Ero sivun ”Elton John” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Lapsuus ja nuoruus: laajennusta |
→Varhainen ura 1962–1969: nimenmuutos kirjasta |
||
Rivi 33:
Bluesology kiersi maata muun muassa [[Patti LaBelle]]n ja [[Billy Stewart]]in kanssa alkuvuodesta 1966. Helmikuussa julkaistiin toinen single, jonka A-puoli oli Reginaldin sävellys "Mr Frantic" ja B-puolena oli Brownin laulama "Every Day I Have the Blues". Single ei noussut listoille ja yhtye jatkoi esiintymistä. Loppuvuodesta brittiläinen [[blues]]laulaja [[Long John Baldry]] palkkasi Bluesologyn taustayhtyeekseen ja kokoonpano muuttui. Uusia jäseniä olivat rumpali Pete Gavin, basisti Freddy Gandy, kitaristi Neil Hubbard, trumpetisti Marc Charig ja tenorisaksofonisti Elton Dean. Baldry palkkasi myöhemmin vielä yhden laulajan, minkä vuoksi Reginald jäi taustahahmoksi. Nähtyään ''[[New Musical Express]]in'' lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin jäseniä uuteen yhtyeeseen, Reginald päätti hakea paikkaa. Ray Williams, joka oli [[American Liberty]]n Euroopan haaran taiteellinen johtaja ja vastuussa kykyjen löytämisestä, ei innostunut Reginaldin koe-esiintymisestä, joka ei ollut lainkaan muodin mukainen.<ref>Norman 2002, s. 63.</ref> Reginald teki häneen kuitenkin jonkinlaisen vaikutuksen, sillä hän päätti antaa tämän levyttää demon. Reginald kertoi Williamsille heikkoudekseen laulujen sanoitukset. Hän osasi säveltää lauluja nopeasti, mutta ei kyennyt sanoittamaan niitä. Williams taas muisti saaneensa kirjeen aloittelevalta lauluntekijältä, joka osasi ainoastaan sanoittaa. Tämä mies oli [[Bernie Taupin]], jonka kirjeen ja näytetekstit Williams luovutti Reginaldille.
Bluesology julkaisi kolmannen singlensä [[Polydor]]illa elokuussa 1967 nimellä Stu Brown ja Bluesology. Brown myös lauloi molemmat kappaleet singlellä, joka ei edellisten julkaisujen tapaan noussut listoille. Reginald alkoi kirjoittaa lauluja Taupinin kanssa ja levytti niitä [[Dick James]]in studioilla. Parille tarjottiin lopulta sopimusta This Record Companyn kanssa ja he hyväksyivät sen, sillä Bluesology joutui väistymään taka-alalle Long John Baldryn saavutettua ykkössija [[Britannian singlelista]]lla kappaleella "Let the Heartaches Begin". Reginald esiintyi viimeisen kerran yhtyeen kanssa [[Edinburgh]]issa joulukuussa 1967. Hän päätti samalla ottaa taiteilijanimen Elton John Elton Deanin ja Long John Baldryn mukaan.<ref>Norman 2002, s. 90.</ref> Joulukuussa 1971 hän muutti virallisesti nimekseen Elton Hercules John.<ref>Norman 2002, s. 190.</ref>
This Record Company julkaisi kappaleen "I've Been Loving You" maaliskuussa 1968, mutta menestystä ei tullut. Dick James pyysi Johnia ja Taupinia kirjoittamaan mahdollisimman kaupallisia kappaleita, joita muutkin artistit voisivat levyttää. Laulujen kauppaaminen ei kuitenkaan saavuttanut suurta menestystä. Syksyllä James palkkasi Steve Brownin yhtiöönsä [[EMI]]ltä. Tämä vakuuttui Johnin ja Taupinin ei-kaupallisen materiaalin potentiaalista ja pyysi heitä jatkamaan samaa linjaa. "Lady Samantha" julkaistiin tammikuussa 1969. Se ei noussut listoille, mutta sai hyvät arvostelut suurimmissa musiikkilehdissä kuten ''New Musical Express'' ja ''[[Melody Maker]]''.<ref>Norman 2002, s. 106.</ref> Hän pääsi myös esiintymään [[BBC Radio 1|BBC Radio Onella]]. Mediahuomio auttoi kaupallisempaa kappaletta "I Can't Go on Living Without You" nousemaan yhdeksi Britannian [[Eurovision laulukilpailu|euroviisuehdokkaaksi]], jonka [[Lulu (laulaja)|Lulu]] esitti televisiossa. He saivat Dick Jamesilta luvan levyttää albumin, jonka nimeksi tuli ''[[Empty Sky]]''. [[Philips]]in taiteellinen johtaja ei kuitenkaan halunnut julkaista albumia, sillä siinä ei ollut selkeää teemaa, jollaista oli odotettu albumeilta ''[[Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band]]'' -levystä lähtien.<ref>Norman 2002, s. 111.</ref> Jamesin poika, Stephen James, päätti julkaista levyn Dick James Musicin itsenäisellä levymerkillä. Mainoskampanja oli näkyvä, mutta levymyynnit jäivät alhaisiksi. ==1970-luku==
| |||