puhuessaan tarvinnut mikrofonia. Tuon ajan opiskelijat muistavat hänet ystävällisenä, hyväntahtoisena, kannustavana ja huumorintajuisena opettajana, jolla oli erinomainen kasvomuisti.

Hän oli suuresti kiinnostunut antiikin runouden suomentamisesta. Niistä merkittävin on [[1965]] ilmestynyt Catulluksen runojen suomennos. Lisäksi hän suomensi [[Vergilius|Vergiliuksen]] [[Aeneis]]-eeposta sekä [[Ovidius|Ovidiuksen]] ja [[Propertius| Propertiuksen]] tuotantoa. Toisin kuin muut klassisen runouden suomentajat Oksala säilytti suomennoksissaan alkuperäiset [[runomitta|runomitat]]. Erityisesti hänet muistetaan taitavana [[heksametri]]n käyttäjänä.

Oksalan kansainväliset kontaktit liittyivät varsinkin saksalaiseen antiikin tutkimukseen. Hän vieraili luennoitsijana saksalaisissa yliopistoissa ja johti suomalaisten opiskelijoiden opintoretkiä [[Rooma]]an ja [[Ateena]]an. Hän osallistui [[1973]] elävän latinan kongressiin [[Malta]]lla.

Alvar Aalto -museon edustalla Jyväskylässä on vuonna [[1982]] valmistunut [[Veikko Hirvimäki|Veikko Hirvimäen]] suunnittelema Päivö Oksalan muistomerkki ''Pro Artibus Humanis''<ref>[http://www3.jkl.fi/taidemuseo/veistokset/veistokset/007.html Veistokset,] Jyväskylän taidemuseo</ref>.