Ero sivun ”Lancia” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
p Kh
Rivi 28:
| huomautukset =
}}
'''Lancia''' [lanˡtʃa] on [[italia]]lainen automerkki, jonka perusti autourheilija ja insinööri [[Vincenzo Lancia]] (1881–1937) vuonna 1906. Lancian nimeen yhdistetään autourheilu, ja LancianLancia tunnettiin [[ralli]]autoilusta 1970–1990-lukujen välisenä aikana. [[Lancia (F1-talli)|Merkki]] oli mukana myös [[Formula 1]] -luokassa 1950-luvulla, mutta menestystä ei kuitenkaan saavutettu samassa määrin kuin rallin parissa.

Lancia on kuulunut vuodesta 1969 [[Fiat|Fiat-konserniin]]. Syksyllä 2007 Lancia palasi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomen markkinoille. Lancian Suomen maahantuonti siirtyi Delta Motor Oy:ltä AutoFennica Oy:lle vuonna 2009. AutoFennica on osa Aro-Yhtymää, jolle myös [[Alfa Romeo]]n ja Fiatin maahantuonti siirtyi. Vuonna 2014 ilmoitettiin, että Lancian maahantuonti loppuu kokonaan Italian ulkopuolelle, ja näin ollen Lanciaa myydään jatkossa vain Italiassa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tuulilasi.fi/uutiset/tunnetun-italialaismerkin-myynti-loppuu | Nimeke = Lancian myynti loppuu | Julkaisija = Tuulilasi | Ajankohta = 13.1.2014 | Viitattu = 13.9.2015}}</ref>
 
== Historiaa ==
 
Vincenzo Lancia ja Claudio Fogolin perustivat Automobili Lancian vuonna 1906 Torinoon. Lancia oli jo hankkinut kokemusta autonvalmistuksesta Fiatilla, joilla ajoi myös kilpaa. Ensimmäinen Lancia malli oli Alpha, joka esiteltiin Torinon MotorshowssaMotorshow’ssa vuonna 1908. Näitä seurasi joukko autoja nimiltään Beta, Gamma, Delta, Epsilon, Eta ja Zeta.
 
Vuonna 1913 esiteltiin loistoauto Theta, jossa oli viiden litran moottori. Lancia Theta oli ensimmäinen eurooppalainen auto, jossa oli vakiovarusteena sähköjärjestelmä ja sähkökäynnistys. Aivan ensimmäinen sähkökäynnistyksellä varustettu auto oli englantilainen [[Arnold (auto)|Arnold]]. Lancia Thetaa valmistettiin vuosina 1913-19191913–1919.<ref>Ruiz, Marco: Suuri autokirja, s. 210. Suom. Jussi Juurikkala. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1985.</ref>
 
Ensimmäisen maailmansodan aikana tehdas valmisti kuorma-autoja armeijalle. Vuonna 1922 esiteltiin edistyksellinen automalli Lambda, jossa oli maailman ensimmäinen itsekantava kori ja erillisjousitus etupäässä. Auto oli varsin menestyksellinen, ja sitä valmistettiin vuoteen 1931 asti n. 13 000 kpl. Vincenzo Lancia kuoli vuonna 1937 ja eieikä kerennyt näkemään Aprilia-mallia, joka oli muotoiltu aerodynaamiseksi Torinon teknillisen koulun tuulitunnelissa. Gianni (Vincenzon poika) alkoi johtamaan yritystä. Vuonna 1950 Torinon MotorshowssaMotorshow’ssa esiteltiin Aurelia, jossa oli siihen aikaan erikoinen rakenne: moottori edessä, vaihdelaatikko, kytkin ja tasauspyörästö takana. Aurelia oli myös maailman ensimmäinen tuotantoauto, jossa oli V6-moottori.
 
Gianni Lancian myötä tehdas alkoi myös osallistumaan autourheiluun,; se oli mukana mm. Formula 1:sissässä D50 -mallilla, mutta vetäydyttyään formuloista kesken kautta vuonna 1955 se luovutti kaiken F1 -materiaalin Ferrarille, joka voittikin mestaruuden vuonna 1956 (Juan Manuel Fangio). Varsinaisesti Lancia on tullut tunnetummaksi rallin puolella, jossa se on yksi menestyneimmistä merkeistä.
 
==Lancia Suomessa==
Muutama yksittäinen Lancia-auto oli tuotu Suomeen 1950- ja 1960-luvuilla, mutta ainoatakaan tämän merkkistä autoa ei ollut rekisterissä 1970-luvun alussa.<ref name="laitinen">Timo Laitinen: ''Auto 70-luvulla'', s. 105–107. Helsinki: Alfamer Oy, 2008. ISBN 978-952-472-003-8.</ref> Lancian tehdasjoukkue osallistui [[Jyväskylän Suurajot|Jyväskylän Suurajoihin]] 1960-luvun puolivälissä, vaikka autot ja kilpailu eivät sopineetkaan yhteen kovin hyvin. Suomalaiset [[Simo Lampinen]], [[Jorma Lusenius]], [[Hannu Mikkola]] ja [[Pauli Toivonen]] ajoivat tehdastallin autoilla ralleja maailmalla, Lusenius joskus myös Suomessa.<ref>Olli J. Ojanen: ''Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla'', s. 157. Helsinki: Alfamer Oy, 2002. ISBN 952-5089-71-1.</ref> Lancian tuonnin Suomeen aloitti Fiatia edustanut Autonovo Oy vuonna 1973. Lancian paras myyntivuosi oli 1975, jolloin sitä rekisteröitiin 125 kappaletta. Vuonna 1977 Lancian pohjoismaiset toiminnot siirtyivät [[Saab]]ille, ja niinpä Suomessakin maahantuojaksi vaihtui Saabin edustaja Oy Scan-Auto Ab. Suomessa rekisteröitiin koko 1970-luvun aikana 349 Lancia-henkilöautoa, eikä merkki yltänyt 25 eniten myydyn automerkin tilastoon minään vuonna.<ref name="laitinen"/>
 
Yhtenä vaihtoehtona ikääntyneen [[Saab 96]]|Saab 96:n]] seuraajaksi [[Uudenkaupungin autotehdas|Uudenkaupungin autotehtaan]] tuotevalikoimaan oli 1970-luvun lopulla esillä [[Lancia Delta]], joka valittiin Euroopan Vuoden autoksi vuonna 1980 ja jota myytiin [[Ruotsi]]ssa, [[Norja]]ssa ja [[Tanska]]ssa nimellä Saab-Lancia 600. Valituksi tuli kuitenkin [[Ranska]]ssa suunniteltu [[Talbot Horizon]].<ref name="laitinen"/>
 
Autonovo Oy toi Lanciaa Suomeen jälleen muutaman vuoden ajan 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, jolloin Fiat-henkilöautojen edustus oli siirtynyt Oy [[Veho]]|Oy Veho Ab:lle]].<ref> Heikki Laurell (toim.): ''Suomen henkilöautot 1990'', s. 121–122. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1990.</ref>. Vuonna 1988 rekisteröitiin 649 uutta Lancia-henkilöautoa; edellisenä vuonna vastaava luku oli ollut 131.<ref> Heikki Laurell (toim.): ''Suomen henkilöautot 1989'', s. 41. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1989.</ref> Vuoden 1999 lopussa Suomen ajoneuvorekisterissä oli 2&nbsp;193 Lanciaa.<ref> Kari Pynnä: ''Näillä ajamme: autokantatilasto 31.12.1999.'' Tekniikan Maailma 11/2000, s. 154. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet.</ref> Lanciaa ei olepitkään aikaan tuotu lainkaan Suomeen sitten 1990-luvun lopun jälkeen. Syksyllä vuonna 2007 Delta Motor kuitenkin aloitti maahantuonnin Ypsilon-mallilla. Myöhemmin tuontiohjelmaan tuli myös muita malleja. Sittemmin Lancian maahantuonti siirtyi Aro-Yhtymän tytäryhtiölle AutoFennica Oy:lle syyskuussa 2009 Delta Motorin ajauduttua yrityssaneeraukseen.
 
== Lancia MM-ralleissa ==
 
Lancia on voittanut [[Rallin maailmanmestaruussarja]]ssa autonvalmistajien mestaruuden ennätykselliset 10 kertaa. Lancian kilpailutominta muistetaan erityisesti malleista [[Lancia Stratos]], [[Lancia 037]], [[Lancia Delta S4]], sekä [[Lancia Delta HF Integrale]].
 
== Lancian automalleja ==
Rivi 55 ⟶ 57:
=== [[Fiat Chrysler Automobiles|FCA]]-fuusio ===
{{lähteetön}}
Fiatin ja Chryslerin yhdistyttyä 2009 FCA-konserniksi, Chrysler-mallien myynti päätettiin siirtää Euroopassa Lancialle, jonka oma mallisto oli käynyt hyvin pieneksi,. fuusionFuusion jälkeen nämä mallit tosin toteutettiin Chryslereina [[Iso-Britannia|Isossa-Britannia]]ssa, perinteinen malli Delta, mukaan luettuna. Muualla Euroopan suunnitelmaan kuuluivat [[Chrysler 200|Lancia Flavia]], [[Chrysler 300|Lancia Thema]] sekä [[Chrysler Voyager|Lancia Voyager]]. Tuotantoon ehtineet mallit varustettiin uusilla maskeilla, yksityiskohdilla sekä Lancian logolla. Konsernin suunnitelma ei kuitenkaan puhutellut asiakaskuntaa, joten Chryslereiden tuonti Eurooppaan pääosin lopetettiin, Lancian malliston supistuessa liki olemattomiin, pieneen erikoisesti muotoiltuun Ypsiloniin, jonka myynti rajoittuu merkin kotimaahan. FCA ei ole julkistanut uusia suunnitelmiaan Lancian kohdalla, joten merkin tulevaisuus on vaakalaudalla.
 
==== Nykyiset automallit ====
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Lancia