Ero sivun ”Minecraft” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ochs (keskustelu | muokkaukset)
p kh
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaus:  seulottavat 
Rivi 2:
| nimi = Minecraft
| kuva = Minecraft_logo.svg
| kuvateksti =udet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokšaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumista.
| kuvateksti =
 
| kehittäjä = [[Mojang]]<br />[[4J Studios]]
Eräät hindulaisuuden lahkot uskovat monoteistiseen näkemykseen Vishnusta (usein Krishnan muodossa), Shivasta tai äitijumala Devistä - joskaan tämä näkemys ei poissulje muita jumalia, sillä niiden nähdään olevan valitun jumaluuden ilmentymiä. Esimerkiksi monet Krishnan palvojat näkevät Shivan syntyneen Krishnan luomisvoimasta. Usein absoluuttinen brahman nähdään ainoana lähteenä, josta kaikki jumaluudet ovat peräisin.
 
Hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Siten kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja. Tästä syystä hindut eivät myöskään tee lähetystyötä. Krishna-liikkeen mukaan esimerkiksi Jeesus ja Muhammad olivat Krishnan valtuuttamia avataroja.lähde? Krishna syntyy aika-ajoin uudelleen maailmaan ja selittää eri aikoina eri kulttuuripiireissä viestinsä hieman eri tavalla, jotta ihmiset ymmärtäisivät perusviestin.
 
Perusviesti hindulaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa onkin kovin samantapainen, buddhalaisuus poikkeaa niistä tavallaan enemmän. Hindulaisuudesta puuttuu juutalaisuuden johdannaisineen omaava kahtiajako: hyvän ja pahan taistelu, taivas ja helvetti. Hindulaisuuden jumalat eivät ole hyviä eivätkä pahoja vaan henkiolentoja, jotka tekevät milloin minkäkinlaisia ratkaisuja, vastaavasti kuin ihmisiä ei voida luokitella hyviin ja pahoihin.
 
Katso myös: Luettelo hindulaisista jumaluuksista
Jälleensyntymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskeinen käsite hindulaiselle ajattelulle on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin (vrt. nirvana). Ihminen syntyy maan päälle yhä uudestaan, kunnes hän oivaltaa yksilöllisen sielunsa atmanin ja maailmansielun brahmanin olevan yhtä. Ruumillistumia eli inkarnaatiota säätelee karma eli syyn ja seurauksen laki. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa ja huonot pahaa karmaa ja nämä vaikuttavat seuraavaan elämään.
 
Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: artha, kaama, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Seuraavaksi ihminen etsii kaamaa (aistilliset ja sosiaaliset nautinnot). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jälleensyntymien kehästä vapautuminen ja siirtyminen brahmanin yhteyteen.
 
Tunnusomaisia piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin kolmasosa hinduista on kasvissyöjiä.lähde? Kastittomat tai alempiin kasteihin kuuluvat saattavat käyttää lihaa. Brahmiineihin eli pappisluokkaan kuuluvien tulee harjoittaa puhtautta eivätkä he syö lihaa, mutta voivat käyttää maitotuotteita. Veda-kirjallisuus ylistää lehmää, joka itselleen mitään vaatimatta antaa ihmisille "ravitsevaa nektaria". Siksi hindut arvostavat lehmiä suuresti eivätkä syö niiden lihaa.
 
Hindulaisten tunnusomaisiin udet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokšaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumista.
 
Hindulaisten tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu myös pyhiinvaellus, jolloin käydään kerran elämässä peseytymässä Ganges-virrassa. Hindulaisen yhteiskunnan luokkajärjestelmä korkeimmasta luokasta (varnasta) alempaan: papit ja oppineet (bramiinit), soturit, virkamiehet ja hallitsijat (kshatriyat), kauppiaat ja maanviljelijät (vaishyat), palvelijat ja työläiset (shudrat) ja kastittomat (Dalitit).
 
Hindulaisuuteen kuuluvat myös symbolit, joita käytetään taiteessa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa ja palvonnassa. Symboleista tärkeimpiä ovat pyhä Om ja aurinkoa kuvaava hakaristi (swastika), joka symboloi onnea.
 
Temppelit kuuluu myös pyhiinvaellus, jolloin käydään kerran elämässä peseytymässä Ganges-virrassa. Hindulaisen yhteiskunnan luokkajärjestelmä korkeimmasta luokasta (varnasta) alempaan: papit ja oppineet (bramiinit), soturit, virkamiehet ja hallitsijat (kshatriyat), kauppiaat ja maanviljelijät (vaishyat), palvelijat ja työläiset (shudrat) ja kastittomat (Dalitit).
 
Hindulaisuuteen kuuluvat myös symbolit, joita käytetään taiteessa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa ja palvonnassa. Symboleista tärkeimpiä ovat pyhä Om ja aurinkoa kuvaava hakaristi (swastika), joka symboloi onnea.
 
Temppelit
| kehittäjä udet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokšaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumista.
 
Eräät hindulaisuuden lahkot uskovat monoteistiseen näkemykseen Vishnusta (usein Krishnan muodossa), Shivasta tai äitijumala Devistä - joskaan tämä näkemys ei poissulje muita jumalia, sillä niiden nähdään olevan valitun jumaluuden ilmentymiä. Esimerkiksi monet Krishnan palvojat näkevät Shivan syntyneen Krishnan luomisvoimasta. Usein absoluuttinen brahman nähdään ainoana lähteenä, josta kaikki jumaluudet ovat peräisin.
 
Hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Siten kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja. Tästä syystä hindut eivät myöskään tee lähetystyötä. Krishna-liikkeen mukaan esimerkiksi Jeesus ja Muhammad olivat Krishnan valtuuttamia avataroja.lähde? Krishna syntyy aika-ajoin uudelleen maailmaan ja selittää eri aikoina eri kulttuuripiireissä viestinsä hieman eri tavalla, jotta ihmiset ymmärtäisivät perusviestin.
 
Perusviesti hindulaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa onkin kovin samantapainen, buddhalaisuus poikkeaa niistä tavallaan enemmän. Hindulaisuudesta puuttuu juutalaisuuden johdannaisineen omaava kahtiajako: hyvän ja pahan taistelu, taivas ja helvetti. Hindulaisuuden jumalat eivät ole hyviä eivätkä pahoja vaan henkiolentoja, jotka tekevät milloin minkäkinlaisia ratkaisuja, vastaavasti kuin ihmisiä ei voida luokitella hyviin ja pahoihin.
 
Katso myös: Luettelo hindulaisista jumaluuksista
Jälleensyntymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskeinen käsite hindulaiselle ajattelulle on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin (vrt. nirvana). Ihminen syntyy maan päälle yhä uudestaan, kunnes hän oivaltaa yksilöllisen sielunsa atmanin ja maailmansielun brahmanin olevan yhtä. Ruumillistumia eli inkarnaatiota säätelee karma eli syyn ja seurauksen laki. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa ja huonot pahaa karmaa ja nämä vaikuttavat seuraavaan elämään.
 
Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: artha, kaama, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Seuraavaksi ihminen etsii kaamaa (aistilliset ja sosiaaliset nautinnot). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jälleensyntymien kehästä vapautuminen ja siirtyminen brahmanin yhteyteen.
 
Tunnusomaisia piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin kolmasosa hinduista on kasvissyöjiä.lähde? Kastittomat tai alempiin kasteihin kuuluvat saattavat käyttää lihaa. Brahmiineihin eli pappisluokkaan kuuluvien tulee harjoittaa puhtautta eivätkä he syö lihaa, mutta voivat käyttää maitotuotteita. Veda-kirjallisuus ylistää lehmää, joka itselleen mitään vaatimatta antaa ihmisille "ravitsevaa nektaria". Siksi hindut arvostavat lehmiä suuresti eivätkä syö niiden lihaa.
 
Hindulaisten tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu myös pyhiinvaellus, jolloin käydään kerran elämässä peseytymässä Ganges-virrassa. Hindulaisen yhteiskunnan luokkajärjestelmä korkeimmasta luokasta (varnasta) alempaan: papit ja oppineet (bramiinit), soturit, virkamiehet ja hallitsijat (kshatriyat), kauppiaat ja maanviljelijät (vaishyat), palvelijat ja työläiset (shudrat) ja kastittomat (Dalitit).
 
Hindulaisuuteen kuuluvat myös symbolit, joita käytetään taiteessa, arkkitehtuurissa, kirjallisuudessa ja palvonnassa. Symboleista tärkeimpiä ovat pyhä Om ja aurinkoa kuvaava hakaristi (swastika), joka symboloi onnea.
 
Temppelit
| kehittäjä = [[Mojang]]<br />[[4J Studios]]
| julkaisija = [[Mojang]] <small>(PC, mobiili)</small><br />[[Microsoft Studios]] <small>(Xbox 360, Xbox One, Windows Phone)</small><br />[[Sony Computer Entertainment]] <small>(PS3, PS4, PS Vita)</small>
| jakelija =