Ero sivun ”Klassinen liberalismi” versioiden välillä

(→‎Yleistä: Lisäsin tekstiä koulukunnat-osuuteen)
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisovelluksesta 
Mannermaista liberalismia kutsutaan usein myös ''ranskalaiseksi valistukseksi''. Ranskassa liberalismin juuret olivat 1700-luvun [[Valistus|valistusajan]] filosofiassa, joka painotti [[Sananvapaus|sananvapautta]] ja kyseenalaisti hallitsijan, aatelin ja kirkon vallankäytön eli ''[[Ancien régime]]n''. Ranskan vallankumousta vuosisadan lopussa pidetäänkin liberaalina vallankumouksena, vaikka sen seuraukset myöhemmin johtivatkin väliaikaisesti takaisin [[Itsevaltius|yksinvaltaan]].{{Lähde|teksti=}} Ranskalaisten valloitusten myötä liberaalit ajatussuunnat levisivät kaikkialle manner-Eurooppaan, millä tulikin olemaan tärkeä rooli vuoden 1848 tapahtumissa.{{Selvennä}} Vaikka mannermainen liberalismi tunnustaakin yksilön, niin sille on kuitenkin tunnusomaista, että yksilö nähdään ensisijaisesti kollektiivin osana ja että yksilön tulee toimia nimenomaan yhdessä yhteisön kanssa. Tämä oli [[Friedrich von Hayek|Friedrich Hayekin]] mukaan suurin eroavaisuus, missä ranskalaisen valistuksenajan henki eroaa klassisesta liberalismista, sillä se hyväksyy [[Kollektivismi|kollektivismin]]. Hayekin mukaan juuri tämän vuoksi mannermainen liberalismi korostaa niin voimakkaasti juuri [[politiikka]]a keinona ratkoa ihmisten ja yhteiskunnan ongelmia. Tässä asiassa mannermainen liberalismi eroaa merkittävästi klassisesta liberalismista, jossa [[demokratia]] nähdään ensisijaisesti keinona suojella kansalaisia valtiovallalta ja sen hallitsijoiden pyrkimyksiltä.<ref name=":0" /> Ranskalainen valistus korostaa ihmisten välistä luonnollista tasa-arvoa, ja tämän vuoksi se sallii valtion tasoittavan ihmisiä erottavia tekijöitä ja olosuhteita.<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin voidaankin sanoa korostavan ennemminkin [[Tasa-arvo|tasa-arvoa]], kuin itse vapautta. Syvä ero klassiseen liberalismiin on periaatteellinen. Klassiselle liberalismille ihmiset yksinkertaisesti ovat erilaisia, ja he käyttävät omaehtoisesti aikaansa eri tavoin ja tekevät elämässään erilaisia valintoja.<ref name=":0" /> Klassinen liberalismi ei anna valtiolle ikinä oikeutta puuttua näihin yksilön ponnisteluihin markkinoilla ja niistä seuranneisiin saavutuksiin, sekä mielivaltaisesti ja keinotekoisesti tasoittavan palkkoja ja ihmisten saavutuksia.<ref name=":0" /> Mannermainen liberalismi pitää pyrkimyksiä tasa-arvoon yhteiskunnallisena saavutuksena ja korkeampana päämääränä, kun taas klassisen liberalismin mukaan kaikki nämä pyrkimykset hallitustasolla ovat poliittista [[Despotismi|despotismia]] ja [[Totalitarismi|totalitarismia]].<ref name=":0" /> Mannermaisessa liberalismissa vapaus merkitsee oikeutta osallistua poliittiseen prosessiin, kun taas klassisen liberalismin edustajat katsovat että vapaus on sitä, että ihmiset voivat tehdä valintansa itsenäisesti ja mahdollisimman omaehtoisesti ilman hallituksen ohjailua. Klassisten liberalistien mukaan poliittiset lupaukset ovat tyhjiä ja poliittiset ohjelmat muuttuvat aikanaan väistämättä kansalaisten vapauksia rajoittaviksi keinotekoisiksi esteiksi ([[Tulli|tullit]], [[Tariffi|tariffit]], [[Kieltolaki (Suomi)|kieltolaki]] ja [[sääntely]]).<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin mukaan valtiolle tulee antaa rajoittamaton valta kehittää yhteiskuntaa. Sen sijaan klassiset liberalistit edellyttävät, että tämän vallan tulee olla hallitustasolla rajattua, ja puolestaan [[Markkinatalous|vapailla markkinoilla]] ihmisten välinen keskinäinen kilpailu ja yhteistyö vieköön ihmiskuntaa eteenpäin [[Spontaani järjestys|spontaanisti]] ja omaehtoisesti.<ref name=":0" /> Ranskalaisessa valistuksessa valtio edustaa yhteisön kollektiivista viisautta ja korkeampaa eettisyyttä, johon ihmiset eivät pelkästään markkinoilla toimien voi heidän mukaansa yltää.
 
[[Suomi|Suomessa]] klassista liberalismia ovat edustaneet esimerkiksi Adam Smithiä edeltänyt [[Anders Chydenius]] sekä [[Peter Forsskål]], kuka jäi tosin melko tuntemattomaksi varhaisen kuolemansa takia. [[Saksa|Saksassa]] klassista liberalismia edustivat filosofi [[Immanuel Kant]], [[Wilhelm von Humboldt]] ja runoilija [[Friedrich Schiller|Friedrich Shiller]]. Kant ymmärsi järjen rajallisuuden ja hän kannatti yksilönvapautta, [[Laissez-faire|vapaata markkinataloutta]] sekä muita klassisen liberalismin arvoja. Myös amerikkalaisilla ajattelijoilla on ollut vahvan liberaaleja ajatuksia. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] presidenteistä sekä [[Thomas Jefferson]] (1743–1826) että [[James Madison]] (1751–1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla ''checks and balances'' -järjestelmää (tarkistukset ja tasoitukset), [[osavaltio]]iden oikeuksia ja [[kaksikamarinen kongressi|kaksikamarista kongressia]]. Liberaalisten ajatuksien leviämiseen Yhdysvaltain hallituksessa vaikutti merkittävästi teos ''The Federalist'' (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä ''[[The Federalist Papers]]''. Teoksen tekijöitä olivat Madison, [[Alexander Hamilton]] ja [[John Jay]]. [[John Stuart Mill]]in (1806–1873) esittämät ajatukset merkitsivät käännekohtaa liberalismin historiassa. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin viimeisenä edustajana tai [[sosiaaliliberalismi]]n isänä.{{Kenen mukaan?}} Hän vastusti [[Kollektivismi|kollektivistisia]] taipumuksia, ja antoi myös yksilön elämänlaadulle suuren arvon. Hän kannatti myös [[Naisten äänioikeus|naisten äänioikeutta]] ja [[Osuuskunta|osuuskunti]]a.
 
Harisalo ja Miettinen (1997) toteavatkin kirjassaan, että mannermainen liberalismi onnistui tekemään valtiosta, joka oli aiemmin [[Orjuus|orjuuttanut]] ja hallinnut kansalaisiaan mielivaltaisesti, hyväntekijän ja sai ihmiset vielä uskomaan tähän käsitykseen.<ref name=":0" /> Liberalismi ei kyennytkään vastustamaan 1800-luvun lopulla mannermaisen liberalismin, eikä varsinkaan uusien valtiojohtoisuutta korostavien [[Kollektivismi|kollektivisten]] ja [[Sosialismi|sosialististen]] aatesuuntien houkutusta. Mannermaista liberalismia tuskin voitaneen syyttää valtiojohtoisuuden ja kollektivismin tuhoisista vaikutuksista 1900-luvulla, ([[Lokakuun vallankumous]] Venäjällä 1917 sosialistisen [[Bolševikit|bolševikkipuolueen]] toimesta ja [[Vladimir Lenin|Vladimir Leninin]] ja [[Josif Stalin|Josif Stalinin]] nousu valtaan, sekä [[Natsi-Saksa|Natsi-Saksassa]] 1930- ja 1940-luvuilla toimineen [[Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue|kansallissosialistinen työväenpuolueen]] ja [[Adolf Hitler|Hitlerin]] nousu valtaan tuhoisin seurauksin), mutta se joutuu kuitenkin kantamaan osan siitä vastuusta että nämä aatesuunnat kasvoivat niinkin tuhoisiksi. Yhdysvaltalainen David Horowitz (1991) pohti kirjassaan mitä olisi mahtanut tapahtua jos klassinen liberalismi olisikin pystynyt vastustamaan kollektivististen ideoiden ja mannermaisen liberalismin voittokulkua 1900-luvun alun politiikassa, sekä etsi itsetutkiskelun avulla syitä siihen miksi hän päätti luopua [[Sosialismi|sosialismista]]:<blockquote>''"Tässä vasemmiston todellinen minäkuva itsestään; pyhimysten armeija marssilla epäoikeudenmukaisuutta vastaan, vailla kykyä pahuuteen. Vasemmisto näkee vallankumouksen tulipatsaina, jotka valaisevat ihmiskunnan aavikoita, mutta eivät polta sivilisaatioita ohi kulkiessaan. Mieti nyt kuitenkin tätä: jollei kukaan olisi uskonut Marxin aatteeseen, bolsevikkivallankumousta ei olisi tapahtunut. Venäjä olisi siinä tapauksessa saattanut kehittyä moderniksi demokratiaksi ja teollisuusvaltioksi. Hitler ei olisi päässyt valtaan. Kylmää sotaa ei olisi koettu. On vaikea olla päätymättä johtopäätökseen, että enin osa 1900-luvun verenvuodatuksesta olisi ehkä jäänyt tapahtumatta."'' </blockquote><blockquote>- David Horowitz 1991<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=David Horowitz|Nimeke=Sosialismi - syyllinen kaikkeen mistä syytetty|Vuosi=1991|Sivu=5|Julkaisija=Kanava}}</ref></blockquote>