Ero sivun ”Kauppakeskus Linna” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisäys
Lisätty kuva
Rivi 1:
[[File:Kauppakeskus Linna.JPG|thumb|300 px|Kauppakeskus Linnan julkisivua Raatihuoneenkadun puolelta.]]
'''Kauppakeskus Linna''' on [[kauppakeskus]] [[Hämeenlinna|Hämeenlinnan]] keskustassa. Kauppakeskus sijaitsee [[Hämeensaari|3. kaupunginosassa]]
[[Raatihuoneenkatu (Hämeenlinna)|Raatihuoneenkadun]] varrella ja on perustettu vuonna 1998 entisten [[1960-luku|1960]]- ja [[1970-luku|70]]- luvuilla rakennettujen [[ Hämeenlinnan Sokos|Sokoksen]] ja [[Centrum|Centrumin]] tavaratalojen kiinteistöihin. Kortteli 1, johon kauppakeskus kuuluu, sijaitsee [[Kauppatori (Hämeenlinna)|Kauppatorin]] länsipuolella ja sen alueelle sijoittuu myös [[Sibeliuksen syntymäkoti]]. Kauppakeskus Linnassa on kolme liikekerrosta ja lisäksi kattopysäköintialue. Se onkin kaupungin toiseksi suurin kauppakeskus vuonna 2014 valmistuneen [[Kauppakeskus Goodman|Goodmanin]] jälkeen. Kauppakeskus on kuitenkin tällä hetkellä lähes tyhjillään, sillä Goodmanin valmistuttua valtaosa Linnassa aiemmin toimineista liikeistä siirtyi sinne. Lisäksi kauppakeskuksessa toiminut [[S-market]] lopetti loppuvuodesta 2015 vuokrasopimuksen erimielisyyksien vuoksi. Tällä hetkellä kauppakeskuksessa toimii vain kahdeksan liikettä, joista neljä on erilaisia ruokailupaikkoja, yökerho, vaateliike ja kaksi kuntosalia.<ref>{{ Verkkoviite | Osoite =https://yle.fi/uutiset/3-7314275 | Nimeke =Muodin keskus siirtyy Hämeenlinnassa Goodmaniin – kuinka käy Kauppakeskus Linnan? | Julkaisija =Yle | Viitattu =4.9.2017 }}</ref><ref>{{ Verkkoviite | Osoite =https://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/278634-reska-edelleen-oiva-kauppapaikka | Nimeke ="Reska on edelleen oiva kauppapaikka" | Julkaisija =Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset | Viitattu =16.9.2017 }}</ref>
 
Kauppakeskus Linna sijoittuu korttelissa kolmelle eri tontille, joista jokaisella on eri omistaja. Keskimmäinen tontti, jolla sijaitsee entinen Sokoksen tavaratalo, siirtyi vuonna 2016 suuressa, useiden kaupunkien kohteita kattaneessa kaupassa Hatfield Philips -rahoitusyhtiöltä suomalaiselle City Kauppapaikat Oy:lle. Koska kauppakeskus on pääosin tyhjillään ja sijaitsee kaupungin keskeisimmällä paikalla, Hämeenlinnan kaupunki on perustanut ohjausryhmän Keskustakortteliksi nimetyn 1. korttelin kehittämistä varten. Nykyisten rakennusten säästämisen tai purkamisen suhteen ei ole vielä tehty päätöstä. Kortteliin saatetaan tulevaisuudessa sijoittaa liiketilojen lisäksi asuntoja, toimistotiloja sekä muuta toimintaa.<ref>{{ Verkkoviite | Osoite =https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/304220-kauppakeskus-linnan-keskikiinteisto-vaihtoi-omistajaa | Nimeke =Kauppakeskus Linnan keskikiinteistö vaihtoi omistajaa | Julkaisija =Hämeen Sanomat | Viitattu =4.9.2017 }}</ref>