Ero sivun ”Suomalaisen Kirjallisuuden Seura” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tpi22 (keskustelu | muokkaukset)
p link
p Kh
Rivi 39:
== SKS:n syntyvaiheet ==
 
1800-luvun ensi vuosikymmenet olivat koko Euroopassa kansallisten kulttuurien nousun aikaa. Suomalaisten kansallista heräämistä tuki myös alueen valtapoliittinen kehitys. Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän keisarikuntaan, jonka suunnitelmiin sopi maan henkinenkin irrottaminen Ruotsista. Näin tarjoutui tilaisuus kansan suomenkielisen enemmistön sivistystason kohottamiseen.
 
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustivat vuonna 1831 Helsingin yliopiston piirissä toimivat miehet, jotka tunsivat kiinnostusta suomen kieleen ja uskoivat sen kirjallisen viljelyn tulevaisuuteen. Oman koulutuksensa ja hankkeen aatteelliset virikkeet he olivat saaneet Turun Akatemiassa, missä edellisen vuosisadan lopulla vaikutti historian ja kansanperinteen tutkija [[Henrik Gabriel Porthan|H. G. Porthan]]. Esikuvina olivat myös 1700-luvun lopulta alkaen Euroopan yliopistokaupunkeihin perustetut kirjallisuusseurat.
Rivi 49:
Alkuaikojen kauaskantoisimpia hankkeita olivat kansanrunouden keruu ja julkaiseminen. Seura tuki ensimmäisen sihteerinsä Elias Lönnrotin keruumatkoja Itä-Suomessa ja Karjalassa ja julkaisi näiden matkojen tuloksiin pohjautuvat teokset, [[Kalevala|''Kalevalan'']] (1835, 1849) ja [[Kanteletar|''Kantelettaren'']] (1840).
 
Kansanrunoutta julkaisemalla voitiin kartuttaa vähäistä suomenkielistä kirjallisuutta ja samalla rikastuttaa suomea kansankielen elävillä ilmaisuilla. Seura alkoi tuottaa suomeksi sekä tietopuolista että kaunokirjallisuutta: historioita, kielioppeja, sanakirjoja, yleistajuisia esityksiä muun muassa luonnontieteistä ja lainsäädännöstä sekä käännöksiä maailmankirjallisuuden klassikoista. Kirjoituskilpailuin etsittiin uusia tekijöitä kertomuksille ja näytelmille. Ensimmäinen suomenkielinen romaani, [[Aleksis Kivi|Aleksis Kiven]] ''[[Seitsemän veljestä]],'' ilmestyi Seuran julkaisemana vuonna 1870.
 
Näin perinteinen muistitietoon, puhuttuun ja kuultuun perustuva tiedon ja kulttuurin luominen, tallentaminen ja välittäminen muuttui SKS:n työn tuloksena kirjalliseksi. Muutos johti koko yhteiskunnan kirjallistumiseen, joka ei koskenut vain tiedon välittämistä ja tallentamista, vaan yhtä lailla sen tuottamista ja todellisuuden käsitteellistämistä.
 
SKS:n piirissä syntyivät 1800-luvulla kaikki keskeiset humanististen alojen suomenkieliset tieteelliset seurat ja monet instituutiot. Se oli vaikuttamassa [[Suomen Kansallisteatteri|Kansallisteatterin]], suomalaiskansallisen liike-elämän ja pääoman sekä puoluelaitoksen syntyyn. Vaikka SKS asettui vuonna 1890 komeaan pytinkiinsä pääkaupunkiin ja sitä johtivat Helsingin herrat, tuli se luoneeksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria läpäisevän akselin, jonka toisessa päässä olivat paikalliset perinteentaitajat.
 
Vuosien varrella SKS on muuttunut kansakunnan rakentajasta tieteelliseksi muistiorganisaatioksi, joka on toimintansa aikana kartuttanut suomalaista itseymmärrystä, edistänyt suomalaisen kirjallisuuden tunnettuutta Suomessa ja maailmalla, sekä julkaissut huomattavan siivun suomalaista kauno-, tieto- ja tieteellistä kirjallisuutta.{{Lähde}}
 
== Lähteet ==