Ero sivun ”Leonardo (sarjakuvahahmo)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 25:
 
==Sarjakuva==
Alkuperäisessä Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin luomassa sarjakuvassa, Leonardo on yksi tärkeimmistä hahmoistapäähenkilö, joka varhaisissa tarinoissa ei ollut varsinaisesti johtaja, mutta otti aina ohjat käsiinsä, kun Turtlesit tekivät suunnitelmia (paitsi jos kyseessä on teknologia, [[Donatello (sarjakuvahahmo)|Donatello]]n aluetta) ja puhuu koko ryhmän puolesta.
 
[[Tikku|Mestari Tikku]] oli opettanut Leonardon kuten muutkin Turtlesit yhtä tehtävää varten, kostamaan Tikun isännän Hamato Yoshin kuoleman. Usean vuoden harjoittelun päätteeksi Tikku lähettää Turtlesit tappamaan New Yorkissa asuneen Silppurin. He onnistuivat myös tehtävässään, kun Donatello tappoi Silppurin granaatilla. Sittemmin Tikku antoi heille vapaat kädet, sillä asettama tehtävä oli suoritettu. Tikku kuitenkin katosi ja Raphael yhdessä muiden Turtlesien kanssa löysivät johtolankoja seuraamalla tiensä erääseen rakennukseen, jossa he puolestaan joutuivat vahingossa teleportaamisen myötä D'Hoonib planeetalle, jossa Turtlesit tapasivat [[Fugitoidi]]n. He päättivät auttaa robottia, jota jahtasivat Liittovaltio ja Triceratonit. Turtlesit yrittivät paeta molempien joukkoja karkuun samalla tuskaillen huomanneensa joutuneen vieraalle planeetalle, eivätkä he tietäisi miten pääsisi takaisin kotiplanetalleen maahan. Triceratonit onnistuivat lopulta ampumaan heidän pakoaluksensa alas ja saivat siepattua Fugitoidin. Turtlesit seurasivat sieppaajia heidän bunkkeriin, joka osoittautuikin olevan avaruusalus, joka vei heidät erääseen asteroidiin, jonne oli rakennettu Triceratonien yhteiskunta. Alus laskeutui Rebublic Centraliin, jossa sotilaat veivät Fugitoidin heidän johtajalleen [[Zanramon]]ille ja pian ilmoittivat löytäneensä neljä tunkeilijaa, jotka olivat kuolla happikatoon. Zanramon käski viedä heidät vankilaan, kun Fugitoidi tunnisti ne ystävikseen. Seuraavana päivänä Turtlesit joutuvat osallistumaan gladiaattori turnaukseen, jossa he joutuivat taistelemaan neljää Triceratonia Mixx Troloa, Xoite Damazia, Daz Ublemia ja Monza Ramia vastaan. Leonardon painottaessa yhteistyöhön he loikkaavat taisaisen kamppailun päätteeksi Michelangelon avustuksella areenan yllä lentävään alukseen, jonka avulla he syöksyvät kohti Zanramonin katsomoaitiota ja ottavat hänet panttivangiksi. Turtlesit pakottavat Zanramonia kertomaan nopeimman reitin ulos. Zanramon johdattaa Turtlesit ansaan, mutta joutuu ammutuksi. Samassa Tricetonien sotilaat piirittävät Turtlesit ja Fugitoidin, mutta samassa he teleportautuvat takaisin maaplaneetalle ja Utromien rakennukseen josta he alun perin joutuivat siirretyksi toiselle planeetalle.