Ero sivun ”Holokausti” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hartz (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
yksi uutinen ei ansaitse omaa pääotsikkoaan, siirretään
Rivi 216:
Holokaustin muistoa ja tietoisuutta tapahtumista pidetään nykyisin hyvin aktiivisesti yllä. Aiheesta julkaistaan paljon kirjoja ja elokuvia, ja sille perustetaan muistomerkkejä ja ylläpidetään museoita. Holokaustiin viitataan kaikkialla politiikasta erilaisiin kampanjoihin, sillä holokaustista on tullut pahuuden mittari, jota vasten ihmisten ja valtioiden epämoraalisia tekoja mitataan.<ref>Holmila 2010, s. 278.</ref>
 
Holokaustin muistamisessa voidaan nähdä kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa 1940- ja 1950-luvuilla muistamisen tarve oli lähes yksinomaan riippuvainen selviytyjien tarpeesta muistaa, jäljittää ja säilöä tietoa holokaustin ajalta. Juutalaisten ulkopuolista maailmaa ei holokaustin muistelu tuolloin vielä kiinnostanut. 1960- ja 1970-luvuilla holokaustin muistamisesta alkoi muodostua julkisen muistamisen rituaali ja selviytyjistä ”pyhiä” myös julkisessa keskustelussa. Tähän vaikutti paljolti [[Adolf Eichmannin oikeudenkäynti]] Israelissa, jolloin holokaustin tapahtumat saivat paljon julkisuutta koko maailmassa. 1970-luvun lopulla alkoi holokaustin katsominen mikrohistorian näkökulmasta tavallisten ihmisten kokemuksena. Holokaustin muistoa ylläpiti Yhdysvalloissa televisiosarja ''[[Polttouhrit (televisiosarja)|Polttouhrit]]'' (1978), joka näytettiin myös muualla maailmassa, Suomessakin. [[Kommunismin romahdus Itä-Euroopassa 1989|Kommunismin luhistumisen]] myötä myös Itä-Eurooppa joutui tekemään tiliä kipeän natsimenneisyytensä kanssa päästäkseen Länsi-Euroopan yhteyteen.<ref>Holmila 2010, s. 283–285.</ref> Puola hyväksyi vuonna 2018 lain, jonka mukaan Puolaa ei saa syyttää osasyylliseksi holokaustiin, ja esimerkiksi puolalaisista keskitysleireistä puhuminen on kielletty. Lain rikkomisesta voi saada vankeusrangaistuksen.<ref>https://yle.fi/uutiset/3-10045134</ref><ref>https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005541868.html</ref> Holokaustimuisteluun alkoi tulla myös kyseenalaisia piirteitä, kun se valjastettiin eri tarkoituksiin, ja myös useita väärennettyjä muistelmia julkaistiin.<ref>Holmila 2010, s. 283–285285.</ref>
 
Sodan jälkeen perustetut holokaustimuistomerkit kunnioittivat lähinnä vastarintaliikkeitä ja leireiltä selviytyjiä. Auschwitziin rakennettiin vaatimaton muistomerkki leirin uhrien muistolle vuonna 1967. Muistomerkkien määrä alkoi lisääntyä 1970- ja 1980-luvuilla niin Israelissa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.<ref>Holmila 2010, s. 286–287.</ref> Holokaustimuseoita ovat keskitysleirin museoiden lisäksi esimerkiksi [[Yad Vashem]] Isralissa ja [[United States Holocaust Memorial Museum]] Washingtonissa.<ref>Holmila 2010, s. 289.</ref> Kaikissa Pohjoismaissa Suomea lukuun ottamatta on ”holokaustin ja kansanmurhan tutkimuslaitokset”.<ref>Holmila 2010, s. 292.</ref> [[Holocaust Task Force]] -järjestö perustettiin 1998 [[Göran Persson]]in aloitteesta. Järjestö edistää juutalaisten joukkotuhon muistamista, arkistojen avaamista tutkijoille ja opetuksen järjestämistä kouluissa ja yliopistoissa. Jäsenmaita on 27 (2010). Suomi liittyi jäseneksi järjestöön vuonna 2010.<ref>[https://web.archive.org/web/20140910132223/http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Holokaustin+opetuksesta+tuli+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4ys+opetussuunnitelmiin/1135259324418 Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin, Helsingin Sanomat 14.8.2010 A6]</ref>
 
Euroopan maat ovat 2000-luvun alussa ottaneet kalentereihinsa holokaustin muistopäivän. [[YK:n yleiskokous]] virallisti vuonna 2005 kunkin vuoden tammikuun 27. päivän, Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivän, ”holokaustin kansainväliseksi muistopäiväksi”. Suomessa päivää vietetään nimellä ”[[vainojen uhrien muistopäivä]]”.<ref>Holmila 2010, s. 291.</ref>
 
==Puola ja holokausti==
26. tammikuuta 2018 Puola hyväksyi lain jonka mukaan Puolaa ei saa syyttää osasyylliseksi holokaustiin. Muiden muassa puolalaisista keskitysleireistä puhuminen on kielletty. Lain rikkomisesta voi saada vankeusrangaistuksen.<ref>https://yle.fi/uutiset/3-10045134</ref><ref>https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005541868.html</ref>
 
== Lähteet ==