Ero sivun ”Kainuun Sanomat” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Mrsaku (keskustelu | muokkaukset)
pEi muokkausyhteenvetoa
SeppVei (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 28:
Suomen puolueettomuutta ja liittoutumattomuutta korostanut Korhonen aloitti [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] hajottua ja Suomen haettua [[Euroopan unioni]]n jäsenyyttä EU-vastaisen kampanjan käyttäen lehteään apuvälineenä. Korhonen ryhtyi valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi [[Suomen presidentinvaali 1994|1994 presidentinvaaliin]]. Hänen vaaliteemamaan oli estää Suomen EU-jäsenyys. Korhonen jäi virkavapaalle puoli vuotta ennen vaalia. Hän sai muualla maassa vain muutamia prosentteja äänistä, mutta Kainuussa 40 %. Vaalituloksen selvittyä tämä johti päätoimittajan ja toimituksen väliseen riitaan ja Korhosen eroon.{{Lähde}}
 
Korhosen erottua vuonna 1994 ''Kainuun Sanomat'' lakkasi olemasta virallisesti puoluepoliittisesti sitoutunut. Lehden päätoimittajaksi nimitettiin vuonna 1995 [[Matti Piirainen]], jonka jäätyä eläkkeelle päätoimittajana on vuodesta 2013 ollut [[Markus Pirttijoki]].
 
''Kainuun Sanomien'' julkaisemisesta oli vastannut ''Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy'', kunnes [[Alma Media]] osti sen vuosien 1998–1999 aikana. Lehden Alma Median haltuun siirtyminen tapahtui vaiheittain siten, että yhtymään kuuluva [[Alpress]] osti vuonna 1998 ensin 16 % äänivallan Kainuun Sanomien kirjapainosta, ja nosti seuraavana vuonna osuutensa yli 90 prosenttiin. Alma Media omistaa tällä hetkellä{{Lähde||26. helmikuuta 2017|vuosi=2017}} Pohjois-Suomen sanomalehdistä [[Rovaniemi|Rovaniemellä]] ilmestyvän [[Lapin Kansa]]n ja [[Kemi]]ssä ilmestyvän [[Pohjolan Sanomat]].{{Lähde}}