Ero sivun ”Boethius Dacialainen” versioiden välillä

Boethiuksen elämästä tiedetään varsin vähän. Yleisin käsitys hänen syntyperäänsä koskien on, että hän oli kotoisin Tanskasta. Sieltä hän lähti opiskelemaan filosofiaa [[Pariisi]]in. Täällä hän liittyi [[Sigerus Brabantilainen|Sigerus Brabantilaiseen]], ja yhdessä tämän sekä [[Roger Bacon]]in ja [[Jean Buridan]]in kanssa valitsi joiksikin vuosiksi uran opettajana humanististen tieteiden maisterin tutkinto pohjanaan, sen sijaan että olisi jatkanut opiskelua suoraan teologisessa tiedekunnassa tai etsinyt ei-akateemista työtä. [[Étienne Tempier]] tuomitsi Boethiuksen [[Pariisin oppituomio]]ssa vuonna [[1277]] [[averroismi|averroistisen liikkeen]] johtajana. Boethius jätti Pariisin yhdessä Sigeruksen kanssa ja vetosi paavi [[Nikolaus III]]:een. Hänet pidätettiin paavillisessa [[kuuria]]ssa [[Orvieto]]ssa, ja hän siirtyi [[Daakia|Dacia]]an ja liittyi [[dominikaanit|dominikaaneihin]].

Boethius oli [[Aristoteles|Aristoteleen]] ja [[Averroes|Averroeksen]] seuraaja ja kirjoitti ainakin [[logiikka|logiikasta]], [[luonnonfilosofia]]sta, [[metafysiikka|metafysiikasta]] ja [[etiikka|etiikasta]]. Osa hänen teoksistaan ei ole säilynyt nykypäiviin. Hänen keskeinen näkemyksensä oli, että filosofian täytyi seurata argumentteja sinne minne ne veivät, huolimatta siitä, olivatko ne ristiriidassa uskonnon kanssa. Hänelle filosofia oli ylin inhimillinen toimi, ja tässä maailmassa ainoastaan filosofit saattoivat saada tietoa. Teoksessaan ''Korkeimmasta hyvästä, tai filosofin elämästä'' hän tarjoaa hyvin aristoteelisen kuvauksen ihmisen korkeimmasta hyvästä — totuuden ja hyveen mietiskelystä. Eräitä ristiriitaisia ajatuksia, joihin hän päätyi, olivat tyhjästä (''[[ex nihilo]]'') luomisen mahdottomuus, maailman ja ihmisrodun ikuisuus sekä se, ettei [[kuolleiden ylösnousemus]]ta ole.

Radikaaleista näkemyksistään huolimatta Boethius pysyi [[kristinusko|kristittynä]]. Hän pyrki väistämään ristiriidat jakamalla totuuden tutkimisen toisaalta filosofiseen tutkimukseen, jonka tehtävänä oli tutkia maailmaa ja ihmisluontoa, ja toisaalta teologiseen tutkimukseen, jolle kuuluivat yliluonnolliset ilmestykset ja jumalalliset [[ihme]]et. Tästä kahden totuuden näkemyksestä hänet myös tuomittiin Pariisin oppituomiossa, vaikkakin hän oli ollut varovainen ja välttänyt sanomasta uskonnollisten totuuksiatotuuksien kanssa ristiriidassa olevia filosofisia totuuksia tosiksi ''simpliciter'' (yksinkertaisesti, ilman lisämääreitä) — kullakin tiedon alalla johtopäätökset tuli perustella varovasti. FilosofitFilosofien saavuttamat johtopäätökset olivat tosia "luonnollisten syiden ja prinsiippien mukaan" (''De Aeternitate Mundi'', s. 351). Vaikka filosofien tulee olla vapaita saavuttamaan tällaisia johtopäätöksiä ja keskustelemaan niistä, uskolla on korkeampi lähde — ihmisjärjen ollessa erehtyväinen, sen tulee antaa tietä uskolle todellisissa ristiriitatapauksissa.